Olette varmasti jo kyllästymiseen asti lukeneet näistä minun tämän syksyn terveysvaivoistani. Ajattelin jo, että sairastan nyt syvässä hiljaisuudessa, mutta sitten tuli tunne, että yksi postaus aiheesta on pakko vielä kirjoittaa.

Minulla on syksyn aikana ollut vaikka mitä terveysongelmia: Uudelleen alkanut lapsuusiän astma ja päätään nostaneet allergiat. Kuumetta, silmätulehduksia, yskää, korva- ja poskitulehdusoireita. Kaikkea keljua, mutta onneksi ei kuitenkaan tappavaa.

Marssin aamulla taas lääkärille. Nenän ja korvien kurkistuksen ja keuhkojen kuuntelun jälkeen lääkäri totesi: ”Ja sitten antibioottia”.

En ole koskaan ollut mikään lääkevastustaja. Migreeniin vedetään iso satsi rohtoja, näpyt hoidetaan kortisonivoiteella ja niin edelleen. Olenpa joskus jopa pyytänyt lääkekuuria – itselleni tai F:lle – jos tilanne on mielestäni sitä vaatinut.

Nyt kuitenkin hätkähdin lääkärin kommenttia. Olinhan vetänyt jo peräti kaksi antibioottikuuria kuukauden sisällä. Vieläkö kolmas?

Kun kerroin, että toivoisin jotain vaihtoehtomuotoa. Että ” en todella halua mitään vuosia kestävää ripulia tästä määrästä lääkkeitä” lääkäri vain naurahti. Ihan kuin antibioottiripuli olisi jokin harvinaista harvinaisin sairaus, johonka sairastuu vain yksi miljardista. Ei muuten ole näin.

Pyysin, että poskionteloni ainakin kuvattaisiin ennen lääkettä, mutta lääkärin mukaan ”rään väri kertoo jo, että näin todennäköisesti on”. Todennäköisesti? En ole lääkäri, enkä näistä asioista paljon tiedä. Se kuitenkin pistää ihmettelemään, kuinka lääkkeitä määrätään niin huterin perustein. Että ennemmin annetaan kuuri kouraan, kun selvitetään, onko sille oikeasti tarvetta.

Uskon kyllä, että lääkäri oli ihan oikea diagnoosissaan. Minustakin minulla on poskiontelotulehdus. Se ei kuitenkaan ole olennaista, vaan se tapa, kuinka kevyesti antibiootteihin suhtaudutaan. Sitä en nimittäin kuitenkaan usko, että ihmisen on hyvä vetäistä kolmas kuuri antibioottia kuukauden sisällä. Ainakaan, jos kyseessä ei ole mikään todella vakava sairaus. Ja ei ainakaan niin, ettei bakteerin laatua oteta verikokeilla selväksi, tai poskionteloita todella katsasteta.

Marssin lääkäristä ulos hämmentyneenä. Kourassa antibioottiresepti, Duact-jonka olin pyytänyt ja nenäsumute (jonka olin muuten senkin itse ehdottanut). Tuntui sille, kun kouraan annettu lääkeresepti olisi ollut vain lääkärin tapa saada minut äkkiä ulos. Mitään kotikonsteja, lievempiä rohtoja tai vaikkapa poskionteloiden huuhtelua ei edes otettu puheeksi.

Onkohan minusta tullut tauteineni nyt vain herkkänahkainen, vai vuotaako tämä systeemi nyt isomminkin? Onko lääkäriasemista tullut antibioottiautomaatteja, joissa reseptejä kirjoittamalla unohdetaan usein ihmisen kroppa kokonaisvaltaisesti?

En vielä voi luvata, ettenkö vielä söisi sitä kolmatta kuuria. Enhän voi sairastaakaan ikuisesti. Mutta ainakin koitan sitä ennen kaikkea pehmeämpää: Nenäsumutteita, nenäkannua, höyryhengitystä ja Duactia. Niin ja maitohappobakteereita yritän tankata nyt maksimimäärän, jos antibiootinkin aika vielä kuitenkin tulee.

Mikä on sinun näkemyksesi suomalaisesta terveydenhuollosta ja erityisesti antibioottiaiheesta? Oletko kieltäytynyt lääkekuurista ja millaiset seuraumukset sillä on ollut?

-Karoliina-

P.S. Myös itsehoito-ohjeita poskiontelo- ja korvatulehdukseen saa laitella

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.