Tytöt – pitäkää munistanne kiinni!

Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Sen tarkoitus on muistuttaa syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat kaikkialla maailmassa ikänsä ja sukupuolensa takia. Toisaalta se on juhlapäivä, joka nostattaa esiin tyttöjen voiman, mahdollisuudet ja toivon tasa-arvosta*. 

En tiedä, missä vaiheessa itse ensimmäisen kerran elämässäni ajattelin konkreettisesti, että olen feministi, naisasianainen(tyttöasiatyttö?) ja tasa-arvon vaatija, mutta uskon, että sellainen sisäinen palo ja luontainen vimma asian suhteen minulla on ollut aina. 

Uskon tämän, kuten monen muunkin tällainen ajattelumallin, olevan lähtöisin kotoa. Meitä asui saman katon alla lapsuudessani mummo, äiti, minä, kaksi siskoani ja isä, ja jos reunaehtojen valossa nais- ja tyttöasiat olivat meillä esillä.

Mutta eipä se pelkkä naisten lukumäärä minusta silti vielä feministiä tehnyt. Sen teki se, että meillä arvostettiin tyttöjä ja tyttöyttä. Tai sanotaanko näin, että tyttöydestä ei tehty mitään numeroa, vaan meidän annettiin olla ihmisiä. Meillä on koskaan sanottu, että ”tytöt eivät tee noin” tai ”prinsessat” eivät saa toimia tietyllä tavalla. Meillä sai pukeutua röyhelöön, mutta myös möyriä maassa etsimässä matoja. Meillä sai leikkiä Barbieilla, mutta yhtä hyvin saimme leikkauttaa lyhyeksi tukkamme ja kulkea löysissä hopparifarkuissa.

Nyt kun F ja minä asumme kahdestaan, tuntuu, että meillä on meidän kahden oma naistiimi. Haluan, että F.lle tulee sellainen olo, että me pystymme kahdestaan –  naisina – juuri siihen mihin haluammekin. Ei lampun vaihtoon tarvita miestä (vaikka pappa toki SAAKIN sen tehdä), eikä meitä pidättele se, että muskeleita on tällä kertaa tässä asunnossa vähän vähemmän. Kun roudasimme sunnuntaina yhdessä ulkoa kolmea mattoa, kahta postipakettia, kauppakassia ja mattopiiskaa, ja kun molemmat pinnistelivät voimiensa äärirajoilla ja jeesasivat toisiaan, tuli eteiseen päästyä aika mahtava fiilis. Taisinkin sanoa F:lle, että ollaan me vaan aikamoisia naisia. 

Joskus ihan sapettaa se ajatus, että girl poweria pidetään jotenkin kylmien naisten juttuna, ja että feminismi on kuin kirosana, jonka takaa ei voi löytyä lempeää tai hyväkäytöksistä naista. Koska totuushan on se, että voimakas, rohkea ja puoliaan pitävä nainen ja tyttö voi olla myös jotain muutakin kuin rääväsuu, ja tässä(kin) tapauksessa stereotypioille voisi heittää jo hyvästit.

Jos saisin vaikuttaa siihen naiskuvaan, jonka F saa maailmasta, haluaisin hänen ymmärtävän, ettei kenenkään naisen tarvitse olla miestä huonompi vain siksi, että on nainen. Toivon, että oma esimerkkini käytännössä osoittaisi, että nainen pystyy siihen mihin mieskin, ja että vaikka kuinka olisi tyttömäinen pitsien ja korujen ihastelija, ei se vähennä laisinkaan tytön tai naisen sisäistä voimaa tai fiksuutta. Haluaisin opettaa, ettei kenenkään naisen tule kestää miehen alistamista, eikä kotona ole automaattisesti miesten tai naisten töitä (saati sitä käsitystä, että miesten ei tarvitse tehdä noita hommia). Niin ja äly, mielipiteet, vauhti ja rohkeus – ne eivät ole vain poikien yksinoikeus. 

Ja ennen kaikkea haluaisin näyttää F:lle maailman, joka on hänelle juuri niin avoin, kun se on. Ei vain niin avoin, kun se tytölle on. Vaan niin täynnä mahdollisuuksia, kuin se voi ihmiselle olla. 

Uskon, että lapsuudessa iskostettu voima kantaa läpi vaikeidenkin aikojan ja auttaa nousemaan niissä hetkissä, kun feminismi ja ylipäätään voimat ovat lopussa, oma persoona hetkellisesti kateissa. Kiitos siis äiti ja isi. Kiitos, että meidän perheessä tytöille kasvatettiin pitkien hiusten lisäksi myös munat!

Perinne jatkukoon. 

-Karoliina-

*Lähde: Plan