Minäkin olin siellä!

pasi1.jpg

pasi2.jpg

pasi3.jpg

pasi4.jpg

pasi5.jpg

Kaupallinen yhteistyö: Tampereen Työväen Teatteri

Näytöksen alussa mies astelee lavalle. On vähän rähjäinen pitkässä tukassaan ja ajan puremissa farkuissaan. Hän ottaa esiin aseen. Ja ampuu sillä itsensä hengiltä.

Näin alkaa Tampereen Työväen Teatterin PASI WAS HERE. Näytelmä Pasista. Pikkukaupungin pojasta, josta kasvaa pikkukaupungin mies. Se symppis, mutta vähän pihalla oleva. Se teini-iän cool kaveri, joka ei koskaan kuitenkaan pääse eteenpäin julisteilla tapetoidusta huoneesta, kiljukänneistä ja angstistaan.

Vaikka PASI WAS HERE alkaakin Pasin kuolemalla, on näytelmä ennen kaikkea tarina elämästä. Siitä, mikä kulkee Pasin päiväkotiajoilta koulun käytäville ja aikuisuuden etsimiseen. Tällä matkalla mukana kulkevat lapsuuden paras ystävä Hemmo (Janne Kallioniemi) – myöhemmin Punavuoreen muuttanut hipsterikuplassa elävä kaupunkilaispipopää – sekä Turnajaiskeppi (Maija Lang), tyttö, joka sivustatarkkailijan roolissa näkee Pasin ja Hemmon suhteen tarkemmin kuin he itse.

Vaikka PASI WAS HERE kertookin synkän Suomi-tarinan, tekee kyynelten välissä mieli välillä myös nauraa aidommin, kuin missään esityksessä pitkään aikaan. PASI WAS HERE onkin aika käsittämätön kombo aitoa tuskaa, yhteiskunnalista pohdintaa ja kansan syvien rivien mietteitä, mutta myös näytelmä elämän koomisuudesta, ilosta ja ennen kaikkea ihmisten omalaatuisuudesta.

Pasia näyttelevä Tuukka Huttunen on niin uskottava roolissaan, että minulle tuli monissa näytelmän kohdissa tunne, että tuota poikaa olisi pakko päästä tsemppihalaamaan. Varsinkin yläkouluajan kuvaus sai vanhat opettajan vaistoni nousemaan pintaan niin, että olisi tehnyt mieli mennä pelastamaan Pasi julman sadistiopettajan kynsistä. Se käsien tärinä, vaivautunut hiusten sipominen ja aivan liian nopeasti luettu esitelmä kun ovat niitä asioita, joita nähdään edelleen peruskoululuokissa joka päivä. 

Ehdottoman väripilkun ja hulvattomimmat naurut loi Tommi Raitolehto, joka esitti näytelmässä ainakin viittä eri roolia kylän miehestä päiväkodin täti Pillukka Pallukka Pollukkaan, Pasin isästä randomiin junamatkaajaan. Raitolehdon tapa hypätä vauhdilla roolista ja tunnelmasta toiseen on aika huikeaa katseltavaa.

PASI WAS HERE kolahtaa näin pikkukaupunginkylän tyttöön, joka on lähtenyt – aivan kuten Hemmokin – kouluajan jälkeen isoon Hesaan. Ja jonka juuret  on edelleen siellä, jossa linja-autoa ei kutsuta nimellä bussi. PASI WAS HEREä katsellessa ei välty ajatukselta, kuinka moneen suuntaan elämä – erityisesti se oikea – voi mennä, vaikka lähtökohdat ovatkin kaikilla samassa maaperässä.

Kun katsoin Pasin ja Hemmon elämää, tajusin, että minäkin olin siellä. Päiväkodin lattialla ysärikollariasussa, yläkoulun muka-viileissä jengeissä ja lopulta aikuisena keskellä yhden kotimaan, mutta kahden ihan erilaisen elinpiirin, elämää. 

