Jääkiekkoilijat ovat idiootteja ja pari muuta faktaa elämästä
Olen näitä avoimia ja liberaaleja kaupunkilaisia, jotka tuomitsevat rasismin, haluavat tasavertaisen avioliittolain ja eivät pidä ihonväriä merkkinä mistään muusta kuin ihon väristä. Sitten tapasin tulevan aviomieheni ja meinasin jättää koko homman kesken ennen kuin edes oli ollut kunnolla mahdollista tutustua. Ai miksikö? No siksi, että kyseessä oli jääkiekkoilija. Tiedättehän tämän ihmistyypin? Ei älyä, ei aivoja, ei kykyä muuhun kuin mustan muoviläpykän (onkohan se muuten edes muovia?) lätkimiseen mailalla. Jep. Aika avarakatseista minulta, vai kuinka?
Kun sain tietää, että A on jääkiekkoilija, siihenastiset käsityksenhippuseni hänestä tipahtivat heti asteen (aika montakin) alemmas. Kalkuloin asiaa päässäni sekunnin sadasosan ajan ja päätin tehdä pienen testin. Tai sanotaanko suoraan: Minä oikeastaan hyökkäsin piikikkäästi jääkiekkostereotypioihin vedoten. Heitin jonkin kärkkään kommentin nuuskasta, housun lahkeiden päälle käärityistä sukista ja väkivallasta. Muistan ajatelleeni siinä hetkessä, että tässä oli nyt kyllä käsillä aikamoinen riskiveto. Joko mies tarttuisi syötiin ja olisi juuri sellainen sanavalmis ja skarppi tyyppi, johon voisin ihastua. Tai sitten hän ei edes tajuaisi koko läppää, ottaisi vaan nokkiinsa ja homma olisi yhdellä kertaa taputeltu. Veikkasin tietysti jälkimmäistä vaihtoehtoa (koska, daa, kyseessä oli kuitenkin aivoton hokiäijä), mutta takaisin iskikin niin tarkka opettajasivallus, että meinasin tipahtaa penkiltäni. Täytyi myöntää, että onneksi olin ihan hirveän väärässä.
Sitä helposti kuvittelee olevansa avoin ja suvaitsevainen. Ihminen, joka hyväksyy toiset sellaisena kuin he ovat. Äiti, joka selittää lapselleen erilaisista uskontokunnista, huivisäännöistä, kielistä ja painottaa, kuinka kaikki ihmiset ovat tasavertaisia. Olin voinut leijua omassa muka-suvaitsevaisessa kuplassani vuosia, kunnes tapasin A:n, ja huomasinkin, että olen paljon enemmän kiinni omissa stereotypioissani kuin olin koskaan luullut olevani. Itse asiassa. Ymmärsin, että olin ollut siihen asti todellisuudessa suvaitsevainen vain oman suvaitsevaisuuskäsitykseni sisällä ja se jos mikä, oli tekopyhää.
Enkä usko, että olen kuplani kanssa yksin. Ei tarvitse kuin vähän vilkaista ihmisten somefiidejä, huomaa, kuinka suvaitsevaisuus on useinkin todella rajattua. Siellä heilutellaan Setan lippuja kulkueessa ja tarjotaan yösijaa turvapaikanhakijoille, mutta naureskellaan Hotelli Vantaassa bilettäville, pidetään pakettimatkoja Play Del Inglesiin juntteina, tuomitaan koko ihmisen ihmisyys Ed Hardy -paidan takia ja koetaan tarpeelliseksi tuomita tiettyyn poliittiseen puolueeseen kuuluvat ihmiset automaattisesti vääränlaisiksi kansalaisiksi. Ei ole tavatonta, että ihminen julistaa olevansa avarakatseinen, mutta ei ymmärrä, että pitelee tismalleen samanlaisia kapeita laseja päässä kuin ne ihmiset, joita arvostelee itse eniten.
En minä koskaan ole kuvitellutkaan olevani valmis. Mutta on se joka kerta vaan ihmeellistä, mitä elämä opettaakaan.
-Karoliina-