Pettymysten joulukalenteri!

Minua on ahdistanut oikeasti F:n toisesta (ekana jouluna oli vasta kolmiviikkoinen) asti se, kuinka paljon roinaa joulukuu meille tuokaan. Kun lapsella on synttärit joulukuussa, tuntuu sille, kun tavaraa tulisi ovista ja ikkunoista.

Vuosien saatossa tavaramäärää on toki yritetty rajoittaa mm. sillä, että usein F on saanut lahjaksi jotain aineetonta. Esimerkiksi teatteri-illan kummitädin kanssa, lehden vuosikerran, leffalippuja jne. Olemme myös itse rajoittaneet lahjojen ostoa ainakin näin vanhempien toimesta niin, että se, missä ennen saatoin ostaa F:lle vaikkapa 5 joulupakettia, ostan nykyisin yhden tai kaksi. Hän saa kuitenkin lahjoja niin monesta tahosta. Kummeilta, isovanhemmilta ja monilta muilta.

Tänäkin jouluna tuo lapsi saa viettää peräti kolme joulu”aattoa”, koska uusperhekuviot tuovat tähän oman pikantin mausteensa.

Aloinkin taas etukäteen ahdistua siitä, että synttäreiden ja joulujen (näin kai voi hänen tapauksessaan sanoa?) lisäksi olisi edessä vielä joulukalenteriin roinan ostaminen. Meillähän on ollut vuosia jo mun äidin ompelema kalenteri, jota olen täyttänyt parhaan taitoni mukaan. Tänä vuonna F toivoi myös LPS-kalenteria.

Kalenteritouhussa sekin pisti miettimään, että pitääkö tosiaan joka päivälle luukussa olla mitään. Tarkoitan tällä sitä, että jo viime vuonna jätimme kalenterista pois ne päivät, kun F ei ollut aamulla luukkua kotona aukomassa. Aikaisempina vuosina tuntui järjettömällä, että hän saapui reissusta kotiin, ja veteli monta luukkua peräjälkeen auki. Nytkin nimittäin hän on esimerkiksi kokonaisen viikon mummolassa ennen joulua.

Kun F oli viime viikolla mennyt joku ilta nukkumaan, käytiin meillä tällainen keskustelu. Minä aloitin:

 

Mitä jos annettaisiin hälle tänä vuonna aineeton joulukalenteri? Sellainen jossa ei olisi yhtään tavaraa.

”Hyvä idea. Kerättäisiin sinne enemmän sellaisia pieniä asioita, joista jää muisto.”

Vaikka jalkahieronta, Koiramäen joulu …

”Piparien teko, joulukonsertti..”

Huutohan tästä tulee.

No niin tulee! Aivan varmasti.

 

Tällä aikuisten päättäväisyydellä me sitten kerroimme lapselle aamulla päätöksen. Ensin oltiin 5 minuuttia ”maailman surkeimmat vanhemmat”, mutta jo illalla hän kertoi ylpeänä vieraille, kuinka saa ELÄMYSkalenterin. Antoi jopa itse ehdotuksia luukun sisällöistä. Aika monessa oli liipattu jollain tavalla sokeria. 

Nyt sitten vaan elämyksiä – isoja ja pieniä (eritoten pieni) – keräämään. Ideoita otetaan vastaan!
 

-Karoliina-