Ehtiikö kukaan aikuinen oikeasti lomailla lomalla?
Hiihtoloman toinen ilta. Oikein kuulkaas sormet syyhysi päästä tänne näppiksille. Niin monta postausideaa ja -aihetta tuli mieleen, kun sain lopulta avattua näitä kirjoittamislukkojani eilisen tekstini myötä. Heti, kun postaus oli ulkona, olo keveni henkisesti aivan valtavasti. Ja kun olo kevenee, alkaa mieli puskea ideoita, ajatuksia, lauseita ja visioita sellaista tahtia, että hyvä kun pysyn itse perässä. Tämä henkisen tilan vaikutus ideointitahtiini on huomattu jo aikaisemminkin, mutta taas tuli todistettua konkreettisesti se, kuinka yksi bloggaamisen peruselementeistä on se, että on aikaa ja tilaa – konkreettista ja henkistä.
Olen periaatteessa ollut lomalla vasta kaksi päivää, mutta itse ajattelen, että lomalla on oltu viime perjantai-iltapäivästä asti. Vai pitäisikö sanoa ”lomalla”? On kuulkaas sellainen juttu, että minulla on tapana tupata lomani – varsinkin nämä maksimissaan viikon mittaiset – niin täyteen ohjelmaa, että hyvä kun ehtii kotiin kääntymään.
Perjantaina suuntasimme F:n kanssa Tampereelle heti töiden ja päiväkodin jälkeen. Olimme vasta kuuden aikaan perillä, mutta onneksi siskoni ja tämän mies odottelivat meitä jo raclette-pannu kuumana, herkkuruuat pöydässä. Siinä sitten vietettiin ilta yhdessä. Ja kun vieraat olivat lähteneet, nukahti F varmasti kahdessa minuutissa.
Lauantaina iskimme kamat kasaan, mutta ennen junaan hyppäämistä brunssailimme useammankin tunnin, kun At Maria`s -blogin Maria oli kattanut kotiinsa ihan mielettömän gluteenittoman ja melkein maidottoman herkkupöydän meille, sekä ihanalle O-vauvalle ja tämän äidille. Ikinä en ole muuten syönyt niin hyviä gluteenittomia lettuja! Nutellalla, tietysti (arvostan, että ihmiset muistavat jo mieltymykseni näin hyvin)! Ylipäätään tuo notkuva pöytä nosti brussitarjoilut ihan uudelle levelille.
Brunssin jälkeen junalla kotiin, pastaa naamaan ja ulos aurinkoon. Tosin leikkipuisto oli niin jäinen, että hyvä oli, että palattiin kaikki luut ehjinä takaisin kotiin ja kaakaolle. Illan F viettikin lempihoitotätinsä kanssa, kun pyörähdin pari tuntia ystäväni synttäridinnerillä. Tosin eipä sitä nukkumaan päässyt tuonkaan jälkeen. Tuli skypetettyä – taas kerran – univajeenkin uhalla aika monta tuntia.
Sunnuntaina ei tarvinnut myöskään laittaa itse aamiaista, kun A:n äiti haki meidät A:n siskon luo aamiaiselle. Siitä sitten täysillä mahoilla leffaan katsomaan Onnelia ja Annelia ja tuon jälkeen vielä Picnicin kautta kotiin. Huomanette, että olen ulkoistanut ruokinnan näin lomalla lähes kokonaan. Vaikka äskeinen selonteko tuntuukin näin omaan korvaan joka paikaan ryntäilyltä, on äksönin lisäksi lomilla ihanaa se, että F saa leikkiä aivan rauhassa ilman, että esimerkiksi iltatoimille pitää hoputtaa niin kellontarkasti kuin arkena. Sunnuntai-iltapäivänä F leikki ja piirsi kuusi tuntia putkeen ilman, että yhtään kertaa kyseli kaverin perään tai valitti tylsyyttä. Tuntuukin sille, että tämä peruskotihiireys, jota itse rakastan, on myös F:n juttu.
Itse en kuitenkaan voinut ottaa sunnuntaina F:n tavoin rennosti, vaan tein töitä – tästä pohdinnasta huolimatta – koko iltapäivän. Olenkin tullut siihen tulokseen, että olen aika pönttö. Aina, kun minulle on lomaa, kasaan siihen tekemättömiä töitä. Varsinkin niihin hetkiin, kun tiedän, ettei F ole kotona, kuten esimerkiksi eilen ja tänään. Tällekin lomalle olen sopinut yhteensä kuusi kaveritapaamista, kaksi työtapaamista, kolme muuta juoksevaa asiaa, rästiin jääneitä blogihommia ja yhden isomman (voi jukra kun joku hetki tulevaisuudessa pääsen teille tästä kertomaan!) kirjoitushomman. Niin ja neljä junamatkaa ja yhden melkein unohdetun homman, jonka vuoksi jouduin skippaamaan lopulta toisen hurjan tärkeän menon.
On ihanaa, että on yksi tällainen ilmainen viikko, jolloin on aikaa hoitaa juoksevia asioita eteenpäin. Mutta hittolainen, kun lomasta tulee samalla juokseva. Olisi niin ihanaa asettua ikään kuin F:n saappaisiin ja todellakin vaan hummailla kotihousuissa tuntikaudet ja päivät pitkät lauleskellen. Ja vaikka suurin osa – tai ainakin puolet – lomemenoistani ovat kivoja juttuja, huomaan, että niidenkin buukkaamista voisi yrittää rajoittaa. Onko kiva enää kivaa, jos nekin on laitettu kalenteriin minuuttiaikataululla?
Äsken silittäessäni vaatteita kirpputorille (inhoan silittää!) tuli kiukkuitkut. Arkena kiireen kestää. Useimmiten. Arkena kun päässä pyörivät to do -listat kuuluvat ikään kuin asiaan. Mutta kyllä syö naista se, että lomalla, tai siis ”lomalla”, on niin paljon rästihommia, että illalla on lykättävä nukkumaanmenoa niiden takia ja aamulla puolestaan laitettava kello soimaan, että ehtii kaiken.
Tosin. Tuskina olen ongelmani kanssa yksin. Mietin, ehtiikö ylipäätään kukaan aikuinen lomailla. Jos ei ole toista työtä, on pankissa käynnit, ikkunanpesut, auton renkaiden vaihdot ja oikomishoitoon viennit. Vai väitättekö, että olen ainoa aikuinen ja vanhempi, joka kasaa lomille kaiken sen, mitä ei ehdi arkena tehdä?
-Karoliina-
Kuva: Sanni Kariniemi, kirjasta Tee se itse -vauva (Sallinen&Kariniemi, 2016, Bazar)
Lue myös:
Saako lapsen läsnäollessa tehdä töitä?
Huijarisyndrooma ja vuoden 2016 työjutut