Mä mokasin viime viikolla todella pahasti. Mun hyvä ystävä on menossa syksyllä naimisiin. Ystävä, joka on seissyt mun vierellä konkreettisesti ja henkisesti vaikka sun missä tuulissa. Ystävä, joka on ruokkinut, naurattanut ja rampannut asuntonäytöissä henkisenä tukena.

Ja sitten mä mokasin. Unohdin, että meidän piti viime sunnuntaina mennä katsomaan heidän tulevaa hääpaikkaansa koristeluja silmällä pitäen, mutta olinkin jo epähuomiossa buukannut reissun Keski-Suomeen. Ai nolottiko? Nolotti! Oli ihan kauheaa olla se, joka söi sanansa. Ei tehnyt, kuten oli puhunut.

Vaikka mulle toki kirjallisuutta opiskelleena sanoilla on merkitystä varmasti vähän enemmän kuin keskivertoihmiselle, olen kyllä luonteeltani käytännön ihminen. Ei mulle riitä kauniit puheet, haluan tekoja. Ruusukimpun sijaan toivon, että minulle rakas ihminen vie ennemmin roskat tai kokkaa hyvää ruokaa. Best friend -viestien sijaan haluan, että kaverilla on aikaa nähdä. Perheestä kertovien Instagram-tekstien tai Family-seinätarrojen sijaan odotan, että perhe auttaa muutossa, halaa tai valmistaa yhdessä mökillä illallisen.

Teot kertovat ihmisestä enemmän kuin mikään muu. Jokainen meistä voi puhua ja kirjoittaa mitä tahansa, hyvää tai huonoa, mutta oikea ihmisyys punnitaan minusta teoissa. Joskus oikein harmittaa se, että olen niin yksioikoinen. Vaikka tiedän, ettei maailma ole niin konkreettinen kuin minun pääkoppani, en edelleenkään tähän 31 vuoteen ole tottunut vielä siihen, että toisille ihmisille sanat ja teot eivät ole suorassa suhteessa.

Mitä tästä opimme? No ainakin sen, että kalenteria kannattaa päivittää tuplabuukkausten estämiseksi. Niin ja sen, että mokat pitää korjata. Tänään mitattiin hääsali ja suunniteltiin pompomeja.

-Karoliina-

*Kuva otettu Huawei P8:lla