Mä saan oman kolumnin!

Ainiin. Yksi asia jäi kertomatta, kun kerroin muutostani MeNaisiin. (No oikeastihan ei unohtunut. Luon vaan tällaista vittumaista blogidramatiikkaa, jossa jokainen rasahdus kerrotaan omassa postauksessaan).  Samalla, kun mä alan blogata MeNaisissa, saan mä myös oman kolumnipaikan printtilehteen. Iiks, ääks, ööks!

Mä kirjoitin vuosina 2010-2013 kolumnia Kaksplus-lehteen. Se oli oikeastaan mun koko nykyisen työnkin startti, koska kolumnin nimeksi muodostui marraskuisena torstai-iltana, vähän ennen joulukuun 2010 lehden painoon menoa,  ”Kolmistaan”. Samanniminen blogi sen sijaa perustettiin vasta puoli vuotta siitä, kun ensimmäinen kolumniteksti oli julkaistu ja minusta oli tullut äiti.

Koko tuon kolmen vuoden ajan mä rakastin kirjoittaa kolumnia. Olla osa printtilehtiperhettä, osa ihan eri tavalla lehteä. Oli superhauskaa (ja ahdistavaa) haastaa itsensä tekstilajiin, joka ei todellisuudessa ole ihan niin yksinkertainen, kun se kepeydessään antaa ymmärtää. Kun käytössä on vain muutama tuhat merkkiä ja ennen painoon laittoa oman sydämentuotoksen syynää toimituksessa monta ammattitaitoista tyyppiä, luo se fiiliksen, jota esimerkiksi bloggaamisessa – eikä oikeastaan kirjassakaan – saa. Se on ihan erilainen teksti kaikkien muiden rakastamieni tekstien joukossa.

Mun kolumni ilmestyy joka kolmas viikko, eli joka kolmas MeNaisten numero. Niin joten mitä tästä opimme? Ainakin sen, ettei elämä ei ole koskaan valmis. Kun yksi haave on saavutettu, voi alkaa tehdä töitä toisen eteen. Mun tarina tästä menee näin: Kun katsoin yksitoista vuotta sitten G-piste-ohjelmaa ja ihailin Anna Perhoa siinä yli kaiken, en olisi voinut villeimmissä haaveissanikaan kuvitella, että vielä joku päivä mä saan kirjoitella vuorottelevaa kolumnia juuri hänen kanssaan. AIKA HEMMETIN SIISTIÄ!

-Karoliina-

Kuva: yksi mun kolumnikuvista, kuvaajana Juha Salminen