Kuinka olla sinut itsensä kanssa?

Minulla on pari viikkoa sitten mielenkiintoinen keskustelu ystävieni kanssa siitä, millaista on olla sinut itsensä kanssa. Homma lähti kai puheeksi siitä, kun erään ystäväni iäkäs sukulainen oli ollut pukeutuessaan huolissaan siitä, näyttääkö hän liian lihavalle kyseisessä paidassa. Ystäväni oli tapauksesta kauhuissaan: ”Jos ei tuossa iässä voi olla sitä mitä on, milloin sitten?”.

Kuuntelin hetken ystävieni keskustelua, jonka pääteema oli se, että vähintään eläkkeellä pitäisi olla sinut oman kroppansa ja persoonansa kanssa. Minulle tilanne näyttäytyi kuitenkin erilaisena.

Ajattelen niin, että sinut itsensä kanssa ​oleminen on​ eri asia kuin se, että olisi täysin tyytyväinen itseensä. Koen olevani itseni kanssa sujut. Miltei 32 vuodessa on oppinut paljon omista vahvuuksista ja heikkoukistaan, vaikka toki on varmasti vielä ihan hirveästi opittavaa. Voin kuitenkin sanoa, että ymmärrän ulkoiset ja henkiset reunaehtoni, olen niihin pääosin ihan tyytyväinen, enkä koe, että minun tulisi olla kokonaan erilainen. Joku muu. 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten haluaisi muuttua joltain ostin. Sinut itsensä kanssa ei siis ole minulle tila, jossa haluaisin olla stabiilisti juuri tällainen kun tänään​, 7. helmikuuta 2017,​ olen. Teen, kuten ystäväni sukulaismummo, välillä vaatevalintoja sen mukaan, sopivatko ne vartaloni mallille. En väkisin halua korostaa huonoja puoliani, vaikka olenkin hyväksynyt esimerkiksi päärynävartaloni. En myöskään tuudittaudu siihen, että riittäisin tällaisella luonteella lopun elämäni, vaan toivon, että kärsivällisyyteni ja kypsyyteni kasvavat. Ei mene myöskään varmasti päiväkään elämässäni niin, etten pohtisi ainakin yhden sosiaalisen tilanteen jälkeen: ”Hitsi.Taas minä tein noin. Typerästi.Tätä asiaa on treenattava.”​

Minulle tietty rajattu ja hallittavissa oleva tyytymättömyys itseeni onkin oikeastaan boosti, joka potkii minua eteenpäin. Positiivinen potku persuuksille tehdä asiat vähän paremmin, yrittää enemmän. Eikä sillä minun mielestäni ole tekemistä edes sen kanssa, ettenkö olisi sinut itseni kanssa. Ehkä homma meneekin niin, että olen sinut itseni kanssa ​juuri siksi, että tiedän olevani keskeneräinen ja epätäydellinen. Hyväksyn itseni paremmin kun tiedän, että joku päivä voisin olla asteen fiksumpi, mukavampi ja yksinkertaisesti parempi ihminen, jos kiinnitäin huomioita omiin heikkouksiini. Ja teen niille jotain. 

-Karoliina-