Meillä on vietetty eilen ja tänään F:n yökyläkaverisynttäreitä. Kemut alkoivat eilen kahdelta Superparkissa. Ostettiin tytöille vaan liput, ei siis synttärihuonetta tai tarjoiluja.

Parin tunnin hikisen rymyämisen jälkeen siirsimme lapsoset meille. Välipalaa naamaan, lahjojen avaamista, leikkiä ja illan toiveruoka: Meikäläisen tekemät kananugetit ja omat ”ranskalaiset”. Illalla herkkuja, Daim-kakkua ja lisää touhuja.

Idea näistä synttäreistä oli minun. Mietin, millä tavalla välttäisin turhat stressit, teemat, leipomiset ja muut. Idea sopi lapselle ja toden totta: Kemut olivat stressittömät varmasti meille kaikille. Tytöt keksivät tekemistä, pitivät kivaa ja kaikki meni aivan älyttömän mallikkaasti. Tuon ikäiset lapset on kyllä helppoja vieraita. Siellä ne sitten lopulta nukkuivat meidän sängyssä poikittain. Liikuttava näky. 

Eniten sykähdytti tyttöjen keskustelut. Miten noin pienet ihmiset voivat olla niin viisaita elämän suhteen? Jotenkin läikähteli sydämessä myös kun mietin, että jos hyvin kävisi, tämä sakki voisi olla yhdessä ihan aina. Näin jo sieluni silmin porukan yhteisessä kimppakämpässä ja opiskelijabileissä (apua!). 

Vaikka viikonlopun kemut olivatkin onnistuneet, koen, että tämä lastenkutsuskene on oikesti osa-alue, jossa koskaan ei voi mennä putkeen. Ei ainakaan, jos ei omista isoa omakotitaloa tai jos synttärit ei ole kesällä.

Mun mielestä nimittäin ihanteelliset lastenkutsut olisivat sellaiset, joihin voisi kutsua koko luokan. Ja ihan vaan siksi, että kukaan ei kokisi olevansa ulkopuolella. Mua riipii ne kertomukset, jossa joku kokee olevansa koko kouluaikansa ulkopuolinen, enkä tietysti haluaisi olla ruokkimassa sellaista.  Koko luokan kutstumista puolestapuhuu myös se, ettei synttärisankari itse kokisi puolestaan koskaan oloaan ulkopuoliseksi: Itse annettu synttärikutsu kun aika usein ruokkii vastakutsuja.

Toisekseen mun mielestä parhaat kutsut olisivat kekseliäät, mutta kotikutoiset bileet. Sellaiset, jotka voisi järjestää old school -tyyliin omassa kodissa ilman hilavitkuttimia, elämyspuistoja tai muita kummallisuuksia.

Mutta. Hitsi kun tässä on muutama mutka matkassa.

Me asutaan reilussa 70 neliössä. Fakta on se, että sinne ei 23 lasta millään mahdu marras-joulukuussa. Viime vuonna meillä oli kauhusynttärit, joissa oli 16 lasta ja sekin oli jo aivan ylimitoitettu keissi. Siitä huolimatta, että lapset olivat suurimman ajan meidän ullakolla ja ulkona kauhukierroksella.

Vaikka elämyspuistosynttäreitä ja kaiken maailman hifistelyä moni vastustaakin ajatustasolla (myös minä!), on se myös kaltaistemme pienikotisten keskusta-asujien pelastusrengas. Niiden tiloihin kun voi vapauttaa isonkin määrän lapsia riehumaan silloin, kun oma koti ei riitä.

Ainoa miinus näissä on tietysti hinta. Katselimme kaikki Tampereen alueen puistot läpi, ja jos hinnat olivat sellaiset 10-25e/hlö (riippuen, mitä pakettiin kuului), on se aivan järjetön summa tarjoa koko luokalliselle. Tai itse ainakin ajattelen, ettei ole tarkoituksenmukaista, että lastenkutsut maksaa sen 230-500e. Niihinhän pitäisi ihan säästää useampi kuukausi! Posketon hinta, vaikka todellakin tajuan sen, että myös elämyspuistot eivät pyöri ilmaiseksi ja hinta on aivan perusteltu. Esim. Särkänniemen SuperParkin henkilökunta on aivan huikeaa!

Nyt siis päädytiin tähän leikattuun versioon vieraslistan ja elämysten suhteen. F oli harmissaan, kun sana kemuista oli koulussa kiirinyt ja moni hirvittävän kiva kaveri oli kysynyt, miksi ei saanut kutsua. Voin vaan kuvitella, miten vaikeaa melkein 8-vuotiaan on rajata se, ketkä kutsuu. Ja miten vastata, kun mukava tyyppi kysyy, miksi hän ei pääse mukaan.  Ja ihan yhtä vaikeaa 8-vuotiaan on ymmärtää, miksi ei tällä kertaa ollut kutsuttujen listalla mukana, vaikka ystäviä ollaankin.

Plääh. Jos joku keksii tähän ratkaisun, otan ilolla vastaan.

-Karoliina-