Uusi elämäntilanne on saanut pohtimaan pitkästä aikaa taas sitä, mitä ulkonäköni ja pukeutumiseni kertovatkaan minusta. Ovatko ulkoinen ja sisäinen minäni ristiriidassa vai sopusoinnusta?

Kun on ollut jo pitkään työelämässä ja parisuhteessa, on se ollut monella tavalla aika vapauttavaa. Silloin, vaikka päällä olisi jätesäkki tai toisaalta kireät teinifarkut, kaikki oleelliset ihmiset tietävät, millainen olen, mitä ajattelen ja kuinka asiani hoidan.

Tiedän, että moni eronnut alkaa panostaa sinkkuelämänsä kynnyksellä ulkonäköönsä. Treenataan lihaksi, laihdutetaan, vaihdetaan hiusväriä, ostetaan uusia vaatteita ja muutenkin päivitetään itsestään se parempi versio. Minusta taas tuntuu, että olen tehnyt päinvastoin!

Vaikka ihan oikeasti rakastan kauniita vaatteita ja toki haluan meikata silmäpussini aamulla piiloon, olen ennemminkin vältellyt laittautumista enemmän kuin aikaisemmassa elämässäni. Olen alkanut miettiä, että jos en halua pinnallisia ihmisiä elämääni, en voi myöskään itse viestiä olevani sellainen. Tokihan meikeistä ja vaatteista tykkääminen ei ole suora yhteys pinnallisuuteen, mutta kun uusissa tuttavuuksissa juuri se ensivaikutelma on niin tärkeä.

Nyt etsitään sitten tasapainoa urbaanin vaatteista tykkääjän ja sisäisen mehtäläiseni välillä.

-Karoliina-

Villatakki, Ivana Helsinki* // kauluspaita, Bruuns Bazaar // farkut, Nudie // kengät, Dr.Martens/ Maskin kenkä

*saatu