Kuinka pysäyttää sisäinen oravanpyörä?

P1010849 (2).JPG

Kohta on takana pari kuukautta tätä arkea, jossa ei tarvitse enää painaa kahta duunia päällekkäin. Kun ei tarvitse herätä aamulla 5.40, olla sorvin ääressä 8.00 ja matkustaa päivässä 2,5 tuntia julkisilla työ- ja päiväkotimatkoja. Äkkiä sitä käytännön tasolla tottuu siihen, ettei elämässä olekaan niin kireitä aikatauluja, vaikka viimeiset yhdeksän vuotta elämä on mennyt tismalleen samalla kaavalla aina elokuusta Suvivirteen ja sitten repeatilla uudelleen.

Yksi asia, jota aivoni eivät kuitenkaan ole vielä sisäistäneet, on kiireen häviäminen. Minun on ihan mahdottoman vaikea tajuta sitä, ettei minulla olekaan koko ajan asioita rästissä, ettei koko ajan ole askeleen jäljessä, vaan ihan oikeasti joskus on hetkiä, kun voi vaan olla. Konkreettisessa arjessa sitä tajuaa kyllä laittaa kellon soimaan paljon myöhemmin, mutta sydämestä sellaista tykyttävää kiireen tunnetta ei saakaan noin helposti pois. Siellä se edelleen kalvaa, se pitäisi tehdä vaikka mitä -olo, vaikkei sille enää olekaan syytä.

Painoin monen monta vuotta sellaisella tahdilla, että muita hirvitti. Ja minua näin jälkikäteen, mutta ei silloin. Totuin tahtiin, jossa paiskin töitä töiden perään 18 tuntia vuorokaudessa ja nukuin – jos ehdin – kuukaudesta toiseen sellaiset 5-6 tuntia yössä (vaikka luonnollinen unitarpeeni on 8-9 tuntia). Moni kysyi silloin, miten ehdin tehdä kaiken. Nyt mietin itsekin, että miten kummassa.

Uusi elämisen tahti on kummaa. Pitää yrittää nujertaa tuo pään sisäinen kiire ja pitäisi tehdä -ääni sisältäni ja nauttia nyt tästä hetkestä, jolloin ehdin oikeasti ottaa postauskuvat postauspäivänä (eikä viikkoja ennen aikataulutetusti, kuten ennen). Jolloin voin nukkua päiväunet, jos unettaa. Jolloin voin lähteä extempore-kahville, löhötä tv:n (!) ääressä tai yksinkertaisesti vaan istua kahvinkupin kanssa ja katsoa ikkunasta siintävää Näsinneulaa.

On se jännää, että laiskuuttakin pitää opetella! Luulisi, että se jos mikä tulee meille ihmisille luonnostaan. 

-Karoliina-

// Takki, Nousu (saatu) // 

Suhteet Oma elämä Mieli Työ

Tyylimotto: Lenkkareilla lounaalta leffaan ja töistä juhliin

P1010822 (5).JPG

P1010828 (3).JPG

P1010830 (3).JPG

P1010824 (4).JPG

P1010821 (6).JPG

P1010817 (5).JPG

Kaupallinen yhteistyö: Zalando

Kun minä olin teini, muotia olivat koppurakovat ja kireät farkut, jotka piti vetää jalkaan niin pinkeinä, että usein minulla oli mustelmat lantioluideni kohdalla farkkujen puristuksen vuoksi. Oikeastaan kaikki muukin, joka päälle vedettiin ja joka oli coolia, tuntui epämiellyttävälle. Kengissä oli korko (en pidä), rintsikoissa megatoppaukset ja takkien ja paitojen alareunasta kävi viima sisään.

Olenkin ihan hirmuisen tyytyväinen siihen, kuinka vuosien saatossa trendeiksi ovat kasvaneet sellaiset käytännölliset, mukavat ja rennot vaatteet, asusteet ja kengät, jotka eivät purista mistään. Joilla voi liikkua, heilua, kirmata bussiin ja joissa olo on kotoisa.

Okei. Kyllähän niitä kotikollareita ja lenkkareita oli 2000-luvun vaihteessakin, mutta eivät ne olleet silloin vielä kaupunkikelpoista kamaa. Ei tullut mieleen lähteä juoksupöksyissä leffaan, eikä lenkkareissa bileisiin. Nyt ovat asiat toisin.

Kuten olen kirjoitellut tänä keväänä jo aikaisemminkin, kotona työskentely on tehnyt sen, etten olen alkanut vieläkin enemmän haluta mukavia vaatteita ylleni. Kun kirjoittelee läppärillä kotisohvalla, täytyy vaatteiden olla mukavat. Samalla olen halunnut silti pitää edes jotenkin kiinni siitä, että en muutu pölähtäneeksi kotihiireksi, joka ei kehtaa avata ovea edes posteljoonille. Olen yrittänyt kotona olostani huolimatta pitää asuni sellaisina, että voin koska tahansa astella ulos kaupungille, lounaalle tai kahvitreffeille niin, että olo ei ole liian nuhjuinen kodin ulkopuolellakaan.

Kulmakiveksi tähän uuteen tyyliini on löytynyt oivallus sporttivaatteiden ja -kenkien ihanuudesta. Te tiedätte, etten ole mikään liikuntakärpänen oikeasti (jätin juoksukoulunkin kesken ensimmäisen luennon jälkeen), mutta ei se estä löytämästä vaatteita ja kenkiä urheilumerkeiltä. Varsinkin, kun ne ovat nykyisin niin älyttömän ihanan näköisiä!

Tämän kevään sporttirakkauteni on Adidas Originalsin NMD -lenkkarit, jotka tuntuvat jaloissa niin kevyille ja pehmeille, että aivan kun pumpulilla kävelisi. Lenkkareiden varren resori kaiken lisäksi on omiaan tällaiselle sukkavihaajalle, koska kengät suorastaan huutavat sitä, että niihin astutaan paljain jaloin.

Ehkä makeinta lenkkareissani onkin se, että ne voi ihan oikeasti yhdistä millaiseen tyyliin tahansa. Käytetyin lenkkarityylini on vetää Adidakset jalkaan juoksutrikoiden, pitkän paidan ja lippiksen pariksi, ja huidella tällä asukokonaisuudella oikeastaan missä vaan arjen menossa. Toisaalta lenkkarit on ihana yhdistää vaikkapa juhlavaan haalariin ja kimmeltävään käsilaukkuun. Minä rakastan kontrasteja ja ”vääriä” pareja niin asuissa kuin sisustuksessakin ja sen takia minusta onkin paljon mielenkiintoisempi laittaa glitterin pariksi lenkkarit kuin korkkarit. 

Jos totta puhutaan, en keksi paikkaa tai asua, joihin lenkkarit – tyylikkäät sellaiset – ei sopisi. 

Parasta 2017 vuodessa onkin tyylillisesti se, että tämmöinen mukavuudenhaluinen, mutta kauniista vaatteista ja kengistä nauttiva saa kerrankin kaiken: Ihanan tyyliin ja mukavuuden samassa paketissa!

-Karoliina-

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit