Kaupallinen yhteistyö: Fazer

Kirjoitin sunnuntaina siitä, kuinka koen, että somessa aitouden vaatimus on joskus hirmuisen ristiriitaista – toisaalta kauniit sivut viehättävät, mutta samalla kauneutta pidetään epäaitona. Syntyy kierre, jossa kauneus on sekä tavoiteltavaa, että luotaantyöntävää.

Itse asiassa aihe kirvoitti minut pohtimaan somea myös postauksen jälkeenkin niin, että se sai toimia lopulta ikään kuin introna tämän päivän postaukselle. Fazer Puikulat nimittäin haastoi minut pohtimaan arkea sen aitoudessaan ja kaunistelemattomassa muodossaan.

Moni ajattelee, että kauniiden some-kuvien ja todellisen arjen välissä on ihan hirmuinen kuilu. Ja vaikka jokainen vanhempi tietääkin, että harvoin koti on samanlainen kuin sisustusblogien valkoisen valon kuvissa, en näe oikeasti hirmuisesti eroa hyvän arjen ja some-kuvien välillä. On totta, että some-kuvissa harvoin näkee puoliksi syötyjä ja lattialle lojumaan jätettyjä leipiä, väsyneitä aamuja tai vaatekaappeja, jonka sisällön lapsi on riipinyt lattialle. Mutta ehkä siinä piileekin arjen rikkaus ja vähän sellainen rujo, kaunistelematon tosarki?

Fazer Puikulat haluavat olla mukana arjen ylistyksessä. Siinä, jossa on vähän sotkuinen koti, arjen kommellukset ja aluksi ne ärsyttävätkin asiat kääntyvät koko elämän mittakaavassa juuri niiksi tärkeiksi ja merkityksellisiksi.Kuinka monta kertaa esimerkiksi nyt jälkikätee on nauranut vauva-ajan maailmanloppumeiningeille ja uhmaikäisen kanssa vääntämiselle. Ehkä viiden vuoden päästä nämä ekaluokkalaisen käydyt kiistat näyttäytyvät samassa koomisessa valossa. Olen varma, että vielä joku päivä kaipaan myös tätä ruuhkavuosien sotkua ja hulinaa. 

Minä rakastan eniten ihmisiä, joissa on säröjä. Minua viehättää ristiriitaisuus ja epätäydellisyys. Siksi olenkin varmasti myös niin arkifani – siinä kaunistelemattomassa tiistaissa, jossa syödään superfoodin sijaan tavallista voikkaria, puetaan glittermekon sijaan villasukat ja herätään kaikki aamulla ahtaasti, kun yksi pieni ihminen on vaeltanut yöllä kielloista huolimatta väliin, on vaan jotain aika älyttömän hienoa. 

Ehkä onnellisuuden jaloin muoto onkin kokea olonsa hyväksi juuri keskellä sotkuista kotia ja tavallista elämää. Kuka ei nyt olisi hyvällä fiiliksellä keskellä aurinkomatkaa ja kuohuoviinilasillista, mutta arjen keskellä onnellisuus vaatii enemmän. Jos Lego-palikka jalkapohjassa ja neljän tunnin yöunien jälkeen tuntee olonsa oikeaksi, voi kai sanoa, että sitä myös aidosti on. Kuka nyt ei olisi onnellinen palmun alla? Vaatii enemmän tekoja, jos onni tulee likapyykkikasan allakin. Pyykkiteline keittiön nurkkaa koristamassa. 

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä