Jaahas. Tässä edessä olisi nyt postaus, jonka otsikoksi olen kirjoittanut omaan kalenteriini tekstin: blogiskaba. Ja sitten en oikein olekaan osannut laittaa yhtään ranskalaista viivaa otsikon perään. En ole tiennyt, mitä asiasta sanoisin.

Mutta aloitetaan nyt faktasta:

Sain viime viikolla sähköpostiini viestin siitä, että olen ehdolla Inspiration Blog Awards -kisassa kategoriassa Arjen sankari. Olin ilahtunut sähköpostista, unohdin koko keissin viime viikon pyörityksessä ja muistin asian uudelleen tänä aamuna. Niin ja sitten tulikin se lukko, että mitä aiheesta oikein kirjoittaisi.

Jotenkin tällaisessa kisassa ja ehdokkuudessa tiivistyy jotain sellaista, joka minulla on bloggaamisessa ollut aina aika vaikeaa. Nimittäin oman itsensä mainostaminen. Sellainen omien tekstiensä, motiiviensa ja työnsä auki kirjoittaminen ikään kuin niin, ettette te muka tietäisi jo tasan tarkkaa valmiiksi, mitä minä täällä kirjoittelen ja miten.

Älkää ymmärtäkö nyt väärin. Tiedän, etten ole ”anteeksi kun olen olemassa -ihminen”. Tiedän, mitä bloggaaminen vaatii, oli se sitten harrastus ja jotain vähän enemmän. Tajuan, että blogi on aina samalla myös brändi, jonka eteen täytyy itse tehdä markkinointityötä. Ja ymmärrän myös sen, että joskus oma naama on tuotava esille, eikä kukaan lukisi bloggaajaa, joka pitäisi omat ajatuksensa, äänensä ja/tai naamansa piilossa.

Mutta. Silti. Kaikesta tästä tiedosta huolimatta minulle iskee tällaisissa kohdissa sellainen perisuomalainen ujous. Nämä blogikisa-asiat kun ovat aina vähän jotenkin sellaisia, että alan kiemurrella nolouksissani. Tulee fiilis, etten nyt ainakaan haluaa tuoda sellaista kuvaa itsestäni, että luulisin itsestäni liikoja. Tuntuu ihan typerälle mainostamalla mainostaa, että ”Hei, olen tosi hyvä. Äänestä mua”. Eihän mitään urheilumitaliakaan ruinata raadilta, vaan se pitää ansaita. Ennemmin vaan haluaisin, että oma työni puhuisi niin paljon puolestaan, että joku – ilman, että joutuisin pyytämään– haluaisi ehdottomasti käydä äänestämässä juuri minua. Tiedätte varmasti, mitä tarkoitan?

Minä en tiedä, kuinka arjen sankari olen. Mutta jos blogissa on jokin sellainen palanen arkea, jota haluat lukea, tiedät, mitä täällä linkissä teet. Saa, mutta ei ole pakko hei!

Ja sitten vielä otsikkoon. Mitäkö ajattelen? Ihana päivän piristys ja ilahdutus. Ei tämän työn tärkein asia, mutta tietysti muistamisesta tulee hyvä mieli. Kiitos siis raadille ehdokkuudesta. 

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä