Kun toista lasta ei kuulukaan

Kun Prinsessa Victoria ja Prinssi Daniel ilmoittivat toisen lapsensa odotuksesta, muisti media taas onnitella paria. Ihanien somestatusten ja netin kommenttiboksien vaaleanpunaisten höpinöiden lisäksi moni koki tarpeelliseksi muistuttaa, että oli todella jo aikakin saada Prinsessa Estellelle sisarus. Olihan aikaa Victorian ja Danielin esikoisen syntymästä mennyt jo vuosia, eikä tuleva kuningatarkaan ollut enää tyttönen.

Minun korviini nuo kommentit särähtivät, koska mielestäni niistä paistoi tietämättömyys siitä, ettei toista(kaan) lasta ihan noin vain tilata. Voi olla, että yhden lapsen saanti onnistuu, mutta syystä tai toisesta toista ei kuulukaan.

Viime vuosina olen lukenut aika paljon sekundäärisestä lapsettomuudesta. Kysehän on siis lapsettomuudesta, jossa pari on saanut jo yhden lapsen, mutta toista ei sitten kuulukaan. Syitä voi olla monia. Ehkä vuosien kuluessa parin hedelmällisyys on luonnollisesti laskenut, jompikumpi tuplavanhemmiksi halajavista on sairastanut jonkin hedelmällisyyteen vaikuttavan sairauden esikoisen syntymän jälkeen, tai sitten toinen vauva antaa odottaa itseään, eikä syytä tähän tiedetä.

Vaikka sellainen lapsettomuus, jossa parilla ei ainuttakaan lasta ole, on ainakin omasta mielestäni vielä raaempaa, on sekundäärilapsettomuudessakin omat kipupisteensä. Ensinnäkin ympäristön hienotunteisuus – kuten nyt vaikka Victorian ja Danielin tapauksessa huomaa – ei ole huipussaan. En tietenkään tarkoita, että Ruotsin kuninkaallinen pari olisi kärsinyt lapsettomuudesta, mutta kyse ei olekaan nyt siitä. Kommentit kertovat ajatusmaailmasta, joka toisen lapsen ”hankintaan” usein liittyy.  Siihen liittyvät kysymykset kun saatetaan esittää paljon suoremmin ja ilman epäilystäkään siitä, etteikö pari voisi toista lasta saada.

Ympäristön suoruuden lisäksi moni sekundäärilapsettomuudesta kärsivät kokee, ettei hänellä ole ”lupaa” surra. Jos on jo kerran äiti/isä, usein oletetaan, ettei lapsen saantiin liittyvät ongelmat aiheuta yhtä paljon surua kuin niille, jotka vasta odottavat sitä ensimmäisen lapsensa saapumista. Näissä tapauksissa surua saattavat herättää kuitenkin esimerkiksi tuntemukset siitä, ettei voi tarjota lapselleen sisarusta ja sellaista perhettä, jossa leikkikaveri ja paras ystävä olisivat verisukulaisia. Myös yleisesti hoettavat kommentit siitä, miten ainoat lapset ovat itsekkäitä tai kovia, voi purra sekundäärilapsettomuudesta kärsiviin pariskuntiin aika kovastikin.

Toivotaan, että sekundäärilapsettomuudesta puhuttaisiin enemmän, ja ehkä myös loukkaavat kysymykset ja kommentit aiheen tiimoilta samalla vähenisivät, kun tietoisuus asioista kasvaa.

Kivaa iltaa ja erityisen paljon halauksia teille kaikille vauvaa halajaville! Ekaa, tokaa tai vaikka sitä viidettä.

-Karoliina-

*kuva: Iina

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.