Näin opetat lapsen syömään ennakkoluulottomasti!

Meillä asuu ekaluokkalainen, joka syö lähes kaikkea paitsi maksaa ja sipulia (jota kuitenkin syö tietämättään kuusi kertaa viikossa). Hän ei kuitenkaan ole mikään helppo syömäri siinä mielessä, että riemusta kiljahdellen olisi taaperosta asti rynnännyt maistelemaan erilaisia makuja. Ei todellakaan! Hän on monessa suhteessa ollut hyvinkin ennakkoluuloinen, ja ”yök, en syö -puheetkin” ovat ihan tuttuja. Itse asiassa: Ruokaneuvotteluja joudutaan käymään vielä joskus edelleenkin, mutta siitä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – hän syökin ihan kauheasti kaikkea sellaista, mistä olen kuullut lasten lähtökohtaisesti kieltäytyvän. Nyt kerron, miten tämä on mahdollista.

Minulle ja meille A:n kanssa ruoka näyttelee arjessa todella suurta roolia. Meillä ruoka ei ole vain bensaa, vaan sen suunnitteluun, valmistukseen ja nauttimiseen käytetään aikaa ja energiaa. Ollaan jo tovin käytetty Prisman kauppakassipalvelua kotiinkuljetuksella (rakastan!!) niin, että olemme tehneet viikonloppuna aina seuraavan viikon tilauksen. Maanantaina oven taakse on kannettu sitten koko viikon sapuskat ja tästä syystä jo tilatessa on pitänyt tietää,mitä meinataan seuraavina päivinä syödä. 

Ensimmäinen vinkki lapsen innostamiseen makujen maailmaan piileekin jo tässä: Kun F näkee ja kuulee, miten meillä aterioita suunnitellaan, on se jo ensimmäinen askel kohti ruuan nauttimista. Vaikka hän lähtökohtaisesti epäilisikin jotain uutta ruokalajia tai makua, voi siihen tällä systeemillä valmistautua. Esimerkiksi viime viikolla meillä syötiin parsakaali-peruna-purjo-kesäkurpitsakeittoa. Kun lapsi kuuli edellisenä lauantaina tilausta tehdessä keskustelumme ruuasta, iski kauhea vastarinta. Kun kysyin, miksi hän niin kyseistä ruokaa vastustaa, koska ei ollut edes syönyt sitä koskaan, hölmistyi tyttö jo itsekin. Kun sitten varsinaista soppaa piti nauttia kolmen päivän päästä ensitiedosta, olikin jo eri ääni kellossa. Ruoka maistui, kun siihen oli saanut henkisesti valmistautua (ja toki myös siksi, että se oli oikeasti hyvää).

Toinen vinkki lieneekin siinä, että ruuan, jota valmistetaan, on oltava oikeasti hyvää. Vaikka se olisi mitä, kyllä ruoka maistuu, jos se on herkullista. Joskus kun F juuri etukäteen alkaa protestoida jostain ruuasta, kysyy A aina häneltä: ”Koska täällä on ollut pahaa ruokaa?”. Vaikka tuo kysymys on esitetty kymmeniä kertoja, joka kerta tyttö havahtuu. Koska faktahan on, että lopulta – alun epäluulojen jälkeen – jokainen ruoka on kuitenkin maistunut.

Tämä onkin minusta aika iso pointti. Itsekin nimittäin ajattelen, ettei mikään ruoka ole lempi- tai toisaalta inhokkisafkaani. Kaikki riippuu siitä, miten se on valmistettu! Jokaisen ihanan ruuan voi pilata huonoilla raaka-aineilla ja puutteellisilla kokkitaidoilla. Toisaalta jokaisesta lähtökohtaisesti pahasta ruuasta saa hyvää, jos se tehdään vaan oikein. Tässä suhteessa en usko, että lapset ovat yhtään erilaisia kuin ketkään muutkaan. Heillä on makuuaisti siinä missä aikuisillakin, ja siksi en ole koskaan tajunnut sitä, että lapsille tehdessä ruokaa pitäisi jotenkin häivyttää kaikki mausteet ja maut jonnekin harmaaseen mössöruokahöttöön.

Kolmas ja tärkein vinkkini matkalla kaikkiruokaisen lapsen kasvatuksessa on se, että lapsi tulee ottaa mukaan keittiöön. Olen nimittäin monen monta kertaa huomannut, että kun F on saanut itse valmistaa ruuan, on syömäintokin noussut hurjasti. Ensinnäkin lapsi näkee siinä, mitä ruokaan tulee. Silloin ei tarvitse epäillä, että safkaan olisi piilotettu paha sipuli (vaikka onhan sinne). Toisekseen omatekemän ruuan maistelu on hauskaa. Me teimme viime viikolla yhtenä päivänä koko perheen voimin pulled pork -tortilloja. A teki guacamole, minä salsan ja F korianterilla, mintulla ja parilla muulla ainesosalla maustetun jogurttikastikkeen. Ja voi sitä riemua, kun tyttö sai laittaa omatekoista soosia tortillalätyn väliin. Halusi tehdä koko homman uudelleen myös seuraavana päivänä ja oli pettynyt, kun salsaa oli jäänyt niin paljon, ettei päässyt kokeilemaan myös sen tekoa.

Olen melko varma, että jos jogurttikastike olisi tullut vain valmiina pöytään, F:ää olisi pitänyt erikseen suostutella maistamaan sitä. Mutta kun kastike tuli omien kätösten kautta, söi hän sitä suurella innolla ja hyvällä ruokahalulla.

Ymmärrän hyvin aikuisten tuskan ennakkoluuloisten lasten ruokakuvioissa. En itse esimerkiksi syönyt muutamia jauheliharuoka lukuun ottamatta punaista lihaa kuin vasta ensi kerran 20-vuotiaana. Muistan sen karmean tunteen, kun joskus harvoin lapsuudessa olin maistanut lihaa ja tajunnut samassa hetkessä, että se tosiaan oli jonkin LIHAA. Oksennus tuli väkisin suuhun ja en vaan pystynyt nielemään ruokaani. Jotkut persoonallisuuden piirteet pätevät tietysti myös ruokailussakin, eikä kaikille maistu samat ruuat. Silti uskon vahvasti siihen, että perheen ruokakulttuuri, yhdessä kokkailu ja erilaisten makujen tarjoaminen tuottaa paljon tulosta.

F veti aamulla vihersmoothien, jossa kaiken muun lisäksi oli mm. selleriä, pinaattia ja sitruunaa. Tuli hyvä mieli, kun hän halusi sitä lisää. Vielä vuosi sitten selleri aiheutti hänessä puistatuksia, mutta nyt sitä saa laittaa – jopa ihan niin, että hän tietää asiasta – smoothieen kuin mehuunkin. Makuaisti kehittyy siinä missä jokin muukin taito!

Lisää aiheeseen liittyviä postauksia vaikkapa nämä kaksi: 7 vinkkiä, joiden avulla lapsi syö paremmin kasviksensa ja Voiko lapsen ruokkia vain salaatilla? 

-Karoliina-

Kuva: Johanna Alanko