Miksi luovun ripsipidennyksistä 10 vuoden käytön jälkeen? Viikko 1.

P8014755.JPG

P8014754.JPG

Mä otin ripsipidennykset ensimmäisen kerran muutama vuosi ennen F:n syntymää. Toisin sanoen ripsissäni on ollut pidennykset eri mittaisia taukoja lukuun ottamatta miltei 10 vuotta. Ihan jumalattoman pitkä aika!

Olen aina rakastanut ripsipidennyksiä. Mä en ole kova meikkailemaan, mutta silmät on ollut iät ja ajat asia, jota olen meikillä halunnut korostaa. Kun ripsipidennykset tulivat markkinoille, olivat ne mun pelastus. Ihminen, joka ei piitannut meikkaamisesta sai ikään kuin ilman mitään vaivaa herätä silmämeikissä. Voiko parempaa edes toivoa? Pidennykset ovat tuoneet aamuihin lisäaikaa, kun ei ole tarvinnut meikkailla. Samoin ne ovat poistaneet iltojeni kauhun, eli vedenkestävän silmämeikin (muuta en ole koskaan käyttänyt) pesun. Se kun vaatii kovat tökötit, kauheasti pumpulilappuja ja hermoja. Kun viime talvena innostuin aamu-urheilusta, oli ripset silloinkin pelastus. Salilta pääsi miltei heti töihin, kun ei tarvinnut kun marssia suihkusta suoraan pukemisen kautta ulos.

Viimeksi olen ollut pitkän pätkän ilman ripsiä ennen joulua 2016. Ihan pienen pätkän ehdin olla tänä keväänäkin, mutta otin ripset takaisin, kun halusin, että minulla on häissä takuuvarmasti hyvät räpsyttimet.

Mielessäni on kuitenkin muhinut jo kauan ripsistä luopuminen. Ei siksi, etten rakastaisi niitä. Koska rehellisesti sanottuna RAKASTAN! Eikä siksi, että niissä olisi jotain vikaa. En ole allergisoitunut tai mitään muutakaan. En siksikään, että näkisin ripsissä mitään pahaa. Arvomaailmallisesti tai muuten.

Syy ripsistä luopumiseen heräsi kuitenkin, kun aloin miettiä, voinko jatkaa näin aina. Omasta mielestäni en nimittäin voi mennä seuraavaa loppuelämää jatkuvasti ripsihuollossa rampaten, joten päätin, että miksi en lopettaisi koko touhua nyt. Koska joka tapauksessa se kirpaisee, miksi en ottaisi kirpaisua juuri nyt.

Tiedän kokemuksesta, että omien ripsieni kunto on nyt ihan kauhea. Ripsiliimat vaalentavat omaa ripsien väriä, eikä alta paljastu nyt mustat ripset, mitkä minulla luonnostani on. Samoin ripsien mitta on aivan tynkä. Ainakin omalla kohdallani se sanonta, etteikö muka ripsipidennykset tuhoaisi omaa ripseä, ole pitänyt koskaan paikkaansa.

Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että onneksi omat räpsyt myös kasvavat ja vahvistuvat. Ei hetkessä – matkasta tulee varmasti kivikkoinen – mutta ajan kanssa.

Niin rohkea en ole, että kävisin poistattamassa ripset tässä vaiheessa kokonaan (vaikka paljon niitä tippuukin ihan päivittäin). Huoltoaika on mennyt ajat sitten yli ja nyt tarkoitukseni on kasvattaa irtoripset luonnollisesti pois, jotta ehdin tottua samalla paremmin harvenevaan ripsiriviini.

Mutta nyt voisin ottaa vinkkiä. Toimiiko ripsiseerumit? Jos, mitkä? Vai onko ne aivan nou-nou -juttu? Entä risiiniöljy? Ja mistä paras ripsari ja taivutin? Näistä ajoista on aikaa jo niin kauan, etten muista mitään ripsimeikeistä.

Saas nähdä, kestääkö mun hermot tätä projektia, vai olenko kuukauden päästä ottamassa uudelleen ripsipidennyksiä. Mutta yritetään nyt ainakin! Joka tapauksessa mulla on selvästi alkamassa tällainen luonnollisemman kauneudentavoittelun vaihe, kerran tukallekin kävi viimeksi näin. Kuvat postaukseen muuten otti 7-vuotias, eikä naamassa (kuten EHKÄ huomaatte), ole muilta osin meikkiä. 

