Ihana, kamala, yhteisloma

Kun loma alkoi, eräs tuttavani kysyi multa, eikö ole hermoja raastavaa, kun kaikki lomat on puolison kanssa – joka ikinen vuosi – ihan samaan aikaan. Että eikö pänni nähdä Eskon naamaa jokainen lomapäivä, ilman omia rauhallisia hetkiä.

Kysyjä ei tainnut tuntea meitä kovin hyvin, koska rauhalliset hetket, yksin tai yhdessä, ei varsinaisesti ole se, mistä meidän perheen tyypit tunnetaan. Toisaalta kysymyksessä oli pointtinsa. Monihan pariskunta vapaaehtoisesti tai pakon edestä esimerkiksi lasten hoitojärjestelyjen vuoksi lomailee ainakin osan ajasta erikseen, eikä tämmöistä totaalista symbioosilomailua oikeastaan kovinkaan moni pääse/joudu kokemaan.

Kysymyshetkellä taisin kuitenkin hiffata yhden aika mukavan asian meidän kolmikosta. Vaikka välillä meillä kaikilla menee hermot ihan kunnollakin ja äänekkäästi toisiimme. Vaikka Esko ei aina kestäkään minun siivous-sisustus-remontti-taide –prokkiksiani (jotka sijoittuvat lomille), ja vaikka Eskon jatkuvan puheen ja höpötyksen olisi kiva välissä vetää mutelle, on meillä silti aika mahtavaa yhdessä. Itse asiassa niin hauskaa, etten parempaa seuraa keksi, kuin nämä kaksi omaa pitkäkoipeani.

Niin ja hei: Ne rakkaimmathan juuri ymmärtävät, kun välillä tarvitsee omaa aikaa. Vaikka sitten niin, että kun F huikkaa omalta oveltaan ”mä haluan olla nyt ihan lauhassa”, siihen annetaan mahdollisuus. Tai tietysti oven raosta kurkataan, ettei huoneessa silpota esimerkiksi Marimekon paitaa saksilla tai liimailla purkkaa seinille. Mutta yleensä ei. Useimmiten siellä lauletaan ja tanssitaan ja höpötellään. Ihan vaan niitä omia juttuja. Välillä omassa ylhäisessä yksinäisyydessä.

Mites teidän lomat? Yhdessä vai erikseen? Pakosta vai vapaaehtoisuudesta? Parasta aikaa vai hermoja raastavaa piinaa?

-Karkki-