Istuin sunnuntai-iltana sohvalla. Olin juuri syönyt iltapalan, pari leipää ja lasin maitoa. Äkkiä kroppani alkoi huutaa sokeria. Piti saada heti pieni annos makeaa.

Samalla hetkellä, kun tyhjensin lapsen viikonloppukarkkipussin jämää, tajusin, kuinka sokerikoukkuinen minusta olikaan salaa hiipien tullut. Olen aina rakastanut herkkuja, enkä yritäkään niistä päästä kokonaan eroon, mutta nykytilanne oli jo huolestuttava. Syksyn pimeydessä kun sokerista oli tullut aivan samanlainen ruokaympyrässä toistuva tuote kuin ”oikeistakin” ruuista. Minusta on alkanut tuntua sille, että mikään ruokailu ei ole lopetettu oikein, jos en saa sen päälle pientä jälkiruokaa – palaa suklaata, tölkillistä Cokista, muutamaa karkkia. Tätä voisi kutsua joulukierteeksi, joka on lähtenyt liikkeelle vaan aivan liian aikaisin.

Siinä sunnuntaisella sohvalla istuessani päätin, että minun tulisi oikeasti alkaa tarkkailla syötäviä sokerimääriäni. En tämän urheiluprojektin vuoksi, vaan siksi, että en halua olla koukussa yhtään mihinkään. Haluan, että ruuat, jotka laitan suuhuni, tuottavat minulle nautintoa ja voimaa. Ei niin, että niistä tulee pakkomielle.

Aloitin sokerin välttelyn heti alkuviikosta. Sokeri tipahti pois aamupuuron voisilmästä, jogurtin makeutuksesta ja tölkillisistä Cokista, joita juon ihan jo huomaamatta monta kertaa päivässä. Nyt täytyy todeta, ettei oloni ole ollut mitenkään energisempi tai hyvinvoivempi kuin ennenkään, mutta eihän toki muutokset niin nopeasti kropassa tapahdukaan. Sen olen sen sijaa huomannut, että olen todellisessa koukussa. Tällekö tuntuu, kun kaipaa nikotiinia tai alkoholia addiktion tavoin? Ette nimittäin usko, kuinka monta kertaa olen himonnut makeaa vajaan viikon aikana! Olen unelmoinut Cokiksesta, kaivannut hetken mielihyvää suklaasta tai yksinkertaisesti vain halunnut lopettaa aterian herkulla. On ollut ihan karmean vaikeaa karsia sokeria niistä hetkistä ja ruokailutilanteista, joissa olen tottunut sitä päivittäin syömään tai juomaan.

Koska inhoan totaalisia kieltoja – varsinkin ruuan suhteen – en ala tässä nyt miksikään sokerinatsiksi. Mietinkin, mikä olisi oikea tapa tiputtaa sokerin määrää normielämästä. Sen verran jo tiedän, että mihinkään herkkupäiväsysteemiin en halua ryhtyä. Minusta aikuisen ihmisen pitää saada syödä pala kakkua vaikka keskellä viikkoa, jos sille tuntuu, mutta toki jokin järki olisi hyvä säilyttää päässä. Jos sinulla on kokemusta sokerin karsimisesta ruokavaliostasi, kerro vinkkisi.

-Karoliina-