-Karoliina-

 

Kauneus Meikki Testit

Naiset ja tarina Aarrekidin takaa

 

P7234494.JPG

P7234461.JPG

P7234474.JPG

P7234476.JPG

P7234481.JPG

P7234544.JPG

Kun Laura Keski-Vähälän ja Riikka Keski-Vähälä de Oliveiran vanhemmat perustivat vuonna 1984 Alavieskaan tekstiilitehtaan, he eivät ehkä olisi osanneet arvata, että reilun 30 vuoden päästä tuon tehtaan perintö näkyy Portugalissa ja sitä kautta kotimaisilla vaatemarkkinoilla. Mutta niinpä vain kävi: 90-luvun alun lama ja tuotantokulujen nousu pakotti lopettamaan Suomen tehtaan. Ensin siirryttiin Viroon, ja sieltä lopulta Portugaliin. Laura oli kuusivuotias, kun hän muutti äitinsä kanssa Portugaliin. Isä, Riikka-sisko ja Marko-veli jäivät Suomeen lopettamaan vanhan liiketoiminnan loppuun ja kesti vuosia, ennen kuin isä pääsi myös muuttamaan vaimonsa ja tyttärensä perässä. Portugalissa luotiin kontakteja ja solmittiin työsuhteita, joista moni on edelleenkin perheen liiketoiminnan ydintä.

Nykyisin Keski-Vähälän vanhemmat eivät ole enää mukana tekstiilialalla, vaan perheen perintöä jatkavat lapset. Marko ja Laura Suomesta käsin, Riikka Portugalista. ”Meidän yrityksen vahvuus on se, että meillä löytyy omasta perheestä asiantuntija jokaiseen yrityksemme osa-alueeseen. Marko tuntee markkinoinnin, Laura suunnittelun ja minä tuotannon. Kun ollaan sisaruksia, kommunikaatio on aina suoraa”, Riikka kertoo. Se, että lapsista jokainen liittää omiin lapsuusmuistoihinsa tehdaselämän, ompelukoneen surinan ja työnteon kulttuurin, on vain vahvuus. ”Kauan mä yritin rimpuilla sitä vastaan, että mähän en mene tekstiilialalle. Mutta täällä sitä ollaan. Me ollaan kai kasvettu yrittäjyyteen”, Laura komppaa sisartaan.

Mitenkään suoraan tehtaan johtoon sisarusparvi ei kuitenkaan päässyt, vaan asiat on täytynyt aloittaa alusta alkaen työnteolla. Kun Riikka, nykyinen tehtaanjohtaja, muutti parikymppisenä Portugaliin, aloitti hän työuransa ompelijana. Hän opetteli jokaisen ompeluvaiheen, jotta näkisi, kuinka asiat oikeasti tehdään ja missä on kunkin työvaiheiden kompastuskivet. Laura on puolestaan opiskellut tekstiilialaa Portugalissa ja toimii nykyisin Aarrekidin taiteellisena johtajana ja suunnittelijana.

Sain viime viikolla kunnian päästä Lauran ja Riikan ja ennen kaikkea Aarrekidin vieraaksi Portugaliin. Alueella, jossa Laura oli kasvanut ja tehtailla, jossa moni suomalainen yritys Aarrekidin lisäksi tekee tekstiilinsä.

Lauran ja Riikan perhe ei omista siis pelkästään Aarrekidin brändiä, vaan he omistavat tehtaan, jossa vaatteet ommellaan, kaavoitetaan, leikataan ja pakataan maailmalle. Jopa kaikki ne neuloksetkin, joita Aarrekid-tuotteissa käytetään, tulee läheltä yhteistyökumppaneilta, jotka Keski-Vähälän perhe on tuntenut vuosikymmeniä ja joiden kanssa vallitsee molempiin suuntiin toimiva yhteistyön ja avunannon kulttuuri.

Aarrekid ei ollutkaan alun perin Lauran ja Riikan perheen oma brändi, vaan he vaan tekivät ainoastaan Aarrekidin tuotantoa merkin alkuvuosina. Vuonna 2016 perhe kuitenkin osti Aarrekidin itselleen, ja nyt sekä brändi, että tuotanto ovat samassa paikassa. Laura sanookin, että että Aarrekidin ehdoton vahvuus on se, että he tuntevat tuotannon niin hyvin. He ymmärtävät jo suunnitteluvaiheessa tuotannon reunaehdot, mutta myös mahdollisuudet. Heillä on asiantuntemus niin ompelutekniikasta, materiaaleista kuin kaavoituksestakin.

Aarrekid lanseerasi viime vuonna nopeasti huippusuosituksi kasvaneen naistenvaatelinjansa, joka kantaa nimeä Aarre. Jatkossa Aarre jatkaa omaa kulkuaan Aarrekidin kanssa ja tarkoitus on Aarrekid laajenee lähivuosina laajemmaksikin konseptiksi. Nyt valikoimassa on jo kylpytakkeja ja lasten pyyhkeitä, jatkossa aarrekidiläisiä kiinnostaisi myös esimerkiksi sisustustuotteet. Läpinäkyvyys on myös asia, jota Aarrekid haluaa omalta osaltaan lisätä. ”Meillä ei ole mitään salattavaa”, sanoo Laura, ja se on helppo uskoa nähdessään viikon ajan kaiken sen, mitä brädin ympärillä Portugalissa tapahtuu.

-Karoliina-

Muoti Vastuullisuus Trendit