Vitsi mikä tehomaanantai takana. Vein F:n aamulla kouluun kasiksi ja menin siitä KUNTOSALILLE. Puolitoista tuntia hikoilua. Olipa omituista! Viimeksi olen liikkunut varmasti kuukausi sitten ja olo oli suoraan sanottuna kuntoilun jälkeen ihan omituinen. Liikunta tekee hyvää, mutta hitsi kun mulla on tämä viha-rakkaussuhde kyseistä hommaa kohtaan. Saa nähdä, jäikö tämä aamu yhden hetken ihmeeksi.

Meidän koti, kuntosali ja minun työpaikkani ovat kaikki 150 metrin säteellä toisistaan. Nyt ei ainakaan voi sanoa, että liikkumaan ei pääse, kun matka on pitkä. Tai että työmatkoihin menee liikaa aikaa. Ihan hurjaa, että kun katson toimiston ikkunasta ulos, näen kuntosalin ja F:n koulun. Kuntosalilta taas meidän kodin ja F:n iltapäiväkerhon. Voisiko sanoa, että oma paikka ainakin näin konkreettisesti on löytynyt täältä Tampereelta?

Vaikka postauskuvat onkin otettu vielä kotitoimistopäivänä (aina noin kasuaalisti teen duunia kimallepaidassa), tuntuu, että olen jo tässä miniajassa tottunut tekemään töitä H23:lla. On aika mahtavaa pompotella ideoita toisten kanssa, saada itselle ihan uutta pähkäiltävää ja ylipäätään jutella työjutuista ja innostua yhdessä. Samalla olen tietysti jatkanut näitä blogihommia, aloittanut kirjahommat ja lähettänyt oikeasti kymmeniä maileja päivässä. Tänään kirjoitin esittelytekstiä tulevaan kirjaan. Näissä kirjahommissa on koomista se, kuinka väärässä järjestyksessä kaikki tehdäänkään. Kansi ja esittely ensin, sitten varsinainen oikea työ. 

Toimistotyöskentely ja tämä kokopäiväisen kirjoittajan rooli on saanut minut ihmettelemään, miten olen ehtinyt tehdä ennen suuren osan nykyisistä töistä ihan vaan sivutyönä. Tuntuu, että kun istun aamulla kympiltä työpöydän ääreen, ennen lounasta en ole ehtinyt tehdä mitään muuta kuin hoidella sähköposteja, kontakteja ja puheluita. Mutta en kyllä valita yhtään! Päinvastoin. Tuntuu, että nyt on taas sellainen fiilis, että haluan olla kymmenen rautaa tulessa koko ajan.

Vaikka hommia on paljon, toisaalta toimistossa kirjoittaessa asiat tulee tehtyä omalla tavallaan tehokkaammin. Yksi hetki heitetään porukalla läppää ja toinen hetki jokainen vetää omaa hiihtoaan kaksi tuntia ihan tuppisuina. Jotenkin se, että ympärillä myös muut tekevät omaa intohimoaan, kannustaa se myös minua tekemään omat asiani vielä paremmin. En ole varmasti koskaan tällä minun nelisormijärjestelmällänikään kirjoittanut niin nopsasti kuin nyt.

Kun pääsin töistä, haettiin F vielä yhdessä ip-kerhosta, käytiin Koskarissa hoitamassa viikonlopun hääostoksia, tultiin kotiin, pestiin hulluna pyykkiä, esivalmisteltiin huominen aamupala, valmistettiin huominen illallinen kokonaan ja minä vielä pakkasin aamun blogikuvauksia varten kokonaisen Ikea-säkillisen vaatteita. Ihanaa, kun tuntuu, että nyt on taas energiaa koko kroppa täynnä! 

Kenelle muulle syksy on uudistumisen, energian ja touhukkuuden aikaa?

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: Paita, Ivana Helsinki