Mun toinen polttariviikonloppu!

P5053492.JPG

P5053495.JPG

P5053504.JPG

P5053514.JPG

P5053515.JPG

P5053526.JPG

P5053532.JPG

No nyt on luultavasti juhlittu tulevaa avioitumista jo sen verran, että luulisi olevan kemuttelut  tältä erää tässä. Kuten Insta Storisia seuranneet tietävätkin, viettelin minä polttareitani vielä toistamiseen viikonloppuna, kun kälyni vei minut yllärimatkalle Tukholmaan.

En todellakaan osannut odottaa mitään tuplapolttarikeissiä – edellisissäkin oli jo toipumista – mutta niinpä vaan kännykkääni kilahti viikko sitten lentoliput ja edellinen viikonloppu tulikin vietettyä sitten aurinkoisessa Stokiksessa.

Matkasimme Ruotsiin perjantai-iltapäivänä lentäen ja tulimme takaisin sunnuntai-iltana. Matka oli meidän kahden yhteinen reissu täynnä höpöttelyä, kaupungilla kiertelyä, hyvää ruokaa ja skumppaa. Kälyni oli varannut meille ihanan hotellin ja hyviä ruokapaikkoja. Oli niin mukava nauttia kiireettömyydestä ja rennosta olosta!

Kaiken lisäksi Tukholma helli meitä aivan mielettömällä säällä. Siellä oli jo aivan kesä (joka taidettiin tuoda mukanamme myös Suomeen).

Hyvästä reissusta kertoo muuten aina myös se, ettei kuvia ehdi edes ottaa. Siksi vain muutama otos.

Kiitos mieleenpainuvasta, ihanasta reissusta, H!

-Karoliina-

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *