Miten nykylapset eroavat meistä 80-90 -luvun tenavista?

Muistan ne hetket lapsuudestani, kun kaverin luona kylässä piti vastata, mitä päällisiä haluaisi leipänsä päälle tai joisiko ruuan kanssa mehua, maitoa vai vettä. Vaikka en ollut lapsena(kaan) mitenkään erityisen ujo, nuo tilanteet hämmensivät aina. Odotin aina mieluummin ensin kaverin vastauksen ja vasta sitten pystyin henkäisemään perään, että ottaisin samaa kuin hän.

Kun mietin lapsuuttani muutenkin, taisi tapani toimia olla ihan tyypillinen muillekin lapsukaisille. Näin toimivat nimittäin usein myös ystäväni, kun he tulivat meille kylään: ”Ihan sama. Mä otan samaa kun säkin.”

F:llä on vilkas sosiaalinen elämä ja meillä käy kavereita kylässä ihan joka viikko. Ja olen pistänyt merkille sen, ettei 80-90 -luvulta tuttu kursailu kuulu enää asiaan. Nykylapset uskaltavat sanoa mielipiteensä. Jos kamu ottaa leivän päälle juustoa, on ihan ok itse pyytää kinkkua. Ja mikä hauskinta, lapset ovat myös innokkaita kyselemään perheen säännöistä ja tavoista. Jopa kyseenalaistamaan niitä. Naapurin lapset ehkä jo solahtava meidän kodin sisään ja tietävät monet jutut, mutta vähän harvemmin käyvät kamut haluavat aina tietää, miksi A saa juoda Cokista ruuan kanssa, miksi meillä mennään ulos niillä säännöillä kun mennään, mistä syystä meillä syö koko perhe gluteenitonta pastaa ja monelta meillä vaikkapa aletaan valmistautua iltapuuhiin.

Samaan tyyliin, kun lapset ovat rohkeita mielipiteissään, he uskaltavat myös riidellä keskenään ja olla eri mieltä. Kun minä olin lapsi, ajauduin sanaharkkaan kyllä siskojeni kanssa, mutta en ole varsinaisesti koskaan riidellyt (tähän ikään!) ystävieni kanssa. Toki oli niitä varsinkin tytöille tyypillisiä kaverisählinkejä tai nenän nyrpistelyjä, mutta en todellisuudessa muista historiassani ennen kolmeekymmentä ikävuotta yhtään hetkeä, että olisin rehellisesti ja kasvotusten käynyt väittelyn kaverini kanssa. Sanonut, että ”mulle tuli paha mieli”, ”minusta teit väärin” tai ”nyt olit epäreilu”. Ei! Vaikka joskus ajattelinkin niin, fiilikseni näki jopa naamastani, mutta en todellakaan alkanut asiasta avautua ennen kuin ystävä oli turvallisuuden etäisyyden päässä minusta.

Minä näen suunnanmuutoksen lasten avoimemmassa käyttäytymisessä vain ja ainoastaan positiivisena juttuna. Ainakin meillä ollessaan hyvätkin ystävykset saattavat ottaa yhteen ja toisaalta sopia jo minuutin päästä. Mikä onkaan parempi keino opetella tulevaa elämää ja sen ihmissuhteita varten: Erimielisyyksiä tulee väkisinkin, mutta ne eivät kaada maailmaa, jos ne osataan selvittää järkevästi!

Vaikka olenkin varmasti ihminen, jolla on aina ollut suhteellisen paljon kanttia sanoa mielipiteensä, olen silti ollut joissakin asioissa aivan ujopiimä, ihminen ilman ihmissuhteiden työkaluja. Yksi niistä on varmasti ollut negatiivisten tunteiden ilmaisu. Usein olen  nimittäin vain päätynyt jupisemaan itsekseni tai toisaalta avaamaan sanaisen arkkuni vasta sitten, kun mitta on tullut täyteen jo vuosi sitten. Liittyneeköhän osin tämäkin asia tähän?

