F on koko päiväkotiuransa ajan saanut lomailla vähintään yhtä pitkään kuin minä ja Esko. Yleensä itse asiassa vielä vähän pidempäänkin, koska esimerkiksi syys- ja hiihtoloman F on usein lomaillut tuplasti, koska hän on meidän loma-aikamme lisäksi lomaillut myös eri aikaan olleen Keski-Suomen lomaviikon isovanhemmillaan (mummo on myös opettaja).Tämän vuoden kesälomansakin F aloitti jo toukokuun puolella, kun hän matkusti maalle jo ennen koulujen loppumista papan seuraksi.
Olen aina ollut sitä mieltä, että lapsella on oltava lomaa ainakin yhtä paljon kuin aikuisilla. Toki F on satunnaisesti vieraillut lomillakin päiväkodissa, jos meillä on ollut jokin tärkeä meno (1-4 päivää koko kesän aikana), mutta pidemmästä päiväkotijaksosta minulle tulisi karmea morkkis.Tuntuisi epäreilulle laittaa lapsi ”töihin”, jos hänellä olisi mahdollisuus olla kotona ja vapaalla.
Mielestäni ajatukseni on ollut perusteltu jo siitäkin syystä, että lapsille tulee aina, ihan koko talven, aina se pisin ”työpäivä”. Jos Eskolla alkaa kasilta työt, täytyy F:n olla päiväkodilla jo viimeistään puolelta. Ja jos minä kuljetan F:n bussilla hoitoon, tulee hänen päivästään vieläkin pidempi. Itse asiassa 2 tuntia pidempi kuin minun päivästäni. Se tekee viikossa, kuukaudessa ja pitkässä talvessa aika todella suuren siivuun.
Olen siis tähän kesään asti ollut täysin vakuuttunut siitä, että F:n on vain ja ainoastaan hyvä lomailla pitkään meidän kanssamme. Mutta kappas vaan kun nuo pienet ihmiset tuppaavat kasvamaan isoiksi. Ja haluamaan myös sitä ihan omaa aikaa ja ennen kaikkea omanlaistaan seuraa.
Tänä kesänä olemme nimittäin törmänneet uuteen ilmiöön: F todella kaipaa omanikäistään seuraa. Vaikka äidin ja isin seura onkin kivaa, ja vaikka rauhalliset aamut kotona ovatkin luksusta, alkaa F:n mieleen hiipiä aina välillä tylsyys. Tylsyyttä voi toki torjua puistoilulla, leffareissulla, uimisella ja Lintsillä, mutta silti mikään muu kuin oikea ja aito leikkiseura eivät kelpaisi. Näissä tylsyyshetkissä alkaa kiukuttamaan, turhauttamaan ja hölmöttämään.
Yhden leikkipäivän F on jo tänä kesänä viettänyt päiväkodilla tylsyydenestotoimenpiteenä, ja se oli kyllä tarpeen (meille kaikille). Ja kavereitakin on yritetty nähdä, vaikka faktahan on se, että Helsinki on aika tyhjillään kesällä. Silloin kun me emme ole reissussa, on kaverit mummolassa, Kreikassa tai Lapissa. Ja aina kun F:ää kysellään puolestaan leikkiseuraksi, ollaan me jossain muualla.
Olenkin alkanut pohtia, onko tapamme viettää koko 2,5 kuukautta kestävä kesälomamme kokonaan perheporukalla sittenkään se oikea. Jotenkin luontoni ei anna periksi, että lapseni olisi hoidossa minun lomaillessani, mutta toisaalta kaverikaipuuseenkin olisi hyvä löytää ratkaisu.
Kuinka teillä on toimittu lomien suhteen? Ja mitä mieltä olet lasten ja aikuisten lomien suhteesta?
-Karoliina-
Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.
