Perjantain asu, nro 14: Makuupussitakki ja juoksulenkkarit kaupungilla!

PC046795.JPG

PC046797.JPG

PC046767.JPG

Asu:lenkkarit, sukat, väljät housut, untuvatakki, laukku ja neuletunika

Merkki: Lenkkarit*, NewBalance. Sukat*, Sidoste. Housut*, Nanso. Takki, Joutsen. Neule*, Aarre. Laukku, CalvinKlein.

Hankintapaikka: Tämä on todellinen ”bloggaajan haalittu asu”, koska olen saanut kaikki muut, paitsi takin ja laukun, jollakin tapaa töiden kautta. Lenkkarit olen saanut Koskarin Intersportista, housut ja neuletunika ovat tulleet kaupallisista yhteistöistä ja sukat olen pihistänyt toimistolta. Takki ostettu Tampereen Joutsen-liikkeestä, laukku Prahasta töissä kesänä.

Käyttöönottotoimenpiteet: –

Käyttökohde: Mä luulin, että tulen käyttämään New Balanceja ja niiden erikoispohjallisia vain lenkillä. Totuus on kuitenkin ollut se, että kengät (nimenomaa pohjallisten kanssa) ovat niin kevyet ja hyvät jalalle, että pidän niitä sään salliessa aina muutenkin. Ei siis ollut ihme, että ne valikoituivat myös Budapestin reissulle ihan ”kaupunkikengiksi” mukaan. Nanson housut – kuten jo postauksessakin mainitsin – käyvät niin arkeen ja juhlaan. Ja niissä niitä olen ehtinyt jo pitääkin. Ihmeekseni ne toimivat aika kivasti myös lahkeet käärittyinä. Olette ehkä jo vähän kyllästyneet näihin mun kolmeen (musta, harmaa ja vihreä) Aarrekidin Aarre-neuleeseen, mutta kun pidän niitä ihan jatkuvasti. Juuri tuolla kuvan Budapestin reissulla neuletunika meni päivällä näin housujen kanssa (vaikkei paljon takin alta näykään), illalla puin sen sukkisten kanssa mekoksi. Miten kätevä reissuasu! Untsikan hommasin siksi, että mulla ei ole yhtään maksitakkia talveksi. Oikeastihan tämä Dorah-takin malli ei ole aivan maxi-mittainen, mutta mä olen niin lyhyt, että toimii musta juurikin tuollaisena vähän isona ”makuupussitakkina”. Mä en pidä mitään muita sukkia enää kuin Sidosteen, joten voisi kai sanoa, että käyttökohde: Aina, jos sukat on jalkaan laitettava. CalvinKlein on mun luottolaukku silloin, kun pitää saada laukku mukaan tosi rentoonkin asuun. Esimerkiksi näin tai sitten ihan vaan, kun menen kollarihousuissa ostamaan kaupasta maitoa.

Hankinnan kannattavuus: Sanomattakin selvää, että Aarrekid ja New Balancet ovat olleet kannattavia ostoksia. Olen pitänyt niitä paljon enemmän, mitä aluksi osasin edes kuvitella. Nanson housut voisivat olla mun makuun lahkeista vielä vähän kapeammat, jotta pysyisivät paremmin myös rullalla. Siksi annan niiden arvosanaksi ennen ompelijan käsittelyä 8,5. Sidosteen sukat ovat timanttiset kaverit. Tosin, koska kyseiset logosukat ovat sporttimateriaalia, voisi esimerkiksi Pure Waste -materiaalia oleva Sidoste-sukka sopia arkeen paremmin. Niin ja lennolle minun olisi pitänyt tajuta pakata Sidosteen matka- ja toimistosukka. Oli nimittäin turvonnut koipi niin, että nilkassa luki Sidoste vielä sukan poisottamisenkin jälkeen. Takista toivon mun luottokaveria seuraaviksi vuosiksi. Takki on käsittämättömän kevyt ja lämmin yhtä aikaa. Kuten joskus olen sanonut, kynnys käyttää enää muita takkeja kuin untuvaisia, kasvaa joka päivä. Muut tuntuvat viileille ja painaville, vaikka vielä vuosi sitten en edes olisi tajunnut tämmöistä eroa. Itse tykkään yhdistää Joutsen-takit juurikin rennosti lenkkareihin, Martenseihin tai muihin street-henkisiin kenkiin. Erehdyin yhtenä päivänä iskemään tämän takin korkonilkkureiden pariksi. Kokonaisuus kyllä varmasti sopi yhteen, mutta itselleni tuli liian virallinen olo. Laukku on ollut äärimmäisen kannattava ostos. Muistatte ehkä, että etsin tämmöistä laukkua aika kauan. Todellisuudessa laukku taitaa olla miesten laukku, mutta sillä ei tietysti ole mitään väliä. Ostin laukun Prahasta kesällä 2017 ja olen käyttänyt sitä siitä asti joka viikko.

