Hyvä ruoka ei ole vähäkalorista. Ja muutama muu ruokaoivallus!

Minulle ruoka on aina ollut todella tärkeä osa elämää. En ole ikinä tajunnut ihmisiä, joille ruoka on vain polttoaine. Minulle kun ruoka on ollut paljon muutakin. Harrastus, nautinto, ilo. Perhettä ja ystäviä yhdistävä tekijä. Arjen ja juhlan kruunu.

Vuodenvaihteessa alkanut elämäntaparemontti on kuitenkin muuttanut suhdettani ruokaan monellakin tavalla. Ja on ollut aika hassu huomata, kuinka parissa kuukaudessa sellaiset asenteeni, jotka minulla on ollut yli 30 vuotta, ovat saaneet uusia sävyjä. Olen jopa kääntänyt kelkkani parin ruokakäsitykseni suhteen.

Nykyisin ajattelen näin:

On ok kieltäytyä osasta ruokatarjoilua. Joku taisi kysyäkin minulta, onko sokerittomuuteni aiheuttanut ongelmia vaikkapa kyläillessä. Ennen ajattelin, että olisi epäkohteliasta kieltäytyä tarjoilusta. Nyt, kun olen vaan rehdisti kieltäytynyt jostain herkusta, olen huomannut, ettei kieltäytymiseni lopulta ole pilannut yhtään mitään. Sitä paitsi: Ainahan keskustelua ruuasta ei tarvitse edes käydä, jos toinen ihminen ei ota sitä puheeksi. Voi vaan mennä synttärit kahvikupilla ja suolaisella tarjoilulla ilman, että kukaan edes huomaa, oletko ottanut kakkua.

Älä odottele nälkää! Ennen oikein odotin suurta nälän tunnetta, ennen kuin edes mietin ruokaa. Jotenkin rakastin sitä kurnivan vatsan ja toisaalta ähkyn liittoa. Nyt olen tajunnut, että ruuassa pätee sama kuin vedessä: Kun on jano, on jo liian myöhäistä toimia. Nykyisin kun syön tasaisesti, ei tule ruokaa edeltävää nälkäkiukkua. Toisaalta kun syö ajoissa, välttää myös kauheat verensokeriheittelyt ja ruuan jälkeiset väsymystilat. Tänä keväänä olen oppinut omasta kropastani paljon. Minulla on esimerkiksi ruualle tarvetta aina samoihin aikoihin: heti herättyä, 11 jälkeen, kolmelta, puoli viideltä ja puoli kahdeksalta. Nuo ajat kun muistaa, pysyy homma hyvin hallinnassa.

Kuuntele, mitä ruokaa kroppasi pyytää! Mitä paremmin kehoaan ruokkii, sitä paremmin sitä oppii myös kuuntelemaan. Minulle esimerkiksi tuli viime viikolla monena päivänä ihan kauhea kaurapuurohimo. Yleensä syön puuroa vaan aamulla, mutta silloin teki mieli vedellä puuroa myös iltapalaksi. Myöhemmin tajusin, että minulla oli ollut aikaoiminen hiilarivaje, jota puurohimo yritti saada kuriin.

Mieti asiat toisin! Ruuassakin pätee out of the box -ajattelu. Kun joskus vaikkapa tuntuu, että kasvisten lisääminen on vaikeaa, täytyy pohtia, voiko niitä syödä toisessa muodossa tai toisenlaisten ruokien kaverina, mitä on aikaisemmin syönyt. Olenkin huomannut, että kasviksilla voi jatkaa tai joskus vaikka kokonaan korvata jonkun entuudestaan tutun ruoka-aineen. Spagetin voi korvata paistetuilla kesäkurpitsasiivuilla, perunan sijaan voi aivan hyvin syödä kukka- tai parsakaalia.

Hyvä ruoka ei ole sama kuin vähäkalorinen ruoka. Söin ennekin kyllä energiapitoisia ruokia, mutta silti pohjimmiltani ajattelin, että hyvä ruoka on sama kuin vähäkalorinen ruoka. Nykyisin tajuan, että kaloreitakin on erilaisia. Minusta on nimittäin fiksumpi saada samat energiat vaikka avokadosta tai pähkinöistä kuin vaikkapa maustetuista jogurteista. Lihomisen kannalta kalorien laadulla ei ehkä ole väliä – 500 kaloria on 500 kaloria, oli se missä muodossa vaan – mutta kropan toiminnan kannalta se ei olekaan toissijaista. Vaikka en ole ennenkään juuri kaloreita laskenut, nyt teen sitä vielä vähemmän. Mietin ennemmin, mitä mikäkin ruoka-aine tekee terveyden kannalta kropalleni.  Nyt oikein hymähtelen sille, että saatoin joskus syödä ennemmin valmiskeiton kuin salaatin lounaaksi, koska keitossa oli pienemmät kalorimäärät. Jopa vähän päivittelin sitä, miten SALAATISSA voi olla noin paljon energiaa. En tajunnut, että energia, jota vaikka salaatin oliiviöljyssä, siemenissä ja protskussa oli, oli sitä hyvää energiaa, jolla työpäivä luisti paremmin kuin laihalla keitolla.

Älä erota herkkuja terveellisestä ruuasta! Ja tässäpä onkin ehkä suurin muutos ajattelussani ruuan suhteen tänä vuona. Minulla on nimittäin aina tähän vuoteen asti ollut aivan päivänselvää se, että herkut syödään herkkuina. Olen oikein hymähdellyt näille terveellisen pitsan tekijöille tai muille protskupannarityypeille. Olen ajatellut, että kun herkutellaan, ei ole väliä sillä, miten se tehdään.

Nyt sen sijaan ajattelen, ettei minulla tarvitse olla edes tässä uudessa, terveemmässä elämäntavassani erikseen herkkupäivää, vaan kaikkea hyvää – hyvää tekevää sellaista – saa syödä koska vaan. Tietysti syön tavallista pitsaa ja ihan normiarkiruokaa, mutta aina kun voin, yritän miettiä, miten ruuasta saisi terveellisempää. Jos tekee mieli vaikka makeaa, on se vaan parempi syödä raakasuklaata kuin sitä ihan normisuklaata. Tai jos kakkupaloja on valittavana kaksi, otan ennemmin kotona tehdyn kuin kaupan lisäainepommin. Jos saa raakaleivotun, vielä parempaa. Hamppariin 100%kauraleipä”sämpylä”, ranskalaiset itsetehtyinä uunissa, jogurtin päälle hillon sijaan hunajaa ja sitä rataa.

Tällaisia aatoksia tänään! Vaikka koen, että F:n ruokailujen suhteen olen osannut tähänkin asti hoitaa homman aika mallikkaasti, on nämä omat oivallukseni nähtävillä myös ympärilläni. F on alkanut himoita monia minun herkkujani tajuamatta, ettei ne nyt varsinaisesti ole sitä perus karkkipäiväsokeria (tosin taateleista ei välitä) ja onpa nuo työpaikan pojatkin tilanneet viime aikoina aika usein Woltin kautta salaatin, kun minä olen ollut tilauspuikoissa.

Mitenkäs siellä ruudun takana? Onko omat ruokakäsityksesi muuttuneet viime aikoina?

Minä yritän nyt raahautua tästä sohvalta kohta sänkyyn. Tein aamulla niin rankan jalkatreenin Mikon kanssa, että kävely tuntuu jokaisella askeleella. Voin vaan kuvitella, mitkä fiilikset on aamulla! 

-Karoliina-

Kuva: Laura Ikonen