Matkakertomus siitä, kun neljä mutsia sai siivet. Osa 1/2

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten jo varmasti tiedättekin, olin Elsan, Iinan ja Riikan kanssa viime viikonloppuna Kööpenhaminassa. Lento Köpikseen lähti aikaisin perjantaiaamuna, ja kotiin palasin vasta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Kaksi yötä reissua, mutta silti tuntui, kun olisi ollut pidemmälläkin matkalla. Ei siksi, että aika olisi kulunut madellen. Vaan siksi, että rentoutumisaste oli niin totaalinen, että olo on kuin viikon matkan jäljiltä.

Köpikseenhän meidät kutsui bObles, joka meille kaikille olikin jo melko tuttu kevään kamppiksen tiimoilta. Tai siis niin luulin. Todellisuudessa huomasin, että vaikka F:n käytössä Muurahaiskarhu-bObles onkin ollut jo kauan, ja vaikka olin tutustunut bOblesiin alkuvuodesta ihan kunnolla, tuli reissullamme lisätietoa merkistä ja sen tuotteista vaikka kuinka paljon.

Meidän reissumme alkoi varsinaisesti jo siitä hetkestä, kun näimme tyttöjen kanssa lentokentällä kello KUUSI perjantaiaamuna. Jokaista meistä oli tainnut jännittää yhteinen reissu, koska lentolippujen tarkistukseen marssi neljä silmäpussista, parin tunnin yöunilla matkaan lähtenyttä iloista bloggaajaa. Muut mimmit olivat tehneet check in –toimenpiteet jo etukäteen, mutta antimatkaajana meikäjuntti hoiti asian vasta lentokentällä. Ja niinhän siinä kävi, että minun istumapaikkani olikin sitten kahdenkymmenen rivin päässä muista mimmeistä. Aluksi vähän harmitti, mutta hyvä kirjavalinta ja vieressä istunut mukava kanssamatkustaja pelastivat huonosti alkaneen reissun.

Kun lento saapui Köpiksen ilmakehään, ajattelin, että nyt voi sitten alkaa reissu ilman kömmähdyksiä. Mutta voi kuinka väärässä olinkaan. Ensin minä eksyin tytöistä lentokentällä ja kun siitä oli selvitty, tapahtui jo toinen moka ihanassa Hilton hotellissa. Me nimittäin huumaannuimme aivan lentokentässä kiinni olevasta hotskusta, sen pehmeästä sängystä, hyvästä palvelusta, mielettömästä brunssista ja 12.kerroksen lounge-tarjoiluista niin, että myöhästyimme bloggareiden tapaamisesta. Okei. Vain kuusi minuuttia, mutta sekin jo kirpaisi tämmöisen aina joka paikassa etuajassa –tyypin mieltä.

Onneksi päivä lähti alun säätämisestä huolimatta lopulta hyvin käyntiin. Oli ihana tutustua muihin pohjoismaisiin bloggaajiin, bOblesin kehittäjään Bolette Blædeliin ja bOblesin vientijohtaja Ture Munksgaardin. Näimme käytännössä, kuinka bOblesin taipuvat vauvasta ihan isojenkin lasten käyttöön. Ja taisimmepa me aikuisetkin innostua touhuamaan tumbling timeksi nimetyllä bObles-hetkellä niin, että hiki ja nauru virtasivat pian hotellin leikkihuoneessa. Hilton kun oli ottanut asiakseen myös lapsivieraiden (ja näköjään myös lastenmielisten) viihtyvyyden niin, että oli rakentanut yhdestä kokoushuoneestaan bObles-huoneen.

Illan nämä tytöt viettivät vielä kulttuurin parissa Century of the child-näyttelyssä, joka tulee muuten Suomenkin Design Museoon ensi viikolla.  Näyttelyyn on koottu pohjoismaisten lasten historiaa, ja se mikä näyttelyssä viehätti, oli juuri se, että jokainen yksityiskohta oli mietitty ennen kaikkea lapsivieraiden kannalta. Moneen näyttelillä olevaan asiaan sai koskea, väliin oli tehty bObles-leikkitiloja ja jopa näyttelyvitriinien eteen oli laitettu korokkeet, jotta aivan pienimmätkin vieraat näkivät niiden sisään. BObles-faneille muuten vielä tiedoksi se, että näyttelyn mukana matkaa myös aivan vain tätä varten suunniteltu ja valmistettu bObles-mallisto, joka ei ole myynnissä missään. (Harmi, koska mustat näyttelybOblesit ovat tietysti lempparini).

Muut bloggaajat olivat lähteneet matkaan lasten kanssa, mutta me Suomi-tytöt saimme vapaaillan lapsista. Vaan miten se vietettiin? Niinkin hurjasti, että suunnattiin hotellille jo ennen ysiä. Kömmittiin vaahtokylpyyn, puhtaisiin lakanoihin ja oltiin ihan relasti. Elsa ja Riikka olivat kuulemma nukahtaneet pian, mutta Iina ja minä höpisimme puolille öin.

Lauantai ja sunnuntai vietettiinkin sitten jo hieman eri tunnelmissa, mutta siitä lisää toisessa postauksessa….

-Karoliina-

*osa matkasta (perjantain ja lauantaiaamun osalta) ja siihen liittyvistä palveluista saatu blogin kautta 

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Puheenaiheet Lasten tyyli Ajattelin tänään

Seize the day

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arki on palannut. Ihanaa. Vaan huomasinpa, että olen muuttunut taas kerran suorituskeskeisemmäksi, koska se kai perusluonteeni on. Huomasin, että kesken yhden työn tai tehtävän mietin jo seitsemää seuraavaa. Huomasin, etten kerennyt nauttia jo tekeillä olevista asioista, kun suuntasin jo mielessäni kohti tulevia hommia.

Päätin pistää tälle hommalle stopin. Tai ainakin sellaisen keskeytyksen, mitä kahden työn ja yhden perheen äiti voi pistää. Aloin tietoisesti keskittyä juuri meneillään olevaan tehtävään tai hetkeen. Vain siihen, enkä mihinkään edessä olevaan, vaikka siellä olisikin iso kasa to do -listan tehtäviä vielä tulossa.

Harjoitustahan tämä toki vaatii, koska olen ”työt ensin ja sitten huvit -tyyppinen” nainen. Jotenkin olen iskostanut mieleeni sen, että lötköillä saa vasta, kun pakolliset hommat on tehty. Mutta miksipä en voisi nauttia samalla, kun suoritus on vielä kesken. Olen toteuttanut tätä parina päivänä (tosin en joka hetki. Koska: perusluonteeni), ja huomannut, kuinka hyvä fiilis hommasta tulee. Koska oikeasti nautin pyykkihuollosta, miksi en fiilistele pyykkituvassa useammin? Tai jos kerran rakastan F:n seuraa, miksi en pysähdy vieläkin useammin katselemaan ja kuuntelemaan häntä.

Eihän tämä kiirekiirekiire ja hommat tästä mihinkään katoa. Mutta jospa oppisin edes vähän sisäisesti relaamaan, voisi arki olla vieläkin kivempaa.

Miten sinä nautit arjesta? Ja tuntuuko muista, että aika juoksee koko ajan vauhdilla? 

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Puheenaiheet Ajattelin tänään