-Karoliina-

Kuvat: Miäs

*saatu tuote 

muoti paivan-tyyli

Levottoman zen-tila?

KARO3 (5).JPG

KARO4 (4).JPG

KARO7 (4).JPG

KARO15 (1).JPG

KARO9 (2).JPG

KARO13 (3).JPG

Istuskelin eilen aamulla kotosalla. Päivä oli saanut yllätyskäänteen, kun päivälle buukatut kuvaukset siirtyivätkin perjantaille kuvaajan sairastuttua, enkä oikein aluksi tiennyt, miten päivä tulisi rakentaa.

Hetken kahvikupin kanssa haahuiltuani päätin jäädä ihan vaan kotiin. Tehdä yöppärissä töitä ja olla ihan omassa hiljaisuudessani. Hissutella menemään ja kerätä voimia viikon tuleviin sosiaalisiin tilanteisiin.

Kun siinä riisipuuroaamupalan, ikkunalaudalle ennen kahdeksaa aamulla sytytettyjen kynttilöiden, viltin ja avatun läppärin ääressä vilkaisin ympärilleni, aloin pohtia, olenko VIIMEINKIN löytänyt sellaisen rauhan työntekoon ja arkeen, mitä olin monta vuotta jo tavoitellut. Sen, minkä vuoksi luovuin aikanaan myös opetöistäni, kun tuntui, ettei yksi nainen vaan voi revetä niin moneen suuntaan.

Tulin siihen tulokseen, että ehkä olin sinä joulukuisena aamupäivänä juuri niin rauhainen ja vähästressinen, kun täällä luonteella ja elämällä pystyi olemaan. Tottakai työkalenteri oli buukattu aatonaattoon asti. Ja tietysti oli edessä viikoittain pinnistelyjä, jotka jännitti, keräsi paineita ja välillä jopa ketuttikin. Mutta yhtä lailla huomasin, että elämästä on askel askeleelta alkanut poistua se suurin aikataulupaine, joka oli varmasti pahimmillaan ennen burn outia 2017. Nyt sentään jokainen päivän minuutti ei ollut tupaten täynnä. Ja mikä tärkeintä: Olen alkanut saada kiksejä myös töistä kieltäytymisestä entisen töiden haalimisen sijaan! (Uusi asiakas saattoi olla hieman kummissaan alkuviikosta, kun pidin kattavan puheen alkuviikolla puhelimessa siitä, miksi mun blogi EI olisi hänelle sopiva kanava. Jonka jälkeen luettelin kasapäin muiden vaikuttajien nimiä, joihin kannattaisi ottaa yhteys.)

Saman zen-pohdintani aikana mieleeni juolahti keskustelu, jonka kävin pari viikkoa sitten siskoni kanssa lounaalla. Hän sanoi minulle jotenkin näin: ”Lilli (lempinimi lapsuudenkodissani), sun on vaan hyväksyttävä se, että sä olet rauhaton sielu”. Vaikka tuossa tilanteessa kommentti naurattikin mahtipontisuudessaan, oli sisko  ihan varmasti osin oikeassa. Musta ei varmasti koskaan tule sellaista ihmistä, joka ei rimpuilisi – vähintään sisäisesti – jonnekin uusiin suuntiin. Ja vaikka kuinka rakastan ja ehkä jopa tarvitsenkin perusturvaa – perustuloa, perhettä ja omaa luottojengiäni – on yksi mun suurimmista ahdistuksen kohteistani jämähtäminen. Nimittäin jos mua ei innostaisi tai pelottaisi mikään. Jos uutiset eivät saisi tunteita pintaan tai jos en etsisi tulevaisuudesta enää uusia haasteita, voisin yhtä hyvin sanoa, etten ole enää minä. (Ja sellaisenkin tilanteen elämäni aikana kokeneena voin sanoa, että se jos mikä on tila, joka ei todellakaan ole minulle hyväksi.)

Lopuksi siitä, miltä se rauhattoman – vaikkakin mielellään omiin oloihinsa vetäytyvän – ihmisen zen-tila sitten tuntuu? Se on sitä, kun saa nukuttua. Kun ei tunnu jatkuvasti sille, että kropan sisällä jyskyttää höyryjuna. Sille, kun asiat ei unohdu päästä (muista esimerkiksi sen, onko syönyt aamupalan tai mikä on sen huonekalun nimi, jolla istutaan olohuoneessa). Sille, että pinna on pidempi ja sanat pehmeämpiä. Voi kun tämä olisi myös vuoden 2019 teema näin yksilötasolla täällä osoitteessa.

Kuvissa minä. Ja tuo mies, joka maadoittaa hyvin tätä sinkoilevaa sielua. Yllä höyhenenkevyttä, jotta jaloilla on mahdollisuus nousta himppusen maanpinnasta ilmaan. Kyseessä Joutsenen Aarni, unisex-takki. 

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Takit: Joutsen (kuvauslainassa) 

suhteet oma-elama rakkaus mieli