Kävin tällä viikolla Citycenterin (Makkaratalo) Cashcow-vaateliikkeessä.

CashCow:n omistaja, Anna, on tutuntuttuni, ja niinpä vaatteiden hypistelyn lisäksi intouduimme puhumaan paljon muustakin kuin kankaiden materiaaleista. Vaikkapa siitä, millaista on olla pienyrittäjä Suomessa.

Annan haave omasta vaateliikkeestä oli kytenyt hänen päässään jo kaksikymppisestä asti. Ja kun muutama vuosi sitten maaginen kolmenkympin raja tuli ylitettyä, Anna päätti, että oman yrityksen perustamista ei voisi enää lykätä. ”Tuli tunne, että nyt tai ei enää koskaan”.

CashCow näki päivänvalonsa helmikuussa 2013, ja siitä lähtien Anna on saanut maistaa, millaista pienyrittäjän arki onkaan. ”Jos tätä pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, niin se olisi varmasti vapaus.” Mutta toisaalta. Vapauden vastapainoksi tulee myös roppakaupalla huolia, vastuuta ja raha-asioita, joita pyöritellessä olo ei aina olekaan niin vapautunut.  ”Niin ja kun muita työntekijöitä ei ole, tuntuvat kymmenentuntiset työpäivät päivästä toiseen yksinoloa aika raskaille.

CashCown liike pitää sisällään skandinaavisia, yksinkertaisia ja laadukkaista mateiraaleiste valmistettuja vaatteita ja asusteita. Muutamat liikkeen merkeistä, esimerkiksi Minimum ja Nümph, ovat olleet ihastelun kohteenani jo vuosia, mutta tutustuinpa CashCow-kierroksellani myös ihan uusiin merkkeihinkin: Bruuns Bazaariin ja sen edullisempaan second line -mallistoon, BZR:n. Kävi muuten niin, että kun olin haalinut sovituskoppiin kasan vaatteita testattavaksi, huomasin, että jokainen niistä oli Bruuns Bazaarin. Eipä kai siis epäselvää, mikä merkki CashCow:n sisällä nousi omaksi suosikikseni.

Annan juttuja kuunnellessa aloin ensimmäisen kerran elämässäni pohtia, millaista olisi olla yrittäjä. Mikä olisi se minun juttuni, ja kuinka jaksaisin painaa duunia niin, että koko ajan täytyisi miettiä rahaa, tuottoa ja ennen kaikkea omaa ajankäyttöään. Yrittäjän arjessa kun työt ei lopu työpaikan, olipa se nyt sitten millainen yritys tahansa, ovien sulkeuduttua.

Samalla kun pohdin sitä, millainen yrittäjä minä voisin olla, muistin taas kerran sen, miten tärkeää kotimaisten pienyrittäjien työtä ja panosta on tukea. On paljon haastavampaa laittaa oma yritys pystyyn, kun mennä duuniin isoon, maailmanlaajuiseen, firmaan.

Itsekin haluaisin tukea kotimaisia tekijöitä vielä enemmän, mutta rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että kylläpä pikkuputiikeista löytyneet vaatteet näyttelevät vielä aika pientä osaa vaatekaapistani. Ja miksikö näin? No tietysti siksi, että vaikka laatuun ja ajattomuuten onkin tärkeä satsata, on joskus 15 euron paita se, jota juuri pakolla tarvitsee. Ja johon ainoastaan sillä hetkellä on varaa.

Toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä, että tietoisilla valinnoilla ja hyvällä suunnittelulla ihan tavallistakin palkkaa saavilla ihmisillä on mahdollisuus – edes joskus – tukea pientä yritystä megaliikeen sijaan.

Anna yrittää saada CashCow:n liikevaihdon toimimaan vieläkin kiivaammin, jotta oma unelmien liike lähtisi nousuun oikein kunnolla. Kilpailu alalla on rankkaa, eikä plussan puolelle jäämistä helpota ainakaan se, että mm. tutustumiskierrokseni aamuna 50 euron sormuksia oli ehditty jo varastaa kaksikin kappaletta.

Haastan teidän, jokaisen lukijani pohtimaan, missä kotiseutusi lähellä on pienyrittäjä, joka tarvitsee tukeasi. Milloin voit kääntyä pienen liikeen tai palveluntarjoajan puoleen ison sijaan?

Ja kaikki helsinkiläiset. Käykääpä tutustumassa CashCow-liikkeeseen. Miten olisi esimerkiksi private shopping night kamujen kanssa? Suljettu liike, oma kaveriporukka, kauniita vaatteita ja ammattitaitoista palvelua. Ei pöllömpää, vai mitä?

– Karoliina –

P.S. Viimeksi ollut muuten violettia päällä omissa ylppärikemuissani tasan 10 vuotta sitten. Nyt nämä paidan violetit kukat veivä kuitenkin sydämeni.

* Shortsi, leikattu UFF:n euronpäiviltä ostetuista farkuista // Kengät, Converse // Paita, Bruuns Bazaar: CashCow (saatu) // Hattu, H&M