Itse asiassa uskon, että moni ystävyyssuhteenikin olisi pelastunut, jos olisi tarpeeksi ajoissa sanonut mieltä painavista asioista. Helpompi on ollut kuitenkin vain kävellä tilanteesta ulos ja jättää murheet selvittämättä. Kun tämän tavan typeryyden olen näin aikuiselämässä ymmärtänyt, olen saanut muutaman entisen sydänystäväni takaisin sydänkäpysteni joukkoon. Voitteko kuvitella? Minulla tosiaan oli entisiä bestiksiä, joista yhden kanssa olin mykkäkoulussa 9(!) vuotta. Kahden muun kanssa kuusi. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä selvittää koukeroita: Tuo kolmikko on  ollut nyt jo useamman vuoden takaisin elämässäni: Pysyvämmin kuin koskaan! Kyllä 80-luvun kakaraksin oppii näemmä uusia kujeita. 

Oletteko te tehneet samat huomiot nykylasten suhteen? Vai onko kokemukseni vain subjektiivinen?

-Karoliina-

Kommentit

Ratsasi (Ei varmistettu)

Miksi A saa juoda cokista ruuan kanssa? :)

86-vuoden kasvatti (Ei varmistettu)

Oisko siksi että kyseessä on aikuinen joka saa itse valita mitä syö ja juo? :D

Ja uskon että tuo lapsuuden perässä hiihtäjä-meininki ja tietty luonteen "ujous" mikä monella 90-luvulla lapsuuttaan/teini-ikää eläneellä on vahvasti mukana johtuu osin lama-ajasta ja sen tuomasta epävarmuudesta ja perhe-kulttuurista. Jos kotona oli kaikki hyvin, piti aina muistaa että muilla ei ehkä ole, eikä sillä että itsellä oli jääkaappi täynnä sopinut huudella kylillä. Myös 1950-luvulla syntyneiden vanhempien kasvatusmetodit, ainakin omalla kohdallani ja kaikilla kavereilla joilla on tuolta ajalta vanhemmat, oli sellaiset että kylässä ollessa ollaan turpa kiinni, vastataan kun puhutellaan ja muuten ollaan näkymättömiä (ja syödään mitä on tarjolla tai ei syödä ollenkaan). Eli ei todellakaan tuettu itsensä ilmaisuun ja valinnan vapautta kohtaan. Minua ei ole kotona koskaan nostettu tai kehuttu (varsinkaan ansiotta, toki onniteltiin koulumenestyksestä tai valmistumisesta), muistutettu vaan että ketä itseään ylentää, se alennetaan. Eli aika päivänvastaista kuin nykyään kun lapsen kannustaminen ja positiivinen kasvattaminen on itsestään selvää.

Karoliina Pentikäinen

Joo ;D  Juuri siksi, että aikuinen saa tehdä tällaisia villejä päätöksiä ihan itse.

Erittäin hyvää pohdintaa kasvatuskulttuurista. On muuten varmasti juurikin juuret tuolla!

Vierailija (Ei varmistettu)

Apua mikä kysymys!

Vierailija (Ei varmistettu)

Oluskohan siksi että aikuinen saa juoda vettä maitoa kokista olutta viiniä jne. Lapset ei kaikkia näistä. Voi pyhä jysäys mitä kysymyksiä! Ihanko näihin pitää bloggaajan vastatakin ...?

Vierailija (Ei varmistettu)

Kokista saa lapsetkin juoda.

Karoliina Pentikäinen

No joo :) Tämä on bloggaamisessa hassua. Joku sivulauseen osanen saa aikaan keskustelun. 

