Milloin ruuhavuodet ovat liian ruuhkaiset?

Kolmistaan

 

Sattuipa somasti. Keskiviikkona julkaisin (sunnuntaina etukäteen kirjoittamani)työviikkopostauksen ja nyt jo ruikuttelen työtahtia. Mutta koska oivallus tuli vasta tässä vatsatautipöpöissä tällä viikolla maatessa, halusin kirjoittaa sen heti auki.

Minulle iski sunnuntai-iltana aivan yllättäen – kuten se aina iskee – oksennustauti. Ensin luulin, että huonovointisuus oli vain jokin IBS-juttu, mutta kun olin laatannut reilut kuusi tuntia viiden minuutin välein, oli pakko myöntää, että kyseessä oli ehkä ihan oikea vatsapöpö.

Samalla, kun makasin eteisen lattialle (vessaan ei mahdu ja makuuhuone liian kaukana vessasta) aloin pohtia, kuinka moni maanantain juttu menisi nyt taudin vuoksi aivan persuuksilleen. Ensinnäkin pitäisi perua lounas Helsingistä työreissulle Tampereelle tulevan ystävän kanssa. Mutta tämän lisäksi minulla menisi KOKO viikon työsuunnitelmat uusiksi. Olin nimittäin suunnitellut, että koska F olisi syysloman vietossa isällään, voisin tehdä maanantaina ekstrapitkän työpäivän ja kirjoittaa aivan koko viikon postaukset kerralla, jotta voisin keskittyä taas tiistaista perjantaihin vain ja ainoastaan kirjaan. Oli tarkoitus nimittäin kuroa tällä viikolla tuota kirjan dead lineä vähän kasaan.

Tuo aamuöinen murehtiminen vessan lattialla kuitenkin katkesi lyhyeen, koska olotila otti voiton pähkäilyltä. Ja samalla tavalla nukkuen ja pahoinvoiden meni maanantaikin, mutta kun havahduin tiistaiaamuna kello kymmenen, iski tajuntaani ensimmäisenä jäätävä huoli. Tätä työviikkoa oli mennyt jo yksi päivä ja muutama tunti, enkä ollut saanut aikaiseksi mitään!

Kahlasin (edelleen todella ällöissä oloissa) kännykän sähköpostit. Niitä oli tullut kymmeniä. Suurin osa vielä sellaisia, joihin pitäisi vastata pikaisesti. Kaivoin repusta kalenterin. Se näytti toivottomalle. Olin änkenyt viikkosuunitelmani niin täyteen jo sunnuntaina, että yhden – jopa useamman – sairauspäivän vaikutukset tuntuisivat vielä monen viikon ajan. Aloin tehdä pikaisesti to do -listaa, kaivelin koneen esille ja yritin olla reipas, vaikka todellisuudessa meinasin pökrätä. Olin sunnuntai-illan jälkeen juonut ehkä 3 lasia mehua ja yhden vettä. Ja samoissa fiiliksissä meni torstaihin asti. Töiden lisäksiväliin jäi työpaikan kemut ja parit lounastreffit.

Suurimmaksi osaksi tuntuu sille, että tämä elämä on nykyisin aivan hallinnassa. Se, että luovuin opettajan töistä viime keväänä, oli jättiharppaus vähän armollisempaan elämään ja siihen, että en juoksisi koko ajan kelloa vastaan. Mutta tällaisina hetkinä, kun päivä tai neljä elämästä menevät sängynpohjalla, tajuaa, kuinka aikataulutettua ja tiukkoihin raameihin sidottua (työ)elämä minulle edelleen on. Ja siis tämähän ei ole kenenkään muun kuin itseni vika.

En tiedä, onko tämä elämä ja kuuluisat ruuhkavuodet muilla samanlaista. Kertokaa! Onko ihan normisetti, että neljä sairastelupäivää saavat aikataulut romahtamaan ja paineen kasvamaan niskaan? Nyt tuntuu sille, että jotain olisi vielä tehtävä ja ettei tämä ole aivan vielä aivan ihannetilanne, jos miettii elämän balanssia. Mutta mitä kuitenkaan voisi tehdä? Rakastan tehdä töitä ja reipas tahtikin oikeasti usein vaan buustaa minua parempiin suorituksiin…silti alkuviikosta toivoin, että jotkin asiat olisivat toisin.

