Mä jätin opettajan työt. Eikä se ole sattumaa. (Ope-postaus 1/4)

Mä jätin opettajan työt 8 vuoden ja 7 kuukauden opettajanurani jälkeen kevättalvella 2017. Pidin tuon jälkeen vielä hetken virastani kiinni virkavapaan turvin, mutta luovuin viime keväänä siitäkin. Samalla katkaisin OAJ:n jäsenyyden ja jätin viimein – ainakin täksi elämänvaiheeksi – hyvästit koulumaailmalle.

Minulle opettajan työ oli tietynlainen kutsumusammatti. Minulla oli jokin tietty visio, kaava ja unelma, jota lähdin nuorena opettajan tavoittelemaan. Ja josta sitten saavutin osia, osia en.

Rakastin ja rakastan edelleen mun oppiainetta. Minusta kun äikkä on se aine, joka opettaa elämää. Se opettaa ajattelua ja se auttaa kaikessa muussa elämässä: Kun osaa ilmaista itseään, on aika moni ovi auki, oli tulevaisuuden haave mikä tahansa.

Oli mulla kovat visiot myös oman opetuksenikin suhteen. Mä olin itse ollut aika haastava teini. Rakastin oppia, mutta angstasin kovin. Moni opettaja oli mun mielestä täysi idiootti ja siksi myös sabotoin lyhytnäköisesti omaa koulu-uraani, kun jumituin siihen, että opettajan naama eturivissä ei miellyttänyt (ei varmasti heitäkään minun vihainen naamani pulpetissa). Mutta ne maikat, jotka osasivat asiansa hyvin, saivat mut innostumaan. Hyvä esimerkki se, että aluksi yläkoulussa mun bilsan numero oli 6. Mutta kun opettaja vaihtui (terveiset Kostille), numero nousi suoraan kymppiin. Kertonee siitä, kuinka kaltaisilleni teineille se opettajan asenne ja tapa opettaa oli kaikki kaikessa.

No tottakai mä sitten ajattelin, että haluan olla samanlainen. Hyvä maikka. Se, joka on selkeä, tarpeeksi tiukka, mutta kuitenkin ymmärtäväinen. Nyt kun mietin opeuraani taaksepäin, tajuan, ettei tuollainen kombo ole ihan yksinkertainen. Tottakai uskon, että joskus ihan onnistuinkin tavoitteissani. Mutta varmasti olin rähmälläni myös ihan yhtä monta kertaa.

Anyway. En mä silti jättänyt opetöitä siksi, että olisin halunnut sieltä väkisin pois tai kokenut, että olen rähmälläni jatkuvasti. Mulla vaikutti lähtöön moni asia: Olin jo kauan tehnyt liikaa töitä, joten toisen työn jättäminen pois oli käytännössä pakko. Toisekseen meidän muutto Tampereelle joudutti asiaa. Kun kirjoitushommia pystyi jatkamaan missä vaan, mutta opetyöt olisi vaatinut rekryprosesseja, oli helpompi vaan jatkaa sitä duunia, joka ei vaatinut lisätoimia.

Mutta. Tottahan se on, että kahden työn välillä valitsin sen, joka ei ollut opetyö. Joten ei se sattumaakaan silti ollut. Yksi oikea syy valintaani oli se, että ajattelin koulun kyllä odottavan minua, mutta somen en. Tartuin siis siihen, jonka mahdollisuudet näin parempana juuri tässä ajassa. Ajattelin niin – ja ajattelen edelleenkin – että kouluun kyllä pääsee vielä joskus sinne halutessaan, mutta tämäntyyppisten sometöiden pariin ehkä en.

Toinen syy oli se, että halusin F:n koulun alkaessa työn, jossa olisi joustoa. Sellaisen duunin, jonka kanssa ei tarvitsisi pähkäillä, voinko saattaa aamulla lapsen kouluun. 

Kolmas syy oli se, että halusin nähdä työelämää koulun ulkopuolellakin. Aloitin opettajan työt vuonna 2008. Ja kun lähdin peruskoulun lehtorin paikalta 2017, oli maailma – ja sitä mukaa koulu – ehtinyt muuttua jo aika rajusti. Vajaat 9 vuotta! Toki minäkin olin muuttunut, mutta niin oli koulukin. Eikä välttämättä minnekään hyvään suuntaan. Enkä ole ainoa, joka tämän muutoksen on huomannut.

Mun sisko – äidinkielen opettaja ja luokanopettaja – jätti viime kevään jälkeen niin ikään koulun ja siirtyi muihin töihin. Kun sisko alkoi laitella tänä syksynä instaan kuvia sieltä uudelta työpaikalta, täyttyi hänen inboxinsa siskon vanhoilta opiskelukavereilta ja muilta opekavereilta saaduista viesteistä. Ja jokaisen viestin sisältö oli sama: Kuinka siskoni onnistui pääsemään pois opettajan töistä?

Kun sisko alkoi sitten kertoilla mulle viesteistään, tajusin, että olin itsekin saanut oikeastaan koko Tampere-aikani ajan tasaisesti viestejä muilta opettajilta opetöiden jättämisestä. Mitä pitäisi opiskella, jotta pääsisi pois koulusta? Miltä harppaus on tuntunut? Mitä töitä he ylipäätään voisivat hakea yliopistokoulutuksellaan? Onpa mua tullut kerran vetämään itselleni täysin tuntematon blogin lukija kaupassa hihastakin kysyen, voitaisiinko me keksiä hälle yhdessä joku muu duuni, koska hän ei halua mennä äitiysloman jälkeen takaisin opettajaksi.

Aloin pohtia, onkohan muilla aloilla samanlainen muuttohimo pois muihin töihin. Ja jos ei, mikä opettajan töissä ja koulussa työntää koulutettua – usein alun perin hyvin motivoitunutta – porukkaa ulos.

Mulla itselläni on parikin visiota aiheesta. Siis sellaista yleistä, ei vaan näitä mun omia henkilökohtaisia syitäni. Haastattelin lisäksi viikonloppuna kolmeatoista muutakin opettajaa. Tuloksista ja mun aatoksista kerron huomisessa, keskiviikon ja torstain postauksessa. Hah! Huomaatte ehkä, että asiaa riittää. Olkoon tämä alkuviikko siis opettajaviikko. Omia havaintoja aiheesta saa myös ehdottomasti jakaa täällä postausten alla! Tuntuu, että nyt vihdoin olen valmis kirjoittelemaan opettajaiheesta, koska koin, että työurani aikana se ei olisi ollut soveliasta monestakaan eri syystä. 

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: takki, NEUW (saatu) // mekko, Ivana Helsinki // sukkikset, Vogue // kengät, Vamos (saatu)