-Karoliina-

Kuvat: Tampereen Työväen Teatteri

Kulttuuri Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta

Hyvä ruoka ei ole vähäkalorista. Ja muutama muu ruokaoivallus!

ruokaa.jpg

Minulle ruoka on aina ollut todella tärkeä osa elämää. En ole ikinä tajunnut ihmisiä, joille ruoka on vain polttoaine. Minulle kun ruoka on ollut paljon muutakin. Harrastus, nautinto, ilo. Perhettä ja ystäviä yhdistävä tekijä. Arjen ja juhlan kruunu.

Vuodenvaihteessa alkanut elämäntaparemontti on kuitenkin muuttanut suhdettani ruokaan monellakin tavalla. Ja on ollut aika hassu huomata, kuinka parissa kuukaudessa sellaiset asenteeni, jotka minulla on ollut yli 30 vuotta, ovat saaneet uusia sävyjä. Olen jopa kääntänyt kelkkani parin ruokakäsitykseni suhteen.

Nykyisin ajattelen näin:

On ok kieltäytyä osasta ruokatarjoilua. Joku taisi kysyäkin minulta, onko sokerittomuuteni aiheuttanut ongelmia vaikkapa kyläillessä. Ennen ajattelin, että olisi epäkohteliasta kieltäytyä tarjoilusta. Nyt, kun olen vaan rehdisti kieltäytynyt jostain herkusta, olen huomannut, ettei kieltäytymiseni lopulta ole pilannut yhtään mitään. Sitä paitsi: Ainahan keskustelua ruuasta ei tarvitse edes käydä, jos toinen ihminen ei ota sitä puheeksi. Voi vaan mennä synttärit kahvikupilla ja suolaisella tarjoilulla ilman, että kukaan edes huomaa, oletko ottanut kakkua.

Älä odottele nälkää! Ennen oikein odotin suurta nälän tunnetta, ennen kuin edes mietin ruokaa. Jotenkin rakastin sitä kurnivan vatsan ja toisaalta ähkyn liittoa. Nyt olen tajunnut, että ruuassa pätee sama kuin vedessä: Kun on jano, on jo liian myöhäistä toimia. Nykyisin kun syön tasaisesti, ei tule ruokaa edeltävää nälkäkiukkua. Toisaalta kun syö ajoissa, välttää myös kauheat verensokeriheittelyt ja ruuan jälkeiset väsymystilat. Tänä keväänä olen oppinut omasta kropastani paljon. Minulla on esimerkiksi ruualle tarvetta aina samoihin aikoihin: heti herättyä, 11 jälkeen, kolmelta, puoli viideltä ja puoli kahdeksalta. Nuo ajat kun muistaa, pysyy homma hyvin hallinnassa.

Kuuntele, mitä ruokaa kroppasi pyytää! Mitä paremmin kehoaan ruokkii, sitä paremmin sitä oppii myös kuuntelemaan. Minulle esimerkiksi tuli viime viikolla monena päivänä ihan kauhea kaurapuurohimo. Yleensä syön puuroa vaan aamulla, mutta silloin teki mieli vedellä puuroa myös iltapalaksi. Myöhemmin tajusin, että minulla oli ollut aikaoiminen hiilarivaje, jota puurohimo yritti saada kuriin.

Mieti asiat toisin! Ruuassakin pätee out of the box -ajattelu. Kun joskus vaikkapa tuntuu, että kasvisten lisääminen on vaikeaa, täytyy pohtia, voiko niitä syödä toisessa muodossa tai toisenlaisten ruokien kaverina, mitä on aikaisemmin syönyt. Olenkin huomannut, että kasviksilla voi jatkaa tai joskus vaikka kokonaan korvata jonkun entuudestaan tutun ruoka-aineen. Spagetin voi korvata paistetuilla kesäkurpitsasiivuilla, perunan sijaan voi aivan hyvin syödä kukka- tai parsakaalia.

