Syö mitä vaan -päivä. Aina.

Törmäsin talvella naiseen, joka useamman kerran kummasteli sitä, miten minä syön leipää. Ja pitsaa. Ja pulla. Ja jogurttia. Ja karkkia. Oikeaa voita. Täysmaitoa. Perunaa. Ylipäätään kaikkea, joka ei ollut kasviksia tai lihaa.

Ensin minua nauratti naisen kauhistunut ilme kuullessaan, että leipä – ihan todella – kuuluu usealla aterialla päivässä ruokavaliooni. Kun sitten pari kertaa olin jutellut hänen kanssaan, aloin itsekin vaistomaisesti kauhistua, kun söin leipää. Sillä kyllähän minä sitä söin. Joka päivä, mutta silti joka kerta kun iskin leipää vatsaani, iski syyllinen olo. Siitäkin huolimatta, että inhoan ruokanatseilua. Tuli tunne, että teki jotain todella syntistä.

Juttelin asiasta ystäväni kanssa, ja tulimme siihen tulokseen, että nykyihminen kokee ihan liian usein syyllisyyttä kaikesta aivan naurettavasta. Tulee syyllinen olo, jos on niin törppö, ettei ole lukenut uusinta Finlandia-voittajaa. Tulee syyllinen olo, jos syö leipää, tarjoaa lapselleen välillä nakkeja ja ranskalaisia ja syyllistyy kauheasti, jos ei vaan jaksa mennä lenkille. Tyyliin vuoteen.

Tuo keskustelu sai minut tajuamaan, kuinka hölmöjä rajoitteita me ihmiset teemme itsellemme. Tajusin, kuinka oikeasti idioottimaisista asioista kantaa taakkaa, kun tekemistä olisi varmasti niissä arjen mukanaan tuomissa oikeissakin huolissa. Niinpä päätin, että kaikista leipäkielloista huolimatta noudattaisin – tästäkin eteenpäin – ruokavaliota, jonka syömishäiriöstä teiniaikana kärsinyt ystäväni minulle joskus kertoi ja joka on ollut minusta aika järkeenkäypä vinkki. Hän sanoi, että anoreksiasta paraneminen alkoi sillä hetkellä, kun tajusi, ettei kiellettyjen ruokien listaa ole. Jos häntä huvitti syödä yhtenä päivänä lounaaksi Snikers, hän myös teki niin. Piittaamatta mistään ohjeista.

Vaikka minä olen aina syönyt mitä huvittaa (jos vain vatsa on kestänyt), kyllä tuollaiset kiellettyjen ruokien listat silti välillä hippailevat mieleen. Siksi olikin myös mahtavaa heittää säännöt kaverini kanssa käydyn keskustelun jälkeen tietoisesti kerralla romukoppaan. Jos minun lounaani on tänään kahvilaleipä majoneesilla ja iso kermavaahtokaakao, se on sitten sitä. Aikuiselle ihmiselle se sallittakoon, 

Olen huomannut myös sen, että kun annan itseni syödä herkkuja ja paheksuttuja ruokia ilman rajoituksia, haluan myös yhä useammin syödä myös jotain freesiä ja terveellistä. Kun tietää, että saa napostella kaapista suklaata silloin kun huvittaa, ei vihanneskaan tunnu viholliselle.

Mihin tähän maailma on menossa, jos ei jumaliste edes leipää saisi syödä?

-Karoliina-