Minusta aikuisilla ja lapsilla on eri säännöt, eikä kyseessä tarvitse aina olla edes laki (vaikkapa alkoholi). Kokis ei meillä kuulu lapselle kuin erikoistilanteisiin. Eikä moni muukaan periaatteessa sallittu - mutta meillä rajoitettu - juttu. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei, muakin kiinnostaa, mitä vastaat, kun joku vieras kysyy tuota? Tai miksi X saa juoda kokista ja mä en? Olut on helpompi perustella lapselle kuin kokis :D

Karoliina Pentikäinen

"Aikuisilla on eri säännöt kuin lapsilla." Mun mielestä keskustelu ja neuvottelu kuuluu kasvatukseen, mutta ei aikuisten tarvitse IHAN kaikkia asioita alkaa perustella lapsille. Siinä on mun mielestä osa tämän yhteiskunnan suuntaa, jossa ei kohta enää tiedetä, kuka johtaa perhettä. Sellainen aikuisten taantuminen johtaa mun mielestä helposti ihan sekopäiseen tilaan ja lasten turvattomuuteen. Tälleen "mutkat suoriksi -vastaus" ko.aiheeseen. 

Kerttuliisa (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen juttu! Itsellä ei ole vielä kokemusta leikki-ikäisistä lapsista, kun oma on vasta noin 5 kk. Mutta tosi hyvä juttu olisi, jos lapset ovat avoimempia kuin ennen. Koska tosiaan muistan itsekin lapsuudesta, ettei asioita osattu kohdata ihan sillä tavalla mitä aikuisuudessa sitten on pitänyt opetella. Riidat oli nyrpistelyä ja asioita ei sanottu suoraan. Miten hienoa, jos osaa omalle lapselleen opettaa miten erimielisyyksiä ja riitatilanteita olisi hyvä ratkaista. Esimerkistähän se hyvä käytös lähtee!
Mietin noita kysymyksiä, mitä lapsien suusta kuulee, niin muistan kyllä muutaman lapsuuden kaverin olleen todella uteliaita ja he kyselivät todella paljon vanhemmiltani asioita. Lapsissahan on luontaisesti uteliaisuutta. Tarvitaan vaan rohkeutta, että se näkyy ja kuuluu ulospäin.
Voisiko tämä huomiosi kertoa osaksi siitä, että ettei tyttöjä enää kasvata sellaisiksi liian kilteiksi ja hiljaisiksi? Olettaen nyt, että useimmat F:n kaverit ovat tyttöjä.

Karoliina Pentikäinen

Hyviä pointteja! Ihanaa, että tyttökin saa olla jo ihan jotain muuta kuin hiljainen hissukka (paitsi jos itse haluaa olla sellainen/on luontaisesti ujo).

lady1 (Ei varmistettu)

Itsellä ei vielä lapsia ole, joten niistä ei ole kokemusta. Mutta parisuhteessa pätee tuo sama asia, että kannattaa sanoa ennen kuin tulee mitta totaalisen täyteen. Olen suhteen alkuaikoina ollut pitkään hiljaa mieltä hiertävistä asioista ja sitten tietty yhtäkkiä hermostunut asiasta. Mielummin sanoo nätisti jo ajoissa, jos jokin painaa mieltä niin välttää sitten ne isommat konfliktit :)

Karoliina Pentikäinen

Juurikin niin!!

HennaMar (Ei varmistettu) Https://hennamar@blogspot.com

Hei olipa hyvin sanoitettu muutos, joka sukupolvessa on tapahtunut. Itse kuulun siihen sukupolveen, joka ei lapsena saanut näkyä eikä kuulua ja olen ilolla seurannut lasten tilanteen paranemista. Toivottavasti tämä johtaa myös yleiseen paranemiseen ihmissuhteissa kuten esität.