Hyvä ruoka ei ole sama kuin vähäkalorinen ruoka. Söin ennekin kyllä energiapitoisia ruokia, mutta silti pohjimmiltani ajattelin, että hyvä ruoka on sama kuin vähäkalorinen ruoka. Nykyisin tajuan, että kaloreitakin on erilaisia. Minusta on nimittäin fiksumpi saada samat energiat vaikka avokadosta tai pähkinöistä kuin vaikkapa maustetuista jogurteista. Lihomisen kannalta kalorien laadulla ei ehkä ole väliä – 500 kaloria on 500 kaloria, oli se missä muodossa vaan – mutta kropan toiminnan kannalta se ei olekaan toissijaista. Vaikka en ole ennenkään juuri kaloreita laskenut, nyt teen sitä vielä vähemmän. Mietin ennemmin, mitä mikäkin ruoka-aine tekee terveyden kannalta kropalleni.  Nyt oikein hymähtelen sille, että saatoin joskus syödä ennemmin valmiskeiton kuin salaatin lounaaksi, koska keitossa oli pienemmät kalorimäärät. Jopa vähän päivittelin sitä, miten SALAATISSA voi olla noin paljon energiaa. En tajunnut, että energia, jota vaikka salaatin oliiviöljyssä, siemenissä ja protskussa oli, oli sitä hyvää energiaa, jolla työpäivä luisti paremmin kuin laihalla keitolla.

Älä erota herkkuja terveellisestä ruuasta! Ja tässäpä onkin ehkä suurin muutos ajattelussani ruuan suhteen tänä vuona. Minulla on nimittäin aina tähän vuoteen asti ollut aivan päivänselvää se, että herkut syödään herkkuina. Olen oikein hymähdellyt näille terveellisen pitsan tekijöille tai muille protskupannarityypeille. Olen ajatellut, että kun herkutellaan, ei ole väliä sillä, miten se tehdään.

Nyt sen sijaan ajattelen, ettei minulla tarvitse olla edes tässä uudessa, terveemmässä elämäntavassani erikseen herkkupäivää, vaan kaikkea hyvää – hyvää tekevää sellaista – saa syödä koska vaan. Tietysti syön tavallista pitsaa ja ihan normiarkiruokaa, mutta aina kun voin, yritän miettiä, miten ruuasta saisi terveellisempää. Jos tekee mieli vaikka makeaa, on se vaan parempi syödä raakasuklaata kuin sitä ihan normisuklaata. Tai jos kakkupaloja on valittavana kaksi, otan ennemmin kotona tehdyn kuin kaupan lisäainepommin. Jos saa raakaleivotun, vielä parempaa. Hamppariin 100%kauraleipä”sämpylä”, ranskalaiset itsetehtyinä uunissa, jogurtin päälle hillon sijaan hunajaa ja sitä rataa.

Tällaisia aatoksia tänään! Vaikka koen, että F:n ruokailujen suhteen olen osannut tähänkin asti hoitaa homman aika mallikkaasti, on nämä omat oivallukseni nähtävillä myös ympärilläni. F on alkanut himoita monia minun herkkujani tajuamatta, ettei ne nyt varsinaisesti ole sitä perus karkkipäiväsokeria (tosin taateleista ei välitä) ja onpa nuo työpaikan pojatkin tilanneet viime aikoina aika usein Woltin kautta salaatin, kun minä olen ollut tilauspuikoissa.

Mitenkäs siellä ruudun takana? Onko omat ruokakäsityksesi muuttuneet viime aikoina?

Minä yritän nyt raahautua tästä sohvalta kohta sänkyyn. Tein aamulla niin rankan jalkatreenin Mikon kanssa, että kävely tuntuu jokaisella askeleella. Voin vaan kuvitella, mitkä fiilikset on aamulla! 

-Karoliina-

Kuva: Laura Ikonen

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta