Vanhemman oikeus lapseen on suurempi kuin lapsen oikeus turvaan!

Tänään vietetään lasten oikeuksien päivää, joka nojaa YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen. Sopimus on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus ja se tuli mm. Suomessa lainvoimaiseksi vuonna 1991.*

On hirmuisen tärkeää, että lapsen oikeuksista puhutaan ja tällaisia päiviä ja kampanjaviikkoja järjestetään. Ja olipa kyse sitten millaisesta maasta tai yhteiskunnasta hyvänsä, on aina kohtia, joissa lapsen oikeuksia voisi vielä parantaa. Jossakin maassa puututaan lapsiavioliittoihin, toisessa taas lasten asemaan vanhempien avioeron keskellä. Oli yhteiskunta minkälainen tahansa, on jokainen esille nostettu aihe ja teema tärkeä.

Minua kuitenkin on viime vuosina alkanut sapettaa se, kuinka lasten asemasta puhutaan juhlapuheissa kauniin sanoin, mutta todellisuudessa lapset ovat edelleen se ryhmä, joka jää jalkoihin liian usein. Maailma on toki täynnä hyviä ja huolehtivia vanhempia tai kasvatuksen ammattihenkilökuntaa, mutta se ei poista sitä, että jos lapsen ja aikuisen tarpeet laitetaan vierekkäin, lähes poikkeuksetta – silloin kun tosi on kyseessä – aikuisen oikeudet jyräävät lasten ylitse. 

Otetaanpa vaikka esimerkiksi päiväkoti- tai koulurakennus, jossa on hometta. Aikuiset, tilassa työskentelevät, voivat hakea itselleen parempia työoloja esimerkiksi työterveyden kautta. He voivat vaatia tutkimuksia ja jättäytyä sairauslomalle. Usein näistä sisäilmaongelmista ei kuitenkin puhuta koteihin juuri mitään. Liian usein esimerkiksi sisäilmanongelmat pimitetään niin pitkälle, kuin vain mahdollista. Vasta kun päiväkoti tai koulu on lakkautusuhan alla, moni perhe saa tietää, millaisessa paikassa heidän lapsensa ovat vuosikausia päivänsä viettäneet.

Sama kaava on nähtävillä muun muassa silloin, jos lasten parissa työskentelee henkilö, joka ei ole sovelias tavalla tai toisella työhönsä. Aikuiset voivat hakea työpaikan siirtoa, tehdä kantelun kollegastaan esimiehelleen tai hakeutua esimerkiksi työnohjaukseen. Samaisen hankalan tyypin pyörimistä lasten keskuudessa kuitenkin harvoin kyseenalaistetaan, ja jos lapsi tai nuori ottaa asian puheeksi, käsketään – poikkeuksetta – lapsen itse sopeutua tilanteeseen.

Suurin ongelmakohta lasten oikeuksien kannalta on mielestäni kuitenkin se, että vanhemmilla on aina suurempi oikeus lapsiinsa, kun lapsilla turvallisiin vanhempiin. Kun julkisuuden kautta on tullut esille järkyttäviä tapauksia, joissa lapsen henki on ollut vanhemman toimien vuoksi esimerkiksi vaarassa, moni kauhistelee tilannetta ja pohtii, miten näin voi käydä. Kuitenkin tutustumalla tapaamis- ja huoltajuuskaavoihin, joita maassamme noudatetaan, on aivan selvää, että viranomaiset ovat tällaisten asioiden suhteen lähes voimattomia. Aikuisen oikeus pitää kiinni lapsestaan on niin suuri, että se jyrää lapsen hyvinvoinnin ja valitettavasti joskus jopa hengen yli.

Olenkin viime vuosien aikana – äitinä ja myös 9 vuotta peruskoulussa työskennelleenä – alkanut inhota sanontaa, jossa jokaisen vanhemman kerrotaan olevan paras vanhempi omalle lapselleen. Se on mielestäni suurinta lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin laiminlyöntiä, mitä voi olla! Toki monesti, onneksi hirmuisen usein, se virallinen vanhempi onkin lapselle paras ja hyvää tekevin huoltaja, mutta on myös ihan hirmuisen paljon tapauksia, jossa näin ei ole.

Aihe on kuitenkin niin arkaluontoinen ja kipeä, että siihen on hirmuisen vaikea puuttua. Kuka nyt nimittäin haluaisi myöntää, ettei ole oikea aikuinen huolehtimaan lapsestaan? En minä, etkä varmasti sinäkään.

Fakta on kuitenkin se, että henkisesti epävakaa, väkivaltainen ja/tai epäluotettava aikuinen ei ole hyväksi kenenkään lapsen kehitykselle, olipa sitten kuinka kyse lapseen biologisista siteistä. Tietysti olen sitä mieltä, että monikin ongelmissa oleva aikuinen voi oikealla ohjauksella ja tuella kasvaa vanhempana niin, että haasteista huolimatta lapsen on hyvä kasvaa omassa kodissaan vanhempiensa kanssa. Joskus on kuitenkin myönnettävä, ettei tukikaan auta ja lapsen olisi hyvä kasvaa toisaalla. Tämä onkin asia, jossa me olemme mielestäni Suomessa liian arkoja. Pelkäämme niin paljon karsia aikuisten ja vanhempien oikeuksia, että tallomme samalla monen lapsen aivan hajalle.

Nykyisin puhutaan kauheasti siitä, kuinka huoltajuusnimitykset voisi muuttaa aikuisten kannalta reilummiksi erotilanteissa. Ollaan huolestuneita siitä, kumpi vanhemmista saa etä- ja kumpi lähivanhempinimityksen. Keskustelua käydään myös siitä, voisiko erolapsen virallinen osoite olla molempien huoltajien luona ja kuinka molemman vanhemman oikeudet turvataan erotilanteessa. Toki nämäkin asiat ovat tärkeitä ja monissa tapauksissa varmasti vanhempien tasa-arvoinen kohtelu ja tunne tasa-arvoisesta vanhemmuudesta lisää myös lapsen hyvinvointia, mutta en silti voi olla kummastelematta sitä, kuinka – taas kerran – vanhempien ja aikuisten oikeudet nostetaan esille ennen lapsen hyvinvointia.

Toivoisinkin seuraavina lapsen oikeuksien viikkoina ja vuosina enemmän keskustelua niistä lapsen todellisista oikeuksista ilman, että soppaan sotketaan aina aikuisten omat mielihalut ja vaatimukset. Mitä jos etä-lähivanhempikeskusten sijaan annettaisiin vaikka jokaiselle eroperheen vanhemmalle koulutusta siitä, kuinka lasta voi tukea paremmin muuttuneessa elämäntilanteessa? Tai mitä jos jokainen vanhempi saisi vaikka vuosittain infopaketin lapsen kasvun tukemiseksi, mitä jos kasvatuspsykologien luennot tulisivat osaksi valtion tarjoamaa lapsiperhetukea tai jos vaikka sosiaalitoimeen ja lastensuojeluun suunnattaisiin enemmän varoja? Mitä jos hienojen sanojen sijaan oikeasti rohkaistuttaisiin toimimaan lasten – ei aikuisten – hyväksi?

Hyvää lasten oikeuksien päivää! Todellista sellaista. 

-Karoliina-

*Lähde: Lapsenoikeudet.fi

Kuva: Sanni Kariniemi/ Family, Teoksesta Tee se itse -vauva. Bazar 2016. Sallinen&Kariniemi.