Me ollaan luettu F:n kanssa ”Kuinka minusta tuli rohkea? -kirjaa”, jonka toi tuliaisikis hänelle viikonlopun Turun kirjamessuilta. Kirja on tempaissut meidät molemmat mukaansa niin, että kirja on koluttu jo melkein loppuun. Minun ja A:n lukemien iltasatupätkien jälkeen kun tyttö on lukenut kirjaa vielä itse niin myöhään, että silmät ovat olleet aamuisin ihan sirrillään.

Kerron varmasti tuosta kirjasta vielä myöhemmin lisää, mutta tämä postaus käsittelee turvallisuutta noin ylipäätään. Turvallisuus ja turva kun tulivat mieleen kirjaa luettaessa – myös näin aikuiselle – koska se on yksi kirjan kantavia teemoja ja tunteita.

Mä olen aika kauan näin aikuisena ajatellut, ettei aikuisen tarvitse erityisemmin kokea oloaan turvalliseksi. Tai ennemminkin niin, että koska aikuisen on tehtävä tiettyjä asioita kokipa olonsa minkälaiseksi hyvänsä, ei siinä ole ikään kuin tilaa pohdiskella, onko olo turvallinen vai ei.

Vuosien saatossa olen kuitenkin tajunnut, että aikuinen kaipaa turvaa siinä missä lapsikin. Että turvassa oleminen – mitä ikinä se sitten kenellekin tarkoittaakin – on ihmisen perustarve iästä riippumatta. Ja itse asiassa ilman turvallisuudentunnetta elämä lamauttaa. Ja joo: Kyllähän aikuisen ja varmasti lapsenkin täytyy tehdä myös niitä pelottavia asioista, mutta ei se silti poista sitä, etteikö turvallisuudella olisi sijaa.

Aloin pohtia, millaiset asiat tekevät minun olon turvalliseksi. Ja oli mielenkiintoista huomata, kuinka erilaiset – pienet ja isot asiat – saavat olon rauhalliseksi. Minun turvallisuuslistani oli seuraavanlainen:

• Lähtökohtaisesti olo on turvallinen, kun koen, että elämä jota elän, on minun elämäni. En ole joutunut sulloutumaan epämukavaan muottiin, saan tehdä pääasiassa asioita, joita haluan tehdä. Saan rakastaa ja minusta tuntuu, että myös minua rakastetaan.
• Vaikka yrittäjäksi ryhtyminen pelottikin, on oman itsensä herrana eri tavalla turvallinen olo kuin palkkatöissä. Sinänsä hassua, koska voisi luulla, että eläkevirka, jossa ennen elelin, olisi tietysti turvallisinta. Jotenkin kuitenkin koen, että yrittäjyys on kohottanut ammatillista itsetuntoa ja samalla turvallisuuden tunnetta. Nyt kun luotan omaan arviointikykyyni enemmän kuin ennen. Se, että teen töitä, jotka itse valitsen ja arvioin itse, menikö työkeikka putkeen vai ei, on aika mahtavaa. Ulkoisten mittareiden ja toisten antaman hyväksynnän merkitys on vähentynyt.
• Mun turvapaikka konkreettisesti on vähän lälly ja joku voisi sanoa, että jopa sellainen, mitä nykynaisen suusta ei enää toivoisi kuulevan. Mutta ihan oikeasti mun olo tulee joka kerta paremmaksi kun saan painaa pään tuota oman aviomiehen rintaa vasten. Joko niin, että halataan seisten (mun päälle juuri sopiva spotti aivan hollilla, koska meillä on pituuseroa sellaiset vajaat 40 senttiä)  tai sitten kainalossa maaten sängyllä. En ole ennen oikein halunnut ajatella, että puoliso voisi tuoda turvaa, koska itselläni on ollut niin suuri tarve pärjätä aina yksin. Nyt pystyn kuitenkin ajattelemaan, että tuo mies tuo minulle turvallisuuden tunteen ja samanaikaisesti kuitenkin tiedän, että olen pärjännyt elämässäni myös yksin. Ja kyllä, toki toisen ihmisen fyysinen koko tekee olon, että itse voi olla välillä se heikompi ja pienempi myös henkisesti, kun on niin helppo sujahtaa kainaloon. Toisaalta en usko, että minkäänkokoinen jättiihminen auttaisi, jos olo henkisesti ei olisi turvallinen. Minulla on mennyt aikaa hyväksyä ja oppia se, että se että tukeudun puolisooni ei kerro siitä, että olisin jollain tavalla heikko tai huonompi. 
• Mun äidin ja isän sohva lapsuudenkodissa on paikka, jossa tulee aina fiilis, että kyllä kaikesta selviää. Siihen liittyy tietysti koko se setti. Hiljainen ja tuttu Hankasalmi, äiti ja isä, hyvät lapsuusmuistot. Kun menee maalle ja lapsuudenkotiin, asiat saavat oikeat mittasuhteet ja se jo itsessään rauhoittaa ja tuo turvaa.
• Täysi jääkaappi. En ole koskaan elämässäni kokenut lähimainkaan nälkää, mutta silti mulle tulee aina jostain syystä hykerryttävä olo, kun katson juuri täytettyä jääkaappia viikon kauppakassitilauksen jälkeen. Se kotoisa jauhelihapaketti, jogurtit, porkkanat ja tomaatit vaan saavat olon sellaiseksi, että tässä on homma nyt hallinnassa ja arki järjestyksessä ainakin seuraavat neljä päivää. On turvallista, että elämässä jotkut perusasiat eivät muutu. Kuten vaikka se, että kaapissa on safkaa ja iltaruoka pöydässä viiden haminoissa.
• Lapsen silitys. Mä en tiedä mitään niin ihanaa kuin sen, että oma lapsi silittelee minua. Kun maataan yhdessä pienessä sängyssä iltasadun jälkeen ja pieni käsi silittelee hellästi kasvoja tai tukkaa. Enää se pieni käsi ei ole pullea taaperokäsi. Mutta edelleen se tuntuu yhtä rakkaalle ja liikuttavalle. Silloin tekee mieli tunkea nenä lapsen niskaan, suukotella poskia ja silitellä takaisin. Kaikki muu on aivan turhaa.

Mistä asioista – isosta tai pienistä – sulle tulee turvallinen olo? Haluaisin kauheasti lukea teidän tarinoita, vaikka nyt en viime aikoina olekaan ehtinyt vastailla tänne niin usein kun haluaisin!

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä