Uusi manner ja törkeän puolueellista hehkutusta

Istuin lauantai-iltana Jyväskyläläisen Vakiopaine-baarin pöydässä perhosia vatsassa. Bändi oli juuri aloittanut soittonsa, lasissa oli 16 senttiä valkkaria, aurinko paistoi isojen baarin ikkunoiden läpi sisään ja koko paikka oli aivan ääriään myöten Yläkaupungin yö -tapahtuman väkeä.

 

Huomasin takanani vanhan tuttuni yliopistoajoiltani. Halasimme ja huusin metelin läpi ”toi on mun sisko”. ”Niin mä tiedän”, mies huikkasi ja osoitti takanani istuvaa siskoani, joka oli niin ikää myös hänen yliopistotuttujaan (minä ja pikkusiskoni olemme siis molemmat opiskelleet kirjallisuutta). ”Ei, ei, kun tuo. Tuo tuolla LAVALLA on mun sisko MYÖS”.  Mies vilkaisi lavalla laulavaa punapäätä, sitten minua ja vaaleaverikkösiskoani ja päätti olla varuillaan, ”jos kerran Sallisia on enemmänkin Jyväskylässä”.

No ei meitä enempää ollut. Eikä ole.  Ja onneksi niin. En tiedä miten kestäisin, jos minulla olisi vielä yksi sisko lisää. Yksi sisko, jonka esiintymiset, työnhaut ja muut elämän suuret ja pienet ilon ja jännityksen aiheet kääntävät vatsani enemmän mutkalle kuin omat koitokseni ikinä.

Ja sellaista se kai on olla sisko. Isosisko. Jännittää pienten puolesta. Käydä jänskäpissalla ennen keikkaa. Tirauttaa muutama ylpeyskyynel ja taputtaa niin kovaa, ettei kenellekään jää epäselväksi, kenen joukoissa seistään.

Vielä silloinkin, kun ne pienet ovat isoja. Ja ihan pro. Ja hemmetin taitavia.

 

Uusi manner. Kyllähän mä olen fanittanut teitä ennenkin. Nyt kolahti kuitenkin niin kovaa, että vielä maanantainakin hyräilen teidän säveliänne.

-Karkki-

P.S. Niin ja perkules. Tykätkääs niistä söpöläisistä facessa. Saatte mm. tiedon siitä, milloin kesän kovin EP julkaistaan!