Olen ollut kohta viikon lomalla. Ja siis nyt tarkoitan oikeasti lomalla. Melkein tavoittamattomissa. Olen kyllä asunnolla pitänyt wifiä päällä, muutamisen kerran päivittänyt instaa ja jakanut (etukäteen kirjoitetut ja ajastetut) postaukset someen, mutta muuten olen ollut vähemmän puhelimella kuin ehkä koskaan.

Joka kerta, kun olen altaalta tai ulkoa tulon jälkeen avannut puhelimen sähköpostissa on ollut 2-12 mailia ja whatsappissa VÄHINTÄÄN 38 viestiä. Joka ikinen kerta.

Oikeasti vasta tämä (some)loma on herätellyt siihen, kuinka hirveästi teenkään asioita kännykällä ja pidän yhteyttä ihmisten kesken puhelimen välityksellä. Minulla on päivässä yksittäisten Whatsapp-viestikavereiden lisäksi käynnissä ainakin neljä eri viestiryhmää. Ja kuten tiedätte, viestiketjuissa keskustelu ryöstäytyy aika usein käsistä niin, että parin minuutin päästä yhden yksinkertaisen asian hoitaminen on kirvoittanut kymmenien ja kymmenien viestien vanan.

Kun nyt sitten iltapäivisin kyllä tsekkasin viestit, mutta vastasin todella harvoihin niistä, äitini oli sitä mieltä, että käyttäydyin hirveän epäkohteliaasti. ”Ethän sä noin väliinpitämätön voi olla sun ystäville.”

Ymmärrän pointin. Onhan se oikeasti kirjoittamaton sääntö, että kavereille vastataan. Ja jotenkin koen, että jos minulle tekstataan, tarkoittaa se sitä, että ystäväni kaipaa silloin ystävää. Ja silloin ei lähtökohtaisesti feidata, olipa aihe sitten lapsen sairastelu, tuparilahjan valinta, sinkkuusahdistus tai juhannusruoat. Mutta joskus tuntuu – tässä viestejä ja viestiketjuja täynnä olevassa maailmassa – että on pakko ottaa breikki. Pakko olla vähän vähemmän tavoitettavissa ja enemmän läsnä livenä. Terveellistä sulkea some ja keskittyä maailman parhaisiin grillattuihin rapuihin. Olla avaamatta sähköposti ja hypätä uima-altaaseen. 

Mites siellä? Kuinka löytyy tasapaino somen ja tosielämän välillä? Tarvitaanko lakkoja tai pausseja? Kuinka olla yhtä aikaa hyvä ystävä ja hyvä perheenjäsen?

-Karoliina-