Postaamisen sietämätön keveys

Kun kirjoittaa blogia ja puhuu bloggaamisesta lähinnä vain toisten bloggaajien kanssa, hämärtyy välillä se fakta, ettei lukija tiedä postausten taustaa, syntyprosessia, eikä käytänteitä.

Ja koska aika-ajoin postaaminen ja siihen liittyvät asiat nousevat keskustelunaiheiksi, ajattelin, että olisi varmaan hyvä kertoa, mitä Kolmistaan-blogi näin kirjoittajan näkökulmasta on. Niin, ja mitä se minusta toisaalta ei ole.

Minulle bloggaaminen on työn ja harrastuksen välimuoto. Teen sitä kyllä järjestelmällisesti ja liki päivittäin, mutta en silti sillä intensiteetillä kuin vaikka omaa ”oikeaa” työtäni. Toisaalta työksi bloggaamisen tekee se, että saan siitä kirjoituspalkkion ja minua sitovat tietyt reunaehdot. Harrastukseksi sen tekee ehkä se, että täällä olen täysin oman itseni herra. Jos postaustahtia ei lasketa, saan tehdä tai olla tekemättä täällä juuri niitä asioita, joita henkilökohtaisesti haluan. Niin ja onhan tämä melkein aina tosi kivaakin – sellaista työn ja harrastuksen minun mielestäni muutenkin pitäisi olla!

Harrastukseksi bloggaamisen tekee myös se, että siihen käytetty aika on se, mitä harrastukselle voi antaa. Joskus harmittaa, että hyvästä aiheesta tulee kirjoittaa illan ainoassa vapaassa hetkessä liian nopeasti tai että en pääse johonkin mielenkiintoiseen tapahtumaan päivätöideni vuoksi. Olen kuitenkin tehnyt sovun itseni kanssa tämän asian suhteen. Teen postaukset sillä energialla ja sillä ajalla, joka minulle on suotu.

Jotkut ovat kommentoineet postausten sisältöä. Toisen mielestä arkea pitäisi olla enemmän, toisen mielestä taas arjen sijaan syvälliset pohdinnat ovat kaiken a ja o. Itse ajattelen niin, että Kolmistaan on life style -blogi, johon kuuluvat monenlaiset, toistensa kanssa hyvinkin vaihtelevat, aiheet. Blogi, jossa pinta ja syvällinen, huolellisesti muokattu sisältö ja kännykällä naputetut pikapostaukset vuorottelevat. Se on myös linja, jonka haluan jatkossakin pitää! Se on minunnäköiseni sisältö ja siinä kai blogien idea onkin : Kirjoittajan täytyy olla siinä fiiliksessä mukana, josta kirjoittaa. Joskus on pinnallinen pikapostausolo, joskus tekee mieli panostaa pilkun ja kamerakulman paikkaan. Joskus tekee mieli avautua, joskus hämmästellä lastenvaatemerkin saumoja. Ja sellaistahan elämäkin – ainakin minun – on. Välillä kepeää, välillä mutkikkaampaa. Ajatusta vaativaa.

Tiedän, ettei kaikkia voi miellyttää kaikilla teksteillä, joten olen päättänyt alusta asti tehdä tätä juttua niin, että se miellyttää minua itseäni. Vaikka toki vinkit ja mielipiteenne luenkin tarkkaavaisesti. Olisi kuitenkin vaarallista lähteä kumartelemaan joka suuntaan. Silloin menettäisin jotain arvokasta, enkä usko, että lopputulos ainakaan parantuisi. Onneksi ihanat ja fiksut lukijat osaavat valita. He tulevat silloin blogiin, kun postaus miellyttää. Jättävät lukematta, jos aihe ei nappaa. Niinhän sen pitääkin olla! Niinhän me teemme niin kirjastossa, lehtien sivuilla kuin telkkarin kaukosäädintäkin käyttäessä.

Joskus kummastelen blogikommenttien ja sieltä ajoittain kumpuavan ilmapiirin suhdetta lukijamääriin. Esimerkiksi nyt, vaikka kritiikkiä on tullut tavanomaista enemmän, lukijamääräni ovat vain kasvaneet jo entisestäänkin korkeista lukemista. On ollut vähän vaikeakin suhtautua asiaan.

Se, mitä Kolmistaan ei ole, on varmasti tullut ehkä jo huomattuakin. Tiedän, että joitain teistä harmittaa, ettei Kolmistaan ole minun päiväkirjani eikä terapiakeinoni, vaikka siellä puhutaankin joskus minulle hyvin henkilökohtaisista asioista. Minusta blogit ovat tärkeä väylä ihmisten väliseen ymmärrykseen ja vuoropuheluun, ja haluan tietysti olla mukana tässä. Se, kuinka sen teen, on kuitenkin toinen juttu. Vaikka blogissa onkin osa elämääni, ei siellä ole kaikki. Varsinkin F:n suhteen linjani on vakaa ja melko pidättyväinen. Ihanaa, että olette kunnioittaneet sitä!

Ja mitä tuohon syvällisyyteen tulee, tekosyvällisyys on minusta vastenmielistä. Siksipä en kirjoita tänne henkeviä kuin silloin, kun on sellainen olo. Silloin, kun oikeasti jotain sanottavaa tai mutusteltavaa. Väkisin väännetty syvällisyys ei ole mielestäni syvällisyyttä, korkeintaan huomionhakuista sananhelinää ja klikkien kalastelua. Ja hei: Yrittäkääpä itse olla henkeviä seitsemänä päivänä viikossa, vuosien ajan. Voin sanoa, että uutta ajateltavaa ei ihan joka päivälle löydy.Ainakaan minulta! Joskus ihan oikeasti päivän vaativin teema omassa päänupissani on pyykkien värinmukainen lajittelu tai iltalenkin kilometrit.

Lopuksi haluan sanoa, että Kolmistaan on ollut minulle aina hyvän mielen paikka, jossa kommenttiboksin fiksut ihmiset kohtaavat. Olen ollut kauhean ylpeä siitä, että minun lukijoideni sydämen sivistys näkyy. Uskon, että minun lisäkseni moni lukija, joka ei koskaan edes kommentoi, voi oppia ei vain postauksista, vaan ennen kaikkea kommenteista. Toivonkin, että blogitekstit nostaisivat esille myös erilaisia lukijoiden näkökulmia ja vilkkaitakin keskusteluja. Kuitenkin niin, ettei kukaan pahoittaisi mieltään tai ajattelisi, ettei uskalla kertoa omaa kantaansa.

Kolmistaan on urbaani perheblogi maalaisjuntilla twisitillä. Edelleen, vaikka luonnollisesti blogi hakeekin nyt uutta muotooan aivan samalla tavalla kuin minäkin teen.

-Karoliina-

toppi ja kimono, Carlings (saatu) // housut, Vila // kengät, H&M

Kuva: Auroora Aamurusko