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

Kommentit

Hanna K
Sunday Blondie

Hauskaa, että kirjoitit aiheesta juuri tänään, kun Hesarissakin oli juttua tiukasta aikatauluttamisesta:
https://www.hs.fi/talous/art-2000005415749.html?share=82d984197efd763109785003f0cc95b0

Omasta mielestäni aikatauluttaminen (kohtuullinen sellainen) on hyvä asia. Deadlinet kannattaa merkata kalenteriin sekä varata tiettyjen projektien hoitamiselle kalenterista oma aikansa.

Kalenteriin olisi kuitenkin hyvä jättää myös vapaita hetkiä sitä varten, että voi hoitaa (sairauden tai muun syyn) takia rästiin jääneitä hommia tai edistää ikuisuuslistalla olevia asioita. Neljänä päivänä sairastaminen on varmasti haastavaa, jos kalenterisi on tappiinsa täynnä menoja ja tekemistä.

Pystyisitkö tulevaisuudessa jättämään kalenteriisi hieman armollisemmin tilaa ja luopumaan joistakin asioista? Itse olen huomannut, että usein erilaiset koulutustilaisuudet ja asiantuntijaluennot - vaikka niin kiinnostavia ovatkin - ovat mielettömiä aikasyöppöjä. Jos mahdollista, jättäydyn tällaisista tilaisuuksista pois, ja pyydän lähettämään tiedotteen sekä bullet pointit jälkikäteen. Toki superkiinnostaviin tilaisuuksiin ja tapahtumiin kannattaa osallistua, jos kokee, että ne todella tuovat lisäarvoa oman työn kannalta.

Armoa, tsemppiä ja halaus! Muista, ettet ole kone, vaan ihminen. Välillä tarvitaan myös aikaa vain rentoutumiselle ja töistä palautumiselle. Sitten työtkin sujuvat taas joutuisammin. ♡

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Heippa! Ja kiitos linkistä. Olipa todella mielenkiintoinen juttu. Tulee harvoin enää luettua Hesaria, kun kotiin tulee vaan Aamulehti. 

Kyllä ehdottomasti pitää löytää tapa, jolla kalenteria löysää. Uskon, että kun kirja on taas ulkona, on enemmän aikaa hengittää. 

Hanna K
Sunday Blondie

Kiva, että artikkelista oli iloa! Toivottavasti arki alkaa hieman helpottaa, viimeistään kirjanjulkaisun myötä. Tsemppiä! <3 

Long time no sea

Oletko kiinnittänyt huomiota tähän viimeaikaiseen ”blogit ovat värittömiä koska niihin tulee niin paljon negatiivisia kommentteja” -keskusteluun? Sitä lukiessa tulit mieleen. En ole juuri seurannut blogisi kommentteja ja sitä, ovatko ne hyvän- vai pahantahtoisia, mutta ainakin olet mielestäni onnistunut hyvin säilyttämään (tai jopa lisäämään sitä!) blogisi henkilökohtaisen tyylin. Otat kantaa ajankohtaisiin asioihin omasta näkökulmastasi, tarjoat ajatuksiasi lukijoillesi etkä vain julkaise asukuvaa asukuvaa perään - päinvastoin, sullahan on paljon kuvapankkikuvia vain värittämässä postauksen kärkenä olevaa tekstiä. Postauksesi ovat myös napakoita ja lukijalle helposti seurattavia. Erotut eduksesi joukossa, jossa ”syvällinen pohdinta” usein venyy monen sekin mittaiseksi jaaritteluksi kadottaen punaisen lankansa. Kiitos Karkki, jatkathan samaa rataa. Olet ainoa, jonka postauksia jaksan tässä hajuttoman ja mauttoman massan ympäröimänä enää lukea säännöllisesti.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

No voi hitsi <3 Kiitos!! Olipa niin ihania ja tarkasti kerrottuja sanoja, joista tulee hyvä mieli pitkäksi aikaa. (Ja hauskaa, että näet kuvapankkikuvat plussana. Itseä aina harmittaa, kun joutuu kuvapulassa niitä käyttämään). 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.