Kuinka saada täydellinen tavisiho?

Kolmistaan

Kaupallinen yhteistyö: L300

Minusta tuntuu, että aika usealla tuntemallani naisella on jokin yksi erityinen kauneuteen ja hyvinvointiin liittyvä pääpaino, joka menee kaiken muun kosmetiikan ja laittautumisen yli. Toiselle tärkeintä on huulipuna, yhdelle vartalon kuorinta ja kosteutus, kolmannelle kauniisti huolitellut kynnet.

Minä en esimerkiksi ole koskaan ollut mikään erityisen intohimoinen meikkaaja, vaikka melkein joka päivä vähän meikkaankin. Eikä vartalon ihonhoitoakaan voi varsinaisesti kutsua rutiiniksi. Se, minkä asian suhteen en ole kuitenkaan varmasti koskaan fuskannut, on ollut kasvojeni puhdistus ja kosteutus. En voisi kuvitella meneväni oikeasti missään tilanteessa nukkumaan meikit kasvoilla, eikä ihon kosteutuskaan ole asia, jonka skippaamista edes harkitsisin. Vaikka ymmärrän, että ihoon vaikuttaa moni minusta riippumaton seikka: Esimerkiksi hormonit, stressi, ulkoa tulevat ärsykkeet ja vaikka mikä muu, täytyy sanoa, että jos pitäisi valita yksi kauneusosa-alue, johon haluaisin pyrkiä erityisen ponnekkaasti, olisi se ehdottomasti tavallisen täydellinen iho. Sellainen, joka näyttäisi ja tuntuisi hyvinvoivalle. Ja siksi valitsen ihonhoitotuotteeni niin, että tukisin mahdollisimman hyvin ihon hyvinvointia niiltä osin, mihin voin vaan suinkin vaikutta.

Koska kasvojen ihosta huolehtiminen on varmasti se minulle tyypillisin kauneusrutiinini, olen testannut vuosien aikana kymmeniä – jos en jopa satoja – erilaisia voiteita, seerumeita, putsareita ja öljyjä. Tässä alkukeväästä kylppärin hyllyille siirtynyt L300-sarja on uusin kasvojenhoitotuttavuuteni. 

L300 on ruotsalainen ihonhoitosarja, jonka tuotteissa käytetään samoja aineita, joita iho tuottaa itse pysyäkseen pehmeänä ja kimmoisana. L300 auttaa ihoa säilyttämään oikean kosteustasapainonsa, joka on tietysti aika olennaista meille pohjoismaalaisille hipiöille. Meidän iho kun saa kestää niin erilaisia lämpötila- ja kosteuseroja pienten aikojen sisällä, että iho joutuu todelliselle koetukselle. Jos miettii vaikka viimeisen puolen vuoden erilaisia sääolosuhteita pakkasesta kosteaan viimaan ja sitä kautta ennätysaikaiseen helteeseen, on jo sanomattakin selvää, että iho kaipaa erityisapuja

L300:n nimi tulee sanoista ”Läkemedelsprojekt 300” eli Lääkeprojekti 300 ja ihonhoitosarjan tuotteet perustuvatkin dermatologi ja professori Gunnar Swanbeckin lääketieteelliseen löytöön. Ruotissa L300-sarjaa myydään edelleenkin vain apteekissa, ja sarjaa kutsutaankin ”lääketieteelliseksi löydöksi, josta tuli kauneusvoide”.



L300-historia ylettyy aina 1960-luvulle asti. L300-sarja on kuitenkin kehittynyt koko ajan, ja nykyisin sarjan tuotteissa on  karbamidin ja suolan lisäksi myös lukuisia muita ihon omaa kosteutta sitovia aineita, joita esiintyy luonnostaan ihon pintakerroksessa.

Lopuksi esittelen vielä omat suosikkini laajasta L300-tuotesarjasta:

  • Anti-age eye cream. Kätevä minikokoinen pumppupullo, josta on helppo annostella silmänympärysvoide. Pystyssä pysyvä silmänympärysvoidepurkki on luksusta. Inhoan niitä peilikaapissa lappeellaan rötköttäviä silmänympärysvoide tuubeja, joita ei saa nätisti riviin muiden purnukoiden kanssa.
  • Cleaning mousse (dry skin). Olen aina ollut vaahtoputsareiden fani, ja niin myös L300-sarjassa. Käteväkäyttöinen, kohtuuhintainen hyvä putsari. Muuta en voisi suihkuhetkien kasvojenpesulta pyytää. Ei kuivata ihoa, vaan päinvastoin kosteuttaa sitä.
  • Anti-age day cream (spf 15). Laadukas päivävoide, jossa on uv-suoja. Vähentää pigmenttiläiskiä ja lisää ihon kimmoisuutta.
  • Intensive Moisture -puhdistuspyyhkeet. Rakastamalla rakastan tämmöisiä liinapuhdistuksia, koska kesällä reissatessa purkkeja on vaivalloinen raahata mukana. Ne pirulaiset kun vievät lentokoneessakin ison osan sallituista nesteostuuksista. Liinat eivät sisällä parabeeneja, eikä mineraaliöljyjä. Ja mikä parasta: Liinojen luukku todella toimii, eli kolonen pysyy oikeasti kiinni avaamisen jälkeenkin.
  • Ultra sensitive rich face cream (dry skin). Ehkä hieman stydi voide itselleni jokailtaiseen käyttöön näin kesällä, mutta talvella uskon, että on juuri sellainen tuote, jota kuiva talvi-ihoni kaipaa joka päivä. Nyt käytän voidetta pari kertaa viikossa iltaisin tehokosteuttajan. Tuote sisältää ihoa hellivää betaiinia, kauraöljyä ja E-vitamiinia.

-Karoliina-

Kuvat: 1&2, Noora Näppilä

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.