Tarvitaanko sadevaatteita vielä vuonna 2016?

P9181390.JPG

P9181378.JPG

P9181384.JPG

P9181388.JPG

 

P9181377.JPG

Kaupallinen yhteistyö: Reima 

Monet nykyaikaiset lasten ulkovaatteet ovat jo niin pitkälle kehiteltyjä vesipilareineen ja hylkivine materiaaleineen, että varsinaisille kura- ja sadevaatteille ei ole enää niin suurta tilausta, kuin vaikkapa vuosikymmen tai kaksi sitten. 

Meidän perheessä lapsella on kuitenkin aina ollut sadevaatteet ja kumisaappaat. Mutta miksi ihmeessä?

Suurin syy, ainakin meillä, on se, että sadevaatteet eivät ole vain pelastautumiskeino vedeltä, vaan ne toimivat ikään kuin ulkovaatteiden suojapukuna. Koska ulkovaatteita ei suositella pestävän aivan joka viikko, ja jos kuitenkin haluaa, ettei lapsen vaatteet ole syksyllä ja Etelä-Suomen ”talvessa” koko ajan aivan rapaiset, on sadeasu se, joka pelastaa tilanteen. 

Nykyisin rullaan sadevaatteet viikoittain pikaohjelmalla pesukoneessa, mutta entisessä kodissamme, jonka taloyhtiön pyykkituvassa oli iso teollisuusallas, tuppasin usein vaan huuhtelemaan F:n kumisaappaat ja sadevaatteet pintapuolisesti. 

Sadevaatteiden huuhtelu ja jopa pesu ovat siinäkin mielessä helpompi tapa pitää lapsi puhtaissa vaatteissa, kun vaikkapa rullata toppapuku pesukoneessa. Sen kuivuminen kun vie niin paljon enemmän aikaakin.

Monissa päiväkodeissa onkin sääntö, että lapsella on oltava sadevaatteet. Syy tähän, kuulemma, ei taaskaan ole vesi, vaan se, että sadevaatteita käyttämällä ja niitä huuhtelemalla päiväkotien eteiset säilyvät paljon puhtaampina kuin ilman niitä. Ihan järkeen käypä peruste.

Onko teidän perheessänne luovuttu sadeasuista kokonaan vai luotetaanko siellä ruudun takanakin vielä tähän perinteiseen välikausivarustukseen? 

-Karoliina-

Perhe Lasten tyyli

Eläinvihaajako?

P9171271.JPG

P9171281.JPG

 

P9171285.JPG

P9171290.JPG

Kun minä olin lapsi, olin todella allerginen melkeinpä kaikille eläimille. Saatoin saada astmakohtauksen vain siitä syystä, että luokkahuoneessa vieressäni istui kaveri, jonka kotona oli lehmiä. Kissojen silittely tai meidän kylän tyttöjen lempilemmikin, hamsterin, hommaaminen ei tullut mieleenikään.

Taisin olla luokan tytöistä yksi niistä harvoista (ehkä ainoa?), joka ei harrastanut ratsastusta. Ja koska se oli minulle olosuhteiden pakosta mahdotonta, kehittelin itselleni identiteetin, johon kuului eläinten inhoaminen. Eläimet haisevat, vievät liikaa aikaa ja sotkevat vaatteet ja kodin karvoillaan. Kuka oikeasti voi sanoa enää, että lemmikeissä on jokin järki?

Kun sitten muutin 19-vuotiaana pois kotoa, ottivat vanhempani välittömästi meille jo nyt edesmenneen Tikru-kissan, kuvissa näkyvän Kunkku-kissan isoveljen. Tai siskoni sen taisi ottaa. Sai syntymäpäivälahjaksi ystävältään. Ja mitäs sitten kävikään? Yhtäkkiä aloin tajuta koko eläinskenen. Vaikka toki sainkin edelleen oireita kissasta käydessäni vanhemmillani, aloin ymmärtää oikeastaan ensimmäisen kerran ikinä, miksi eläimet ovat niin ihania. Pystyin seuraamaan tuntitolkulla maailman suloisimman pienen karvapallon telmimistä maassa. Ja hei: Mikään – edes ihmisvauva – ei ole niin kaunis kuin pieni kissanpoika!

Kummallista kyllä, pienimuotoinen omatoimisiedättäminen ja ikä ovat tehneet hyvää myös allergioille. Toki vieläkään minun ei kannata hieroa silmiä kissansilityskädellä ja varsinkin hevoset aiheuttavat vielä voimakkaat allergiset reaktiot, mutta esimerkiksi koirat eivät enää aiheuta minulle juuri mitään oireita. Tähän elämäntilanteeseen ja kotiin eläin ei myöskään sovi – vaikka F sellaista kovasti haluaisikin – mutta ehkä vielä joku päivä oma kissa tai koira olisi ihana saada.

Niin se mieli vaan muuttuu…ja onneksi niin! Mikään ei ole parempaa terapiaa kuin silitellä lämöpöisen lemmikin turkkia.

-Karoliina-

t-paita, Asos // neule, Ivana Helsinki (saatu) // farkut, Dr.Denim  

Hyvinvointi Terveys Ajattelin tänään