Etäsuhteen lähipäiviä ja lentokenttäspurtteja

PB260200.JPG

PB260177.JPG

PB260189.JPG

PB260194.JPG

 

PB260215.JPG

PB260222.JPG

Heipparallaa sinne Suomeen. Täällä sitä ollaan jo jalat tukevasti maassa Bremerhavenissa. Matkustimme F:n kanssa eilen Amsterdamin kautta Bremenin ja sieltä sitten A:n autolla pikkuinen matka vielä Bremerhaveniin.

Matka, lento ja lentojen vaihdot menivät hyvin. En ollut koskaan vaihtanut Amsterdamissa, ja kun ensimmäinen lento oli tänään puoli tuntia myöhässä, toki vähän jännitti, kuinka ehditään/löydetään ripeasti oikealle portille. Mutta hienostihan sekin meni, vaikka tuota käsimatkatavaraa oli matkassa aika paljon. Meidän lento Amsterdamiin tuli aivan eri puolelle kenttää kuin mistä Bremenin kone lähti. Käytännössä juostiin – ja vieläpä niiden rullamattojen avustamana – 20 minuuttia putkeen. Minä olin aivan hikinen portille päästyä. F elämänsä kunnossa.

Kummastelen muuten aina sitä, kuinka hirveästi tavaraa saa ottaa käsimatkatavaroihin. Lentolaukku, reppu ja käsilaukku. Niin ja vieläpä kertaa kaksi tällä reissulla. Mutta enpä tosiaan valita: Ihanaa, että monet reissut voi tehdä vain käsimatkatavaroilla.

Eilisilta meni ihan vaan asettuessa taloksi. Syötiin, F halusi testata asunnon kylpyammeen ja sitten iltasadun jälkeen unille. Tosin F oli kuulemma simahtanut käytännössä jo ennen kuin edes valoja oli ehditty sammuttaa (minua ei kelpuutettu – tietenkään – nukuttamaan).Tähän aamuun herättiin F:n toimesta paikallista aika 5.20 (!). Onneksi aurinko paistoi ja aamuapalaa sai syödä ihan rauhassa samalla, kun laukut purettiin kaappeihin. 

Vaikka toisessa maassa asuminen ei nyt lähtökohtaisesti olekaan se asia, jota suhteelta toivoo, onhan se ihanaa, että toisen luokse pääsee kuitenkin näin suhteellisen kätevästi. Lennot itsessäänhän ovat nopeita, eniten aikaa meneekin lentokentillä palloiluun ja odotteluun.

Tänään meillä on tarkoitus mennä katsomaan jääkiekkomatsia ja ensi viikolla viettää ihan arkista aikaa. Käydä ehkä vähän joulutoreilla, vierailla eläintarhassa, tehdä ruokaa ja yksinkertaisesti viettää tavallista aikaa yhdessä. Se, mitä etäsuhteessa ollessa kaipaakin, on nimenomaa tavallinen elämä. Se, että saa valita toisen kanssa juustoa supermarketin hyllyltä tai juoda iltapäiväkahvit saman pöydän ääressä.

Tai herätä aamulla niin, ettei tarvitse ikävöidä ketään. Niin, että kun avaa silmänsä, näkee ensimmäiseksi ne kaksi kaikkein rakkaintaan. 

Kivaa sunnuntaita!

-Karoliina-

//Housut saatu Sweet Pantsilta // 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään

Viikon hyvät ja huonot kuulumiset

PB190008.JPG

PB190012.JPG

En tiedä, mistä tämä into kirjoitella ihan muuten vaan ja kaikkea mikä päässä liikkuu, syntyi, mutta nyt tulee jo toinen viikko putkeen tämmöinen kuulumispostaus. Ehkä tästä pitäisi ottaa ihan tapa, vai kuinka?  Tosin jatkossa toivon itselleni vähän positiivisempaa otetta.

Tämä viikko on mennyt ihan hirveää vauhtia. Luulin, että viikko ennen reissua olisi pitkäveteinen ja odotteleva, mutta mitä vielä. Viikko on juossut sellaista tahtia, että on ihan jopa pelottavaa huomata, että nyt on jo lauantaiaamu. Kohta F:llä ja minulla lähtee kone Saksaan A:n luokse ja mitään – kerrassaan mitään – valmisteluja ei ollut tehty vielä ennen eilisiltaa . Koti piti laittaa jonkin sortin kuntoon, että reissusta on kiva tulla takaisin sitten itsenäisyyspäivää ennen. Ja laukutkin piti pakata. Onneksi tällä kertaa meillä on myös ruumaan menevä laukku, joten aivan niin pahaa tavaroiden änkemistä ja karsimista käsimatkatavaroihin ei tarvinnut suorittaa. 

Tällä viikolla olin alkuviikon yksin. Ramppasin kampaajalla, kynsihuollossa (joo, otin TAAS kynnet. Kerron tästä lisää myöhemmin) ja ripsihuollossa. Tein aivan niskalimassa ja kellonympäripäiviä töitä, kävin taas kahdesti lääkärissä, katsoin nolla tuntia telkkaria ja join kupin kahvia päivässä. 

Kuuloni suhteen minulla on tällä hetkellä suuri huoli. Päivätöideni teko on lähes mahdotonta, koska kuulen vain vasemmalla korvallani. Ja kun kuulee vain toisella korvalla, ei se tarkoita, että kuulisi puoliksi. Koska kuulo on stereo, toisen korvan puuttuminen pelistä on enemmän kuin vain -50 prosenttia. Kaikki ääni on minulle nyt vain kovaa mössöä, josta on vaikea erottaa esimerkiksi äänen suunta tai sen etäisyys. Hiljaiset tilat, joissa on 1-5 henkilö, vielä menevät, mutta isommissa tiloissa olo on todella ahdistunut. Siinä minä sitten vain hymyilen hölmön näköisenä, kun en viitsi koko ajan kysellä ”anteeksi, mitä sanoit?”.

Korvassa on siis edelleen tulehdus päällä. Sain torstaina kolmannen antibioottikuurin ja sillä pitäisi nitistää viimeisetkin pöpöt. Onneksi korva kuulemma kuitenkin näyttää paremmalle ja lennon suhteen ei ole ongelmaa, kun korvassa on nyt putki. Toivotaan todella parasta. 

Kohta kohti lentokenttää! Kertokaa, mitä Saksan joulumarkkinoilta kannattaa bongailla!

-Karoliina-

Suhteet Oma elämä Terveys Ajattelin tänään