Meidän perhe-elämä NYT!
Moikkista tiistai-iltaan! Täällä on toivuttu koko porukalla viikonlopun juhlista. F oli viikonloppuna reissussa ja sen jälkeen sunnuntaina vielä kaverinsa syntymäpäivillä. Me taas A:n kanssa lauantaina Halloween-kemuissa. Tuntuu siis, että vaikka Halloween on jo ohi, täällä on vaeltanut viime päivät kolme zombieta. Vai onko se vaan tämä vuodenaika, joka saa kaipaamaan yöunille tunteja aikaisemmin kuin normaalisti? (Tästä huolimatta mun on ollut vaikea nukahtaa. Tosi kiva kombo!)
Tuntuu, että niin pitkälle kuin tämä syksy menikin kesän valoilla, on viime viikolla iskenyt kaamos vyörynyt tuttuun tapaan päälle. Päivät eivät meinaa valjeta sitten millään ja illalla olisi ihan valmis yöpukuun jo viiden jälkeen.
Meidänhän oli tarkoitus lähteä tässä syksyllä Espanjaan, mutta peruttiin reissu, koska se tuntui niin pitkän, valoisan ja lämpimän kesän jälkeen ihan turhalle. VÄÄRIN! Ei ne kesän auringonsäteet lämmitä tänne enää ollenkaan, joten loma lämpimässä olisi tehnyt nyt todella terää. Ehkä me ollaan ensi vuonna viisaampia.
Onneksi meille kaikille tulee pieni katkos arkeen ensi kuun alussa, kun A ja minä suuntaamme muutaman päivän ulkomaan matkalle ja F saa ottaa koulusta lomaa ja mennä mummon ja papan luokse Hankasalmelle. Veikkaan, että F:lle isovanhempien jakamaton huomio ja arkipäivävapaat on vähintään yhtä odotettu, kun meille tuo reissu.
Mä virittelin viikonloppuna kämpän täyteen jouluvaloja. Enää puuttuu ovikranssi ja muutama kynttilänjalka (saa tarjota vaikka instan kautta muuten second handia/omatekoista, jos löytyy).Mä olen ollut nuorempana kova jouluihminen, mutta viime vuosina jotenkin sellainen ylenpalttinen joulufiilistely on jäänyt arjen jalkoihin. Nyt mietin, että yritän iskeä pimeyttä vastaan joulunodotuksella oikein isosti.
Meidän arkinen arki toistaa aikalailla sitä samaa kaavaa kuin tähänkin asti koko syksyn. Ja aika harvoin täällä koti-illoissa tapahtuu mitään eriskummallista. Varsinkin, kun tuollaisen tokaluokkalaisen äitinä ei perhe-elämä ja lapsi herätä niin paljon enää kummasteltavaa. Käydään harrastuksissa ja ollaan vaan.
Yksi perherauhaa edesauttanut oivallus on ollut se, että olemme luopuneet lapsosen aamukiukkuja kirvoittaneista vaatepakoista ja aikatauluhoputuksesta. Päätimme A:n kanssa joku muutama viikko sitten, että F saa tästä eteenpäin valita itse vaatteet kouluun ja hänen tulee myös itse pitää huoli siitä, että ehtii kouluun ajoissa.
Ennenhän mä esimerkiksi sanoin, että jotain takkia ei saa laittaa, koska sillä ei mielestäni tarkene. Tai että sateella on pakko laittaa kumisaappaat. Nyt päätimme (helkkarin kyllästyneinä vaateriitoihin!), että voimme antaa F:lle suositukset asusta ja tietomme säätilasta, mutta hän tekee itse lopulliset päätökset. Ekoina aamuina kauhistutti kaula paljaana ulos lähtenyt lapsi, mutta yllättävän hyvin hän on itse tajunnut pukee sopivat vaatteet ylleen. Esimerkiksi vuosikausia kestäneistä ulkohousuantipatioista huolimatta lapsi on pukenut ne edelleen ylleen joka aamu.
F on osannut kellon jo ekaluokan alusta asti, joten on tavallaan ollut vähän hölmöäkin, että me olemme A:n kanssa olleet aamuisin kellovahteja. Ehkä se rooli on tullut luonnostaan, koska me lähdemme kaikki suunnilleen samaan aikaan aamulla ulos, joten F:n muniminen on vaikuttanut meidänkin aamutoimiemme sujumiseen.
Nyt F:n tulee itse huolehtia siitä, että on kasilta ulko-ovenkahvassa kiinni. Ja aika hyvin sekin on mennyt. Joskus on syrjällään katsonut, kun vielä 7.45 ei ole kuin aamupala syöty, mutta niinpä on neiti ehtinyt joka aamu kouluun. Tässä kohtaa on ollut HYVIN VAIKEA olla antamatta ohjeita. Olemme korkeintaan sanoneet, ”koetko, että sulla on aikaa nyt seistä käsilläsi tai askarrella”, mutta muuten vastuu on ollut F:llä. Tokihan F:n oma aikatauluttomuus on tehnyt esimerkiksi sen, että siinä minuuttiaikataulussa asu ei ole kovin harkittu, eikä tukassa äidin laittamat letit. Hyvä jos kuontalo on harjattu. Mutta, mutta…näin tämä asia on nyt varmasti pakko vaan opetella.
Sellaista täällä tänään!
-Karoliina-