Mua haastateltiin jo viime keväänä Meidän perhe -lehteen meikäläisten menosta Tampereella. Tänään, kun on ollut vähän maanantaimatalapainetta, eikä koko ajan niin Happy Family -fiiliksiä, tämä kuva ja sitaattia naurattavat. Mutta. Tällaistahan tämä elämä on, kuten tuolla pidemmässäkin printtilehtihaastattelussa totesin. Onnnea, kiitollisuutta ja iloa, mutta samalla myös sitä ihan tavallista elämää, jossa vanhemmat on välillä ihan tyhmiä, ruoka pahaa ja aamulla väsyttää. Joka tapauksessa: Lopulta – sitten kun tiskit pyörii koneessa, lapsi lukee kirjaa jo peiton alla ja ikkunalaudalla kynttilät – ihmettelee, miten uusperhettä kuvataan usein vain ongelmien ja vaikeuksien kautta. Koska omalla kokemuksellani uusperhe tai ydinperhe, niin aina löytyy ne omat ilot ja kipupisteet, hyvät ja huonot päivät. 

Tässä uusimman Meidän perhe -lehden haastiksen alkuosa. Lopun voi lukea syyskuun printtilehdestä. Mm. sen, mitä ero auttoi ymmärtämään lapsuudesta ja kuinka aikuisuus mitataan uusperheessä.

”Joskus minun on ollut vaikea muistaa, että perheessä on taas kaksi aikuista ja minun täytyy antaa tilaa myös toiselle. Olimme asuneet tyttäreni kanssa kahdestaan ennen kuin Atte muutti meille.

Jos Atte nukuttaa tytärtäni, eikä se onnistukaan helposti, mieleni tekisi mennä auttamaan. Atte pysyy onneksi tiukkana, että hän saa hoitaa osansa.

Tapasin Aten kaksi vuotta sitten. Olin eronnut edellisenä talvena lapseni isästä ja ajattelin olevani sinkkumarkkinoilla se viimeinen vaihtoehto, yyhoomutsi. Varmistelin, että tajuaahan Atte, että minulla on lapsi, joka ajaa kaiken edelle. Mutta Atte halusi pakettiratkaisun, meidät molemmat, ja avioiduimme keväällä.

Yleensä uusperheistä kerrotaan lähinnä negatiivisia asioita. Siksi onkin ollut yllätys, millainen onni se voi olla.”

-Karoliina-

// Meidän perhe -lehden haastattelu syyskuu/2019, teksti: Leeni Hoimela, kuva: Riina Peuhu //