Meidän kirppispöydässä Makiaa, Reimaa, Polarn O Pyretiä ja paljon muuta!

 

//*kirpputoripalvelu saatu blogin kautta//

Tuntuuko teistä muista perheellisistä aivan sille kuin koko ajan olisi menossa jokin vuodenajan vaihto niin, että vaatekaappia tyhjennetään ja täytetään jatkuvalla syötöllä? Vaikkei meillä olekaan kuin yksi lapsi, on silti sellainen fiilis, että koko ajan nurkista puskee vaatteita, jotka ovat jääneet pieniksi. Ja koko ajan sitä pohtii, minne pieneksi jääneet laitetaan ja mistä taas uusia saadaan.

Meillä oli viime viikonloppuna taas tällainen kausien yhtymäkohtaan sijoittuva inventaario. Varastoon vietiin kesäkamat ja varastosta taas tuotiin syksyn ja alkutalven kengät, takit ja pipot. Samalla lajiteltiin vaatteita, leluja ja kenkiä kirpparille. Eteinen oli siis – taas kerran – täynnä nyssäköitä ja laatikoita.

Mä olen täällä Tampereella asuessa myynyt jo kahteen otteeseen meidän perheen vaatteita Laukotorin kupeessa sijaitsevalla Radiokirppiksellä. Koska myyntitulokset ovat olleet hyviä ja ylipäätään kirppari on muutenkin miellyttänyt itseäni (siellä on ihana kierrellä!), päätimme viedä tälläkin kertaa tavaroita Radiokirppikselle*.

Tällä kertaa vastassa odotti kuitenkin odottamattoman iloinen ylläri: Radiokirppiksen valikoimaan on nimittäin tullut myös all inclusive-palvelu, joka tekee kirppistelystä vieläkin helpompaa. All inclusive-pöydän otettua homma etenee yksinkertaisuudessaan näin:

  • Vie myytävät tuotteet Radiokirppikselle.
  • Radiokirppis hinnoittelee ja laittaa tuotteet esille puolestasi.
  • Radiokirppis pitää myös pöydän siistinä, eikä näin ollen kirpparilla tarvitse käydä itse korkeintaan kun lisätuotteita myyntiin tuomassa.
  • Pöytä varataan 2-3 viikoksi putkeen.
  • Saat kokonaismyyntivoitosta 50%. Puolet voitosta jää Radiokirppikselle, mutta palvelusta/pöydästä ei ole toisaalta mitään muita maksuja. 

Meidän pöydän löydät numerolla 65. Pöydästä löytyy:

  • miesten vaatteita koossa L- XXL, kenkiä koossa 44-46
  • naisten vaatteita koossa XS-M, kenkiä koossa 37-38
  • lastenvaatteita koossa 130-140, kenkiä koossa 32-34
  • leluja

Iskin tuonne kirppiskasseihin myyntiin mm. Polarn O. Pyretin talvitakin, Reiman välikausitakin, Reiman vedenpitävät Wetter-kengät, Nokian kumpparit, Filippa K:n neuleen, Makian villakangastakin ja ihan älyttömästi muuta.

Joten! Sinne second hand -shoppailemaan!

-Karoliina-

Kommentoi