Jos enää koskaan – perkele – kysyt, miksi olen välillä hermorauniona.

Jos joskus ihmetellään, miksi vanhemmat saavat joskus hermoromahduksia. Pimahtavat lopullisesti ja menettävät kaikki itsekunnioituksen rippeensä. Karjuvat naama punaisena kun astuvat ulos ovesta. Lysähtävät lattialle hysteeriseen itkun ja naurun sekamelskaan. Niin kuulkaas. Sille on syynsä.

Mä olin jo ennen tyttären syntymää opettaja. Olin tottunut siirtelemään 17-32 kipaletta lapsia paikasta toiseen. Saamaan homman haltuun, kaikkien korvat oikeaan suuntaan. Tyypit toimimaan ja oppimaan. Olin – herranisä – saanut tästä kerta toisensa jälkeen jopa positiivista palautetta kehityskeskusteluissa. ”Sun ryhmänhallintataidot on erinomaiset.” Uuh! Paukuttelin henkeleitäni. Jos joskus saisin itse lapsia, olisi homma peace of cake. Sen kun vaan olisin johdonmukainen ja jämäkkä. Rakastava, mutta kuitenkin aikuinen. Händläisin homman kuin vettä vaan.

Mutta. Sitten sut palautetaan maan pinnalle. 

Tulee aamu. Se, joita on ollut jo 8 vuotta, 2 kuukautta ja 15 päivää. Ja joiden – jokaisen – aikana olet yrittänyt opettaa aamulla toimimisen taitoja. Paino sanalla yrittänyt. 

Olet herättänyt lapsen suukoilla ja lepertelyllä 7.30, jotta aikaa aamutoimiin olisi rutkasti. Keittelet savosta asti roudatuista luomukauraleseistä puuron, puristat mehut ja annat roudata peiton aamupalapöytään. Alat kello 8.02 ehdottaa pukeutumista, jotta ehtisit tehdä lapselle tämän toivoman kampauksen. Koulu alkaa kello 9.00 ja sinne pitää lähteä kävelemään 8.45. Aamu etenee sen jälkeen näin:

8.07 lapsi ”syö”, eli istuu lautasen ääressä.

8.23 lapsi ”syö” edelleen.

8.28 lapsi alkaa pakata reppua. Kirjat, penaali ja jumppapussi ovat kateissa, mutta onneksi LOL Suprise -nuket on laitettu siististi minigrip-pusseihin.

8.30 kaveri soittaa. Keskustellaan leluvaihtareista.

8.37 lapsi saa kiljuntaan johtavan slaagin: ”Mä myöhästyn. Mä en ole edes pukenut.” Paniikki myöhästymisestä on heitetty ilmoille. Hymyilet sisäisesti. Ehkä lapsi NYT alkaa toimia ripeästi. 

8.42 löydät lapsesi etsimästä sormenjälkiä vessan kahvasta sormenjälkipulverin ja sudin avulla. Edelleen yöpuvussa, tukka pystyssä ja hampaat pesemättä.

Niin että jos ihmettelet, miksi välillä nousee savua päästä, nyt tiedät. Miten ihmeessä joku perusasia – pukeminen, kouluunlähtö, syöminen tai nukkumaan meno – voi olla kerta toisensa jälkeen konsepti, jota ikään kuin ensimmäistä kertaa esiteltäisiin jälkikasvulle?

-Karoliina-

P.S. Nyt jo tulette antamaan yhdenkin kasvatusvinkin, en voi taata seurauksia.

Kuva: Pixabay