Karoliina Pentikäinen

Mä uskon, että lapsena opitut taidot harvoin - jos ei karmeuksia tapahdu - katoa matkalla. Joten odotetaan, että tästä uudesta sukupolvesta tulee paljon parempia kumppaneita ja vanhempia kuin meistä <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse riitelin lapsena kavereiden kanssa samalla tavalla kuin sisarusteni ja jotenkin ne riidat sovittiin, vaikkei meille juuri tunnetaitoja opetettu kotona tai koulussa. Aiemmin lapset kuitenkin kasvatettiin niin, ettei esim. vieraana ollessa saanut esittää vaatimuksia vaan pidettiin kohteliaana syödä sitä mitä tarjotaan jne. Itse toimin edelleen aika samoin, huomioin ruoka-aineallergiat, mutta muuten lapsen kaverit syövät sitä mitä tarjotaan.
Se on hyvä, että lapsia nykyään kannustetaan sanomaan mielipiteitään, mutta olen huomannut asian kääntöpuolena sen, että joskus unohdetaan kompromissit ja ajetaan vain sitä omaa mielipidettä/mielihalua. Kyky sopia, tehdä kompromisseja ja välillä joustaa on vähintään yhtä tärkeä taito kuin rohkeus kertoa mielipiteitään ja ajaa omaa asiaansa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Näin juuri! Itsekin opetan omalle lapselle, että kyläpaikassa mennään syömään, JOS pyydetään ja syödään, mitä tarjotaan. Minusta sekin on ok, jos lapselle sanotaan, että meillä on nyt ruoka vain omalle perheelle. Tosin itse kyllä tarjoan vieraallekin aina jotain, vaikka lämmintä ruokaa ei riittäisikään.

Kyllä mua ainakin ärsyttää, jos koululaisen kaveri on suunnilleen jääkaapilla norkoilemassa, mitä vois syödä välipalaksi. Näitäkin tapauksia on nähty :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Me kyllä aina sovimme etukäteen vanhemmat vanhempien kanssa (meidän lapset ovat 4 ja kohta 13) syökö lapsi kotona vai kylässä ja siinä yhteydessä kysellään myös erikoisruokavaliot. Itse en todellakaan ota nokkiini, jos lasten kavereille ei maistu meidän sapuskat, ja säännöt on samat kuin omille lapsille, ettei mitään vaihtoehtoisia ruokia tarjota. Raportoimme myös rehellisesti kavereiden vanhemmille, ovatko heidän lapsensa syöneet vai ei.
Minua ja veljeäni kutsuttiin tuttavaperheessä ”kranttu”-etuliitteellä (ja siis paheksuttiin), kun vastasimme epämääräisiin ”haluatko jogurttia/juustoa/leikkelettä”-kysymyksiin, että ”millaista jogurttia tms. teillä on?”. Kiltisti siis söimme sen mitä tilasimme kyllä aina. Edelleen muuten varmuuden vuoksi saatan kylässä juoda vain vesijohtovettä, etten vahingossa ota jotain, mitä en sitten pystykään juomaan kuten makeaa valkkaria, sokerimehua, mitään missä on makeutusaineita, pussiteetä, huonoa kahvia tai olutta...

Karoliina Pentikäinen

Mä pidän vielä tässä vaiheessa luontevana sitä, että lapsille tietysti tarjotaan syötävää, jos itse syödään. Tosin: Voi olla, että mieleni muuttuu, jos lapsen kasvaessa kotona ramppaa montakin ystävää kerrallaan :)

JonnaL (Ei varmistettu)

Hei kirjoita kiltti lisää ystävyydestä! Siitä miten ne joskus jäävät, tahallaan tai puolivahingossa. Miten ei enää pidäkään ystävästä tai miten ei löydetä juuri mitään yhteistä elämäntilanteiden ollessa täysin erilaiset. Voiko ystävästä vain erota, jos hänestä ei enää pidä? Voiko olla yhä ystävä vaikka ei näe juuri koskaan, ole tekemisissäkään kuin satunnaisesti, ei ole yhteistä ymmärrystä elämäntilanteista ja samalla kuitenkin vanha rakas rakas ystävä? Huono omatunto ruuhkavuosina, paljon murheita omassa elämässä menneinä vuosina ja ystävät jääneet huonolle hoidolle.. En enää haluaisi kantaa siitä murhetta, saanko vain elää elämääni ja toivoa ystävien vielä olevan jossain minua varten vaikka nyt ei yhteistä löydy? Saanko olla olematta enää ystävä sellaisen kanssa josta en enää pidä? Huh. Olipa avautuminen.

Karoliina Pentikäinen

Ihania aihe-ehdotuksia <3 Kiitos vinkistä! 

Kommentoi