Siinä se nyt on. Oma naama uusimman Kaunes ja terveys -lehden kannessa. Hassua. Se on kai päällimmäinen fiilis tästä kuvasta ja sisäsivun jutusta.

Mä sain sähköpostin vähän ennen joulua kyselyn, tulisinko mä Kauneus ja terveys -lehden haastatteluun. Suostuin heti, kun olin selvittänyt sen, mikä jutun teema olisi. Mistä puhuttaisiin ja mistä saisin olla puhumatta.

Mä ymmärrän NYKYISIN, että tietty esilläolo ja haastattelut kuuluvat tähän mun työnkuvaan. Aina tilanne ei ole kuitenkaan ollut niin. Monta vuotta mä nimittäin koin lehtien suhteen ristiriitaisia tunteita: Ne kun ovat kirjoittaneet monta kertaa mun elämästäni niin, etten ole sitä halunnut tai pyytänyt. Silloin mulle tuli sellainen sellainen vastareaktio, että perkele, mä en ainakaan itse annan aihetta kirjoittelijoille. Koin, että lehdet olivat ikään kuin bloggaajan vihollinen.

Ja joo: Onhan se totta, että lehditöäkin on kaikenlaista. Edelleen. Ja koska kirjoitan tänne alustalle joka päivä julkisesti, antaa se myös toimittajille laillisen mahdollisuuden referoida (ja kaapata kuvia) tuosta vaan minulta kyselemättä. Irrottaa sanani lauseyhteyksistä ja lisätä ne oman tekstinsa keskelle juuri niin kun haluavat.

Mutta. Samalla olen ymmärtänyt myös sen,ettei sellainen järjestelmällinen haastatteluista kieltäytyminen estä yhdenkään keltaisen lehdistön jutun julkaisua. Ei, vaikka kuinka itse sanon ei. Ja itse asiassa kieltäytyessäni kivoista haastatteluista annan äänen nimenomaa sellaisille jutuille (ja puinnin aiheille), joita harvoin allekirjoitan itse.

Olen alkanut vasta viime vuoden aikana hyväksyä sen, että julkisen työn varjopuoli on se, että kaikkea ei voi itse hallita. Tämmöisen ajatuksen mulle kyteen laittoi eräs toimittaja viime keväänä ja sen johdattamana mä myös Kauneuden ja terveyden -juttuunkin suostuin. Ja onneksi niin: Kuvauspäivä ja sitä seurannut haastattelupäivä olivat tosi kivoja kokemuksia.

Mä vietin juttua tehdessä Helsingissä itse asiassa 1,5 työpäivää, kun ensimmäisenä päivänä meikattiin ja stailattiin ja otettiin kuvat niin studiossa kuin ulkosallakin. Ja toisena päivänä mä sitten puhuin kurkkuni käheäksi liki 4 tuntia kestäneessä haastattelussa. Musta oli aivan ihana tutustua Kauneus ja terveys -lehden koko jutussa mukana olleeseen henkilökuntaan. Kaikki olivat niin mukavia, lämpimiä ja hauskoja! Erityiskiitos jutun kirjoittaneelle Laura Savolaiselle. Se oli rehellisesti tehty, eikä siinä oltu mun mielestä yritetty kaivella mitään rasvaisia yksityiskohtia tai nostettu esiin jotain epäolennaisuuksia. Olen todella iloinen siitä, että Laura kunnioitti viimeiseen asti mun yksityisyyttä niin, että mitään ei tarvinnut kertoa, mitä en halunnut kertoa. Niin ja kiitos kuuluu myös tietysti meikin tehneelle – aivan älyttömän ammattitaitoiselle ja mukavalle – Suvi Tiilikaiselle, jonka kanssa juttu luisti kuin vanhan ystävän.

Uusin Kauneus ja terveys -lehti (3/2019) nyt kaupoissa. Kertokaa sitten, kun saitte lehden käsiinne, mitä piditte jutusta? Oliko haastattelun teema mielenkiintoinen? Ja tuliko siinä esiin teistä jotain yllättävää?

Se on vielä pakko itse lisätä, että kannen look hämäsi itseäni aika kauan. Mä en ole tottunut meikkaamaan noin paljon ja vaatekin tuntui vähän ei-omalle. Toisaalta olen tosi iloinen, että sain kerrankin koittaa jotain ihan muuta. Sellaista, mitä en olisi koskaan itse uskaltanut koittaa. Sisäsivun kuvissa tuo valo on aivan huikea. Kuvattiin meren ranalla aivan HELVETINMOISESSA tuulessa ja pakkasessa. Noissa kuvissa oikeasti lentää vaan pakkasräkä nenästä ja kädet oli niin kohmeessa, etten saanut sormia liikummaan varttiin. Suvi piti mulle aina välissä untuvatakkia halausotteella mun ympärillä ja sitten taas jatkettiin kuvien ottoa. Aika hurja kokemus!

-Karoliina-