Naisen paikka on pyykin ja hellan välissä. Myös vuonna 2015.
Kirjoitin elämäni ensimmäisen kolumnitekstin joulukuussa 2010 Kaksplus-lehteen. Se käsitteli sitä, kuinka vasta raskaana ollessani tajusin, ettei nainen – ainakaan synnyttänyt sellainen – ole koskaan tasa-arvoisessa asemassa miesten kanssa. Tällä en tarkoittanut sitä fyysistä raskaus-synnytys-imetys –osa-aluetta, vaan sitä, että äitiyden myötä meihin naisiin, vielä 2000-luvun Suomessakin, ladataan sellaisia satoja vuosia vanhoja naisen perinteiseen rooliin kuuluvia odotuksia, joita en tiennyt enää olevan olemassakaan.
Tarkoitan väitteelläni sitä, että vaikka nykypäivänä päällisin puolin korostetaankin sitä, että äidit voivat luoda uraa, huolehtia itsestään ja jatkaa lapsen jälkeenkin osin omaa vanhaa elämäänsä, eivät asiat todellisuudessa ole näin edistyksellisesti. Naiselle ja äidille kyllä annetaan mahdollisuus tähän kaikkeen edellä mainittuun, mutta – ainakaan yhteiskunnan silmissä – se ei vapauta tätä kuitenkaan yhdestäkään äitiduunista, joka on sukupuolellemme annettu jo ammoisina aikoina. Tyyliin ” Kyllä se sopii, että teet uraa. Mutta huolehditko ensin lapsesi täysimetyksen, perhepedin, sylipedagogiikan, luomu-ruuan, kotoilun ja puhtaiden vaatteiden kautta maailmalle ”. Mikäs tasa-arvo ja edistysaskel se sellainen on, jossa hommia annetaan lisää, mutta mistään entisestä ei silti olla valmiita luopumaan? Tai antamaan ainakin osaa niistä miehille ja isille?
Loistava esimerkki aiheesta on esimerkiksi se, että aina kun olen käyttänyt F:n yksin neuvolassa, ei ole kertaakaan kysytty, miksi isä ei ole mukana. Kun Esko – yhden ainoan kerran – käytti minun työaikojeni vuoksi F:n yksin neuvolassa, oli asia otettu puheeksi käynnin aikana useasti. Koomista, että sama instituutio korostaa isien osallistumista ja yhteistä arka, kun taustalla jyllää kuitenkin vanhakantaiset aatokset. (Plus samat iänikuiset roolit tunkivat myös omaan mieleeni, kun koin kauheaa syyllisyyttä, etten ollut paikalla).
Ok. Monissa perheissähän vastuuta toki jaetaan. Lattepapat jäävät kotiin, faijat tekevät ruokaa ja siivoavat kotia. Mutta silti, silti uskallan väittää, ettei muutos parsin sadan vuoden takaiseen ja 2015-luvun äitirooliin ole niin suuri. Edelleenkin äitejä, jotka menevät ennen isää töihin pidetään yleisessä mielipiteessä erikoistapauksena, kun taas koti-isiä sankareina. Kyllä se niin on, että varmasti suurimmassa osassa suomalaiskodeista äideillä on päävastuu lapsista ja kodista. Siltikin, vaikka nämä kävisivät töissä yhtälailla kuin isätkin!
Olen kuullut sanottavan, että kaikenmaailman naisten kirjoittamat ja naisille suunnatut sisustus- , perhe- , ruokablogit pitäisi kieltää feminismin nimissä, koska niiden katsotaan olevan tasa-arvon kannalta takapakkiin yllyttäviä mainoksia. Niissä kun usein annetaan – ainakin joidenkin mielestä – se kuva, että naisen tärkein tehtävä on etsiä sohvaan mätsääviä koristetyynyjä, budjetiin sopivia ruokareseptejä ja lapsille ekologisia ulkotamineita. Voi toki olla, että joillekin näiden blogien lukeminen luo paineita olla ”täydellinen” äiti tai nainen, mutta en näkisi asiaa niin yksiselitteiseksi. Monille blogi on ilmaisukeino, niin kuin myös koti, ruoka ja vaatteetkin. Niin tai joku – esimerkiksi minä – nyt vain rakastaa kaikkea kaunista ja hyvälle maistuvaa. Ilman sen suurempaa symboliikkaa! Ei näillä asioilla välttämättä ole mitään tekemistä tasa-arvon tai sen puuteen kanssa.
Arvostelussa piilee kuitenkin mielestäni se totuuden jyvänen, että täydellisen naiseuden ja äitiyden katsotaan edelleenkin usein liittyvän siihen arkiseen, kotiin ja sen hoitoon liittyvään nippelitietoon, jolla ei ole minkäänlaista tekemistä edistyksellisyyden kanssa. Itse ainakin myönnän, että saatan ennemmin vaikka kokea alemmuutta siitä, ettei F:n vaatteet tai kodin kunto ole naistenlehtikunnossa, ja unohdan vaikka sen, että omalla esimerkilläni opetan tyttärelleni koko ajan tasa-arvon ja naiseksi kasvamisen nimissä jotain paljon tärkeämpää. Vaikkapa nyt sitä, että naisella saa olla älliä, koulutus, mielipiteet, ura ja unelmia. Luulisi sen merkkaavan enemmän, kuin jokapäiväinen sisustuslehtielämä.
Hyvää naistenpäivää siis kaikki naiset ja äidit! Sisustakaa kotianne ja meikatkaa sydämenne kyllyydestä, jos siltä tuntuu. Mutta älkää sen takia, että niin odotetaan teiltä, koska olette naisia. Kiitetään ja arvostetaan toisiamme. Ei ryhdytä mutsien sotaan. Muistetaan älyn, koulutuksen ja oman arvon voima. Niin ja se, että vaikka on tärkeää kannustaa puolisoa ja olla kiva miehelleen (ilkeys ei ole feminismiä!), muistetaan, että tasa-arvo ei synny sillä, että kotia ja lastaan hoitavia isiä nostetaan koko ajan sankariasemaan. Tasa-arvo on sitä, että kummankin vanhemman osallistuminen on luonnollista, ei uroteko.
-Karoliina-
P.S. Ai mikä näiden postauskuvien funktio on? No vaikkapa näyttää se, että naisenakin – tai ehkäpä juuri naisena ja tyttönä – joskus parasta on heittää muotilehdet, meikit, tyyliopit ja sievistely sikseen, ja yksinkertaisesti pitää hauskaa. Ja maalata vaikka seinä. Tai heittää kärrynpyörä. Ja olla ottamatta itseään niin vakavasti.
Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.