Maria Veitola haastatteli Sara Sieppiä. Mutta mikä meni perseelleen?
Katselin torstaina EVS:n tämän syksyn avausjakson alkua toisella silmällä samalla kun viikkailin pyykkejä. Kun haastatteluun saapui Sara Sieppi, laskin vaatekasat käsistäni. Joku Siepissä ja häntä haastattelevassa Maria Veitolassa vierekkäin sai minut pysähtymään. Odotin, että taitavana toimittaja Veitola saisi Siepistä esiin jotain pintaa syvempää. Jotain, jota en tietäisi Siepin Instagramin ja Seiskan juttujen perusteella. Sitä, mikä nainen todellisuudessa on. Ja sitä, kuinka ulkoisesti kaksi näin erinäköistä naista olisivatkin jollakin tavalla samanlaisia. Inhimillisiä ihmisiä tekoripsiensä, tukkapidennysten, tarkasti valittujen vaatteiden ja siilitukkiensa takana.
Sen sijaa Veitola meni siitä, mistä niin moni muukin meistä. Siitä, mistä aita on matalin. Koska ainakin minun tulkintani mukaan Veitolan koko haastattelu leimasi sellainen ylenkatsova asenne. Hän aliarvioi Siepin mielestäni jo kysymyksen asettelussakin ja koko läppä skumppaa ja brunsseja rakastavasta naisesta, jolla on isot kaula-aukot, oli vaan alusta asti mautonta. Olisi voinut kuvitella, että Siepistä olisi voinut nostaa esille jotain muutakin. Tai jos juuri nuo asiat olivat olennaisia haastattelun kannalta ehkä ne olisi voinut esittää jotenkin toisin.
Varmasti on tosin totta, ettei Veitola valehdellut havainnoissaan. Ja kyllä. Ei kenellekään ole varmasti epäselvä se, että Sieppi tekee rahaa kauneudellaan ja paljaalla pinnalla. Mutta todelliselta all-the-way.-feministiltä, joksi Veitola itsensä laskee, olisin odottanut jotenkin paljon enemmän. Sitä, ettei hän olisi tuonut esiin vain some-maailman pinnasta revittyjä itsestäänselvyyksiä, vaan ennemminkin kohdellut Sieppiä vertaisenaan. Puhunut nainen naiselle ja kysynyt jotain aitoa: Sitä, tuoko kauneus paineita? Mitä todellisia tarinoita kauniiden kuvien takana on? Mikä julkisessa ammatissa satuttaa todellista Saraa eniten? Mitä hän ajattelee kauneudesta ja rahan ansaitsemisesta oman naamansa ja kroppansa kautta? Nyt keskustelu jäi lähinnä tasolla ”voitko opettaa mulle tollaisen kuvan oton” ja ”sulla on paljon merkkilaukkuja”.
On toki myönnettävä, ettei Sieppi ollut niitä kaikkein helpoimpia haastateltavia. Hän kierteli kysymykset ja esitti vastakysymyksiä. Ja totta, että Veitola on edelleen helkkarin kova tekijä. Ihailen häntä ja olen edelleen kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä jopa yhden Podcast-jakson ihailemani naisen kanssa. Ehkä Veitolan taustalla oli torstaina vaan huonosti nukuttu yö, taustatoimittajan kehnosti tekemä duuni tai jotain muuta, mistä me emme tiedä mitään. Kaikelle tälle voi olla ihan inhimillinenkin selitys, mutta silti jäin pohtimaan, miksi minulle jäi haastattelusta niin kurja olo. Jopa se haastattelun kohta, jossa vertailtiin Veitolan ja Siepin aamukuvien erilaisuutta, sai minut hämmentyneeksi jälkikäteen. Aluksi naurattanut läppä nimittäin ei naurattanut enää toisella katselukerralla. Lähinnä siksi, että en ollutkaan enää varma, kummalle ohjelmassa haluttiin naurettavan. Siepille vai Veitolalle?
Mä olen rakastanut Veitolan yökyläohjelmaa siksi, että hän on pystynyt käsittämättömän upeasti vierailemaan sellaistenkin ihmisten kanssa, joiden arvomaailmat ovat sotineet hänen omiaan vastaan. Hän on uskaltanut puhua vaikeistakin asioista ilman kiihkoa ja nähdä ihmisen kaikenlaisten kuorien takaa. Siepin haastattelu ei yltänyt samaan. Eniten minua ehkä harmitti kohta, jossa Veitola kysyi Siepiltä, onko tämä feministi. Kysymys on toki mielenkiintoinen ja relevantti siltä osin, että toki hyvin vähäpukeisten some-kuvien jälkeen miettii, mitä nainen ajattelee naiseudestaan ja asemastaan yhteiskunnassa. MUTTA. Se, että feministikortti otetaan ikään kuin iskuksi mahaan ja asettaen haastateltavan kiusalliseen asemaan, on mielestäni vaan rumaa. Se, että Veitola kertoi Siepille feminismin olevan ”all-the-way” tai ”sitten ei ollenkaan” kertoo surullisella tavalla vähän liikaakin tästä ajasta. Ja samalla myös em. haastattelusta. Ilman ehdottomia rajauksia ja kategoriointeja kun tämä elämä olisi oikeasti aika paljon kivempi paikka, koska silloin hyvinkin erilaiset ihmiset voisivat ymmärtää toisiaan paremmin. Ei ole vain yhtä tapaa olla nainen, feministi, some-persoona tai mitään muutakaan. Ja se jos mikä, on rikkaus! Koska sitähän me kaikki olemme itsemmekin kanssa. Emme aina näytä samalle, toimi yksioikoisesti tai ajattele vain samoja asioita, joita ajattelimme viime viikolla. Meissä on kerroksia. Ulkoisia ja sisäisiä.
Tämän postaukseni arkistoon kirjoittamisen jälkeen sekä Sieppi, että Veitola ovat kertoneet omat näkökulmansa EVS-haastattelusta. Se, kumpi on ”oikeassa” ja kumpi ”väärässä” on yhtä lailla tulkinnallista asia kuin sekin, miten näin katsojan roolissa haastattelun koki. Minulle katsojana jäi tapahtumasta kurja olo. Vähän molempien naisten puolesta ja vuoksi. Se on minun fiilikseni, eikä mikään absoluuttinen totuus.
Tätä blogipostausta kuvittaa kaksi ”aamukuvaani”. Sellaista, joissa molemmissa olen oma itseni. Vähän vaan erilaisella panostuksella, ajatuksella ja tilanteessa. Silti niissä olen minä, eikä kumpikaan ole toista feikimpi tai aidompi. Vastakkainasettelun sijaan haluaisinkin enemmän keskustelua samankaltaisuudesta. Siitä, että vaikka aamukuvat tai tukkatyyli ovatkin erilaiset, ollaan me kaikki täällä – lopulta – samaa. Ihmisiä ihmisille, joille kaikilla on välillä #toughmorning. Näkyipä se somessa, tai ei.
-Karoliina-
Kuvat: Noora Näppilä