10 x meidän koti

PC210182.JPG

PC210160.JPG

PC210165.JPG

PC210168.JPG

PC210172.JPG

PC210163.JPG

PC210175.JPG

PC210177.JPG

PC210184.JPG

PC210186.JPG

Otetaan nyt heti härkää sarvista: Annoitte alkuviikosta niin loistavia postausideoita, että pakko alkaa toteuttaa listaa samoin tein. Moni teistä toivoi sisustusjuttuja. Ja kun niitä pyysitte, tajusin, etten ole postannut meidän kodista tai sisustusasioista aikoihin.

Täällä kodissa on oikein ihana asua. Tykkään meidän asunnon hengestä ja sisustuksen pehmeydestä ja mummolamaisuudesta, mutta sen olen kyllä huomannut, että kohtelen tätä asuntoa vähän eri tavalla kun kahta edellistä asuntoamme. Jotenkin kun tietää, että asunto ei ole oma, vaan vuokralla, en ole ottanut tästä asunnosta ja sen ulkonäöstä sellaista ikuisuusprojektia, kun edellisistä kodeistamme. Täytyykin sanoa, että lukuun ottamatta joulukoristeita, koti on tismalleen samassa kunnossa kuin viime talvena.

On minulla kuitenkin monta lempikohta tässä kodissa edellisestä höpinästäni huolimatta. Vaaleanpunainen ruokapöytä on ykkönen. Se on koko tupakeittiön katseenkiinnittäjä, eikä vähiten siksi, millainen tarina pöydän takana on.

Rakastan myös eteisemme isoa kirppikseltä ostettua karttaa, kirjahyllyä sekä kylpyhuoneen lipastonurkkausta, joka näyttää minusta anti-kylpyhuoneelle, ja on juuri siksi niin kiva.

Koska olen sisustajankin käytännön läheinen, yhdet kotimme lempikohtani ovat F:n huoneen Elfa-kirjoituspöytäkokonaisuus, sekä vaatehuoneen Elfa-säilytysjärjestelmä. Raffiudessaan ne ovat minusta kauniita. Ja ah – niin kätevät!

Olohuoneen mummotaulukokoelma, mummoni vanha tuoli, oma sänky/sohva Beditin päiväpeitolla ja F:n leluhyllyt –silloin kun ne ovat edes jotenkin järjestyksessä – ovat muut lempikohtani meidän kodista.

Tässä kodissa on nyt hyvä olla, mutta kyllä jossain vaiheessa elämää olisi ihana saada sellainen koti, jota voisi remontoida ja jonka voisi ottaa taas uudeksi projektikseen. Sellaisen kodin, jossa tuntuisi olevan sydämen lisäksi myös jollakin tapaa omat juuret.

-Karoliina-

Koti Sisustus

Brunetesta blondiksi eli extreme makeover 2016

P1191282.jpg

Tässä kuvassa olen minä miltei vuosi sitten, 20.1.2016. Albertinkadun QHairissa, Halkosen Marian tuolissa, juuri hiusten leikkaamisen ja värjäyksen jälkeen. Olin vuosia veivannut oman luonnollisen hiusvärini ja vaaleanruskeiden latvojen kanssa, kun viime tammikuussa kaipasin hiuksiini selkeyttä. Latvat napsaistiin ja hiuksista tuli todella tummat. Ja terveen kiiltävät.

3106.jpg

Kun kevät kului ja hiusväri alkoi haalistua, päädyttiin kevättä kohti vähän pehmeämpään ruskeaan. 31.5.2016 näytin tälle. Tummin sävy oli jo vähän taittunut kesää kohti, mutta edelleenkin hiuksia pystyi sanomaan tummiksi.

PicMonkey-Collage1-2.jpg

Syksyllä se vaalennusinto sitten iski. Muistan, kun istuin Marian tuoliin elokuussa ja sanoin, että nyt se tehdään. Niin blondia kun saa, mutta ilman keltaisuutta (joka oli hiipinyt taas kesäauringon ansiosta hiuksiini). Ensimmäinen askel kohti vaaleampaa tukkaa otettiin, ja lopputulos oli tämä. Kirjoitin postauksen Paras tukka ikinä, ja olin aivan haltioissani. Nyt vähän hymyilyttää, koska ero ei näin jälkikäteen tunnu niin suurelle, mutta silloin hiukset tuntuivat niiiiiiin paljon vaaleammille kuin ennen.

p9181403.jpg

Ja kuten sanotaan, nälkä kasvaa syödessä. Seuraavaksi hiukset saivatkin sitten jo tällaisen värin.

PC190162.JPG

Eilen minä lähdin QHairista tällaisella tukalla. Blondina. Enää ei näy edes tuo muutaman kuukauden takainen tummempi juuri, vaan hiukset ovat kauttaaltaan melko samanlaiset. 

Koko prosessi brunetesta blondiksi tapahtui siis käytännössä vajaassa puolessa vuodessa. Se suoritettiin ilman värinpoistoa, pelkällä vaalennusaineella ja sen jälkeen laitettavalla sävytykselle. Raidoilla tehden. 

Ja tiedättekö mitä? Olen varmaan jo ihan suhteettoman iloinen tästä tukasta, koska kyseessähän on oikeasti vain kasa karvaa. Mutta hitsi kun kampaajareissujen jälkeen on hyvä fiilis! Sanoinkin Marialle, että alan jo toistaa itseäni, kun joka kerta hänen tuolistaan lähtiessäni hihkun ”tää on paras tukka ikinä – hokemaa”. Mutta siltä se vain nyt tuntuu.

Kun olen ollut koko elämäni tumma, on jotenkin jännittävää ja hauskaa leikitellä uusilla hiuksilla. On hassua, miten hiukset yhtäkkiä näkyvätkin tummaa paitaa vasten tai että minulle käy eriväriset vaatteet kuin ennen.

Se, mitä pelkäsin blondaamisessa eniten, oli hiusteni kunnon romahtaminen. Totta kai vaalennus kuluttaa tukkaa, mutta oikeanlaisella värjäystekniikalla, Olaplexilla, hyvillä kotihoitotuotteilla, parilla hyvällä niksillä ja latvojen säännöllisellä tasaamisella voi kyllä saada oikein hyvät hiukset. Rajusti vaalennetutkin sellaiset. Sitä paitsi : Nyt käsiteltyinä hiuksissani säilyy kiharat tai muut raudalla tehdyt kampaukset useamman päivän, kun ennen tukka lässähti tunnissa. Todellinen plussa! 

Täytyy siis sanoa, että onneksi uskalsin. Aika usein riskinotto kannattaa, mutta nyt se vasta kannattikin. 

Jos sinua kiinnostaa kuulla minulta lisää vaalennettujen hiusten hoidosta tai haluat vaikkapa kysyä Marialta jotain aiheeseen liittyvää, avaapa rohkeasti sanainen arkkusi kommenttiboksiin. Yritän vastailla kysymyksiinne yksin ja Marian avustuksella vaikka ihan kokonaisen uuden postauksen kautta.

muutos.jpg

Kivaa tiistaita!

-Karoliina-

*Hiukset tehty yhteistyössä Maria Halkosen ja QHairin kanssa 

Kauneus Hiukset Testit