Kun äiti aamuneljään baarissa valvoi.

Huh mikä aamu! (Koska siis tänä aamuna tätä tekstiä kirjoittelen). Istun tässä ihan hiljaisessa toimistossa. Kello on 9.37. Takana on 9.5 tunnin yöunet. Tosi hyvät sellaiset. Olo on yhtä aikaa virkeä (koska pitkät unet) ja koomainen (koska viikonlopun Valoa Festivalit).

Mä olin Valoalla Sidosteen puolesta osittain töissä, osaltaan ihan vaan fiilistelemässä omana itsenäni festaritunnelmaa. Mutta yhtä kaikki: Kun 33-vuotias äiti on kahtena iltana aamun pikkutunneille ulkona, tuntuu se väkisinkin vartalossa. Mielessä iloisena hilpeytenä, silmäpusseissa kilon painavana taakkana.

Vaikka uusperhe-elämä ja se, että lapsi viettää välillä aikaa toisaalla onkin jo normitila, ovat tämmöiset viikonloput sellaisia, joissa aina ihmettelee, kuinka saman viikon aikana ehtiikään elää periaatteessa kahta täysin erilaista elämää. Se, missä perjantaiaamuna vielä herättelee lasta, suukottelee, muistuttaa kaulahuivin tärkeydestä ja on täysillä äiti, onkin jo samana iltana keskellä musiikkia, oluttuoppeja ja aikuisten maailmaa. Sellaisessa, jossa voisi aika helposti unohtaa, että on olemassa iltasadut, vanhempainvartit, matikan läksyt ja kello 19.30 syötävä iltapala.

Vaikka vanhemmuus on muutenkin tasapainottelua lapsielämän ja aikuisille kuuluvan oman elämän välillä, tuntuu, että uusperheessä tulee välillä ekstrasti kaksijakoinen olo. Yhdessä hetkessä olet täysillä lapsiperhe-elämän syövereissä, toisessa jo keskellä aikuisten aikaa, jolloin voi tehdä mitä tahansa, mihin aikaan huvittaa. Se on yhtä aikaa vapauttavaa ja ihanaa, mutta myös ristiriitaista. Tulee tunne, saako tässä ajasta nyt todella nauttia? Onko lupa olla ihan kuin silloin joskus iäisyys sitten, kun ei vielä ollut velvoitteita ja jälkikasvua?

Näiden ajatusten ja kuvien myötä ihanaa alkanutta viikkoa! Huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet. Jotenkin tosi hyvä flow päällä niin töissä kun kotonakin. Ihan sellainen olo, että sieltä se kevät jo ihan kohta tämän loskan alta tulee. 

Kuvissa muuten maailman ihanimmat Eva ja Manu (Sidosteissa!) ja Töölön ketterä, jonka keikalla olen ollut viimeksi meidän häissä. Vanha keikkamuija nosti taas päätään. Tuli fiilis, että ensi kesänä ei jää festariliput ostamatta. 

-Karoliina-

P.S.Kävi klassinen Manse-bloggaajakeissi festareilla. Joku mies tuli juttelemaan.

Mies: ”Oletko sä se Maj?”

Minä: ”En. Mä olen Karoliina. Mutta Maj oli kyllä täällä äsken mun kanssa.”

Mies: ”Okei. Eli Maj on siis se, jolla on ne silmälasit.”

Minä: ”Ei. Se olen minä.”

Että silleen. Taas. Ei ollut eka kerta.