Hei köyhä. Tässä sulle rumia vaatteita. Ole kiitollinen!
Esittelin aamulla blogissa äitiyspakkausen 2017, kuten niin monena vuonna aikaisemminkin. Joka vuosi olen parilla lauseella kertonut, mikä pakkauksessa on mielestäni ollut hyvää, mikä huonoa. Ja joka vuosi olen saanut myös kommentteja siitä, kuinka ilmaiseksi annettavaa Suomen ylpeyttä ei sovi arvostella.
Ensinnäkin. Olen ihan hirveän iloinen äitiyspakkauskonseptista! (Vaikkakin nimi on aivan tökerö näin tämän päivän mittapuulla, mutta kutsuttakoon sitä nyt sitten vaikka perinteeksi.) On kerrassaan mahtavaa, että jokainen vauva tässä maassa saa monta hyvälaatuista vaatekerrosta, lämpöisen unipussin ja kasapäin muita tärkeitä tavaroita ja tekstiileitä alkutaipaleelleen. Ja vaikka tämä maa muuten onkin alkanut eriarvoistua sitä tahtia, että oikein pelottaa, ei äitiyspakkausperinteestä ole luovuttu. Kutsuisin sitä hyvinvointivaltion yhdeksi merkittävämmistä kulmakivistä ihan jo symbolisestikin.
Se, että pidän äitiyspakkausta tärkeänä elementtinä, ei tarkoita mielestäni kuitenkaan sitä, että se olisi täydellinen. On suorastaan aika hassua väittää, että äitiyspakkaus on ikään kuin niin ”pyhä”, ettei siitä saa lausua muutamaa kriittistä subjektiivista mielipidettä. Ehkä tämä juonta juurensa taas tähän meidän kulttuuriimme: Jos on jotain onnistunut saamaan, ei siitä saa valittaa! Kun on saanut miehen, vaikka se vähän hakkaisikin, ei sovi valittaa, koska on niitäkin, jotka joutuvat olemaan vanhoja piikoja läpi elämänsä. Kun on kerran saanut töitä, turha itkeä burn outia, koska on paljon työttömiä. Jos on saanut vaatteita ilmaiseksi, otetaan ne ilolla vastaan, vaikka ne olisivat rumiakin.
Tähän väliin olisi hyvä vetää nyt se kortti, että helppohan se bloggaajan on valita vaatteet kauneuden mukaan, mutta kaikilla tähän ei ole varaa. Väärin. Kun minä olen ollut lapsi, on meillä ollut todella vähän rahaa. Kaksi opiskelevaa aikuista, kolme lasta ja asuntolaina. Tiedän, minkälaista on olla köyhä. Tiedän, miltä tuntuu, kun vaatteet kierrätetään (90-luvun alussa se ei ollut vielä trendi) ja tiedän myös sen, millaista on kitkutella vuositolkulla opintolaina, opintojen ja iltatöiden välimaastossa. Tämän kaiken lisäksi tiedän myös sen, että visuaalinen silmä ja pyrkimys kauneuteen ei katoa siinä hetkessä, kun pankkitili näyttää nollaa.
Minusta itse asiassa juuri se, että kielletään koko äitiyspakkauksen arvostelu vedoten ”köyhiin”, on ylenkatsomista, jos mikä. Vaikka monen äitiyspakkauksen puolustajan – juuri sellaisena kuin se on – tarkoitus onkin ollut nimenomaa humaanisti tuoda esille, että monille perheille pakkaus on elinehto, ovat he minun näkökulmastani samalla myös osittain suurentaneet kuilua meidän ja noiden toisten välillä. Siinähän asetetaan nämä äitiyspakkausta eniten tarvitsevat sellaiseen asemaan, jossa taas kerran – suomalaiseen tapaan – ei saa vaatia itselleen liikoja.
Jos kerran äitiyspakkaus on useille perheille se kaikkein tärkein vauvan alkutaipaleen vaatettaja, eikö juuri siksi sen kuuluisi olla kaikkein kauneinta ja laadukkainta, mitä tämä maa voi tarjota. Sellainen, josta voisi olla oikein superylpeä? Koska minä ainakin olen! Jo nyt! Vaikka se ei nyt värimaailmalta tänä vuonna miellyttänytkään. Äitiyspakkaus on asia, josta olen leuhkinut ulkomaisille ystävilleni (ihan kun minulla olisi siihen osaa tai arpaa), jonka ilmestymistä olen seurannut seitsemän viimeistä vuotta silmä kovana ja jonka haluan jatkuvan meidänkin lapsiemme lapsille.
Vaikka äitiyspakkaus on periaatteessa vain nippu pieniä vaatteita, on se paljon enemmän. Sen tulisi yhdistää maamme äidit ennemmin kuin erottaa ne – ja samalla myös vauvamme – eri kasteihin. Koska niinhän se on, että kohta ne potkupuvut – kauniit tai ei – ovat täynnä puklua, kakkaa ja sosetta, joten lopulta arkisessa arjessa itse en edes muista, mitä vaatteet sitä vauvalla viidettä kertaa päivässä pukikaan. Tämä on retoriikkaa, sinappiylivuoto ja eriarvoistuminen todellisuutta.
-Karoliina-
-Karoliina-
Kuvat: Kummityttäreni ristiäisistä 8/2016
Lue myös:
Tältä näyttää uusi äitiyspakkaus