Vakiominä

Mä olen viime aikoina miettinyt aika paljon ihmisyyttä. Sitä, onko ihminen aina se, joksi on syntynyt. Vai voiko elinympäristö muuttaa täysin ihmisen persoonallisuutta. Voiko hyvästä tulla kylmä ja voiko perusgeeniperimältään sisäänpäinkääntynyt muuttua avoimeksi?

Mä olen miettinyt ennen kaikkea sitä, millainen ihminen minusta on tullut. Voinko olla ylpeä minusta vai pitäisikö petrata? Millainen olen ollut ennen, millainen on ollut perusminä jo lapsena ja millainen minusta on tullut. Tuntuu nimittäin sille, kuin elämä yllättää jopa itsekini vuosittain: ”Ahaa. Minussa on tämmöinenkin puoli.” Ja : ”Olenko sittenkään se, joksi olen itseni kuvitellut kaikki nämä vuodet”.

Hassua, miten sitä porskutteli 30 ensimmäistä vuotta meneemään ilman, että kertaakaan pysähtyi miettimään omaa persoonaansa. Se on vissiin tämä ikä nyt sitten taas 🙂

Tähän tulokseen olen kuitenkin itsestäni tullut, näin vakiominäni ajattelee:

• Uskon aina – jopa silloin, kun viisaampaa olisi tehdä toisin – elämästä ja ihmisestä lähtökohtaisesti hyvää.
• En voisi koskaan elää ilman hyvää ruokaa.
• Rakastan touhuta, keksiä, toteuttaa ja taas ideoida.
• Nautin arjesta ja yksinkertaisuudesta.
• En usko sattumaan, mutta kohtaloon sitäkin enemmän.
• Kirjojen voima on mahdoton.

Millaisia ihmisiä siellä ruudun toisella puolella on? Millainen on sinun vakiominäsi?

-Karoliina-