Paras tapa myydä itselle tarpeettomat vaatteet - Emmy

// Kaupallinen yhteistyö: Reima //

Meillä on tänä kesänä ollut meneillään (taas kerran) koko kämpän inventaario ja turhasta roinasta luopuminen. On siivottu koko varasto ja viety säkkitolkulla pieniä tai muuten vaan sopimattomia vaatteita kiertoon. Heinäkuun alussa lajittelimme meidän kodin tekstiilit kahteen kasaan. Niihin ”merkittömiin”, jotka vietiin paikalliselle kivijalkakirpparille. Ja niihin, joiden jälleenmyyntiarvo vaatteen merkin ja laadun vuoksi olivat vähän isompia. Nämä isommat säkit – peräti viisi kappaletta – roudattiin sitten Emmyn kierrätyslootaan Ratinan kauppakeskuksen Reima-liikkeeseen. Kerronkin nyt tarkemmin Emmysta ja siitä, miten nettikirpputori liittyy Reimaan.

Emmy on siis netissä toimiva laaja second hand -sivusto, jonka toimintaperiaate on helppo. Myyntiin vaatteita haluava henkilö pakkaa puhtaat, hyväkuntoiset, merkkilistaa toteuttavat vaatteet säkkeihin ja palauttaa ne tämän jälkeen oikein täytetyin tietolomakkein kanssa johonkin Emmyn monista kierrätyspisteistä (vaatteet voi myös postittaa). Emmyn kautta vaatteita myydessä vaivannäkö siis vähintään puolittuu moneen muuhun kirppistelyyn verrattuna, koska Emmy hoitaa myyjän puolesta niin monta välivaihetta. Ainoa vaiva, joka myyjän täytyy tehdä, on omien kaappien inventointi ja tavaran pakkaaminen. Emmy hoitaa sen jälkeen kaiken lopun! Tuotteiden hinnoittelun, kuvaamisen, myyntiin laittamisen ja myytyjen tuotteiden postituksen ostajille.

Tällä hetkellä – vielä sunnuntaihin 12.8 asti – on meneillään Reiman ja Emmyn yhteistyökampanja. Kun viet käytetyt Reima-tuotteesi kampanjan aikana Emmyn kautta kiertoon ja olet Reima Clubin jäsen, saat 15% ostoedun Reimalta*. Kampanjan aikana Emmy ei myöskään peri käsittelykuluja ja Reima taas ei peri verkkokauppaostoksista toimituskuluja. Myymälässä taas saa pienen yllätyslahjan, kun käy tiputtamassa Emmy-pakettinsa Reima-liikkeen laatikkoon.

Tarkemmat ohjeet Emmyn kautta kierrättämiseen löytyy täältä. Mutta tiivistetysti, pähkinänkuoressa, Emmyn ja Reiman kesäkampanja menee  jokseenkin näin: 

  • Vie vaatepussit Reima-liikkeen Emmy-laatikkoon, muihin Emmyn keräyspisteisiin tai postita kiertoon lähtevät vaatteet suoraan Emmylle.
  • Merkitse myyntilähetteeseen koodi REIMASYKSY (12.8.2018 asti), ja olet mukana kampanjassa ja saat näin ollen siihen kuuluva edut. 

Ja? No? Itse asiassa siinäpä ne tärkeimmät tiedot. Kertonee ehkä, kuinka helppoa kierrätys parhaimmillaan on! 

Voitte vaan kuvitella, kuinka innoissani olen tällaisesta tavasta kierrättää. Minusta ei ole todellakaan itsestäni mihinkään AV-YV-jono -rumbaan, joten omatoiminen myynti netissä ei tule kohdallani kuuloonkaan. Kivijalkakirppiksillä on taas oma vaivansa, joten tällainen Emmyn kaltainen tapa -voisiko kutsua ikään kuin kirppareiden täyspalveluksi - sopii minulle ehdottomasti parhaiten. On ihana ajatella, että tällä tavalla saan kodistani turhat tekstiilit pois ja kaiken lisäksi tiedän, että vaatteet ilahduttavat vielä jotain toistakin perhettä! Vaikka pieni taskuraha kirppisvoitoista onkin tietysti plussaa, parasta on kuitenkin se, että tietää, ettei vaatteet mene hukkaan. Harva vaate ainakaan meillä menee käytössä siihen kuntoon, ettei sitä voisi joku toinen vielä käyttää. F kasvaa niin nopeasti, ettei vaatteet (enää) kulu juuri yhtään muutamassa käyttökuukaudessa tai -kaudessa. Minun ja A:n vaatteet kuluvat sitäkin vähemmän ja niissä kiertoon laittoon johtaa usein vain se, että oma silmä kyllästyy vaatteisin usein nopeammin kuin vaatteen todellinen käyttöikä tulee loppuun.

Nyt siis vaan kipin kapin vielä raivaamaan kaapit ja varastot ja Emmy-lähetystä pakkaamaan ennen kamppiksen loppua. Reiman ja Emmyn yhteistyöstä + Emmy-myynnin ohjeet kannattaa kurkistaa vielä tarkemmin täältä!

Ihanaa uutta viikkoa! 

-Karoliina-

*Emmyn kautta kierrätys toimii Reima-liikkeissä kampanjan jälkeenkin, joten 15% ostoedun saa myös muulloin.